Varusmiessoittokunnan konsertit - suosittelen!

Kun oma työ on hektistä ja se sisältää matkustamista, jäävät usein erilaiset, kivaltakin vaikuttavat elokuvat, teatteriesitykset, konsertit ja muut vastaavat esitykset menemättä.

Usein erilaisten tapahtumien kanssa käy niin että jos saa aikaiseksi osallistua niin paikan päällä on tyytyväinen itseensä että tuli lähdettyä. Tästä lähtemisen laiskuudesta ei voi syyttää kuin itseään. Siksi onkin aina hyvä juttu kun jonnekin tulee lähdetyksi. 

Johtuen mieheni armeijataustasta - kuulostaapa se hauskalta noin sanottuna. Mutta siis johtuen siitä että hän on armeijansa suorittanut Haminassa, kautta aikain ensimmäisessä varusmiessoittokunnassa Suomessa ja työskennellyt seuraavan ikäluokan kanssa kessuna, olemme pyrkineet käymään soittokunnan konserteissa - Hamina Tattoota unohtamatta.

https://www.facebook.com/varusmiessoittokunta

Varusmiessoittokunnan teemoitetut konsertit osoittavat kiistatta joka kerta ikäluokasta toiseen kaksi asiaa, soittokunnassa armeijaansa suorittavat ovat musiikin, lavatekniikan, kuvaamisen ja toimittamisen ym tarvittavan ammattilaisia, niin näyttäviä ja laadukkaita ovat nämä showt. 

Toinen selkeä totuus on se millaista ulospäinkin hehkuva fiilis syntyy kun riittävän samanhenkiset ihmiset saatetaan yhteen ja heitä johdetaan taidolla ja ihmisyydellä, kun ymmärretään luovien ihmisten erityispiirteet ja tehdään johtamisen haasteista vahvuuksia.

Olimme 70 -luvun musiikkia esittävän kiertueen konsertissa Turussa Logomossa. Konsertti oli kiertueen viimeinen, seuraavaksi nämä nuoret lähtivät soittamaan taas perinteistä sotilasmusiikkia ennen kun palvelus olisi ohi. Varmasti se, että kyseessä oli pitkähkön konserttikiertueen viimeinen esitys, loi konsertin encorekappaleisiin oman fiiliksensä, mutta uskon että ne ovat joka paikkakunnalla olleet hyvällä fiiliksellä esitettyjä.

Loppua kohden tunnelma ja fiilis nousi huippuunsa, se oli villiä ja riehakasta, mutta samalla musiikin taso pysyi. Se yhteenkuuluvaisuuden tunne ja hyvä fiilis joka näillä nuorilla oli keskenäisessä kanssakäymisessä lavalla, oli käsinkosketeltavaa ja se aisti katsomoon asti. 

En kadehdi ihmisiä, mutta se nuorten ihmisten fiilis toi mieleeni muutamat hetket omasta nuoruudestani, jolloin ole kokenut kuuluvani juuri siihen missä olen silloin ollut. Olen täysin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, mutta sitä tiettyä fiilistä edesauttaa nuoruus.

Olemme käyneet katsomassa konsertteja elokuvasävelillä, 90 -luvun ja nyt 70-luvun musiikkia. 80 -luku valitettavasti jäi välistä. Aina kokemus on ollut positiivinen. Mitä nämä seuraavat vuosikurssit tulevatkin esittämään, voin jo etukäteen antaa suosituksen, konsertit tulevat olemaan osallistumisen arvoisia.

Sotilasmusiikkia soittavat Tattoot taas ovat vaikuttavia taidonnäytteitä, joissa kuullaan ja nähdään hyviä esityksiä myös muiden maiden soittokunnilta. Musiikin lisäksi näissä nähdään myös taitavia esityksiä aseiden, kuvioiden ja muun mielenkiintoisen parissa. Suosittelen tutustumaan jos sotilasmusiikin tämä puoli on vierasta.

Kuva: Hans Lehtinen

Olen laiska lähtemään, kuten aluksi kerroin. En ole itse ollenkaan musikaalinen ihminen, mutta olen iloinen että Hansin armeija-aika on aikaansaanut myös minulle nämä elämykset ja tunteet, vaikka hänen armeijassa ollessaan emme edes tunteneet toisiamme.

Juuri huomasin ilouutisen: Varusmiessoittokunnan viihdekokoonpano esittää svengaavaa joulumusiikkia eri puolilta maailmaa. Konsertti myös Raumalla!
Liput on jo hankinttu, suosittelen!

Hanki liput tästä


Muistakaa nauttia elämän tarjoamista iloista ja elämyksistä!


Musiikillisin terveisin

Riikka

Julkisuuden henkilöille ilkeily vaikuttaa lapsiin ja nuoriin!

Negatiivisesta kommentoinnista sosiaalisessa mediassa tai lehtien nettisivuilla on ollut nyt paljon puhetta. Puolesta ja vastaan. Monet paheksuvat, mutta samalla vähintään yhtä iso osa ihmisiä kirjoittaa näitä kirjoituksia toisen ihmisten elämästä. Epäilen että vain murto-osa ihmisitä pystyisi sanomaan samat asiat suoraan sille ihmiselle kasvotusten ketä kommentoi. 

Tämän kirjoituksen kuvitus ei liity tekstiin mitenkään, näin ikävät asiat kaipaavat kauniita kuvia.

Yleisin ”puolustava” kommentti on, että jos on lähtenyt julkisuuteen, pitää kestää sen tuomat ikävätkin asiat eikä saa valittaa. Olen argumentoinut tätä väitettä vastaan niin monesti ja niin perusteellisesti, että en enää jaksa kovin pitkästi selittää, ettei asia todellakaan ole näin, sananvapaus tuo mukanaan vastuun. Jos joku on julkisuuden henkilö se ei todellakaan ole sananvapautta, että kirjoitat hänestä mitä ikinäkin ikävää ja loukkaavaa keksit. Ei kenelläkään ole oikeutta kirjoittaa kenestäkään julmaa tekstiä. Jokainen on vastuussa teoistaan ja sanomisistaan. Jos arvostelet toista julmasti, olet vastuussa siitä, miten hän sen kestää. Pystytkö kantamaan sen vastuun? Jos et, älä kirjoita julmuuksiasi.

Pahinta on se, ettei se enää rajoitu julkisuuden henkilöihin. Se että nuoret ja aikuisetkin lukevat näitä kommentteja ja yleinen mielipide tuntuu ne hyväksyvän aiheuttaa sen, että nämä kirjoitukset ja ala-arvoinen kielenkäyttö tuntuvat normaalilta. Niinpä sitten onkin suora seuraus se, että samoja kirjoituksia kirjoitetaan sille oman luokan ujolle tytölle, joka itkee yksin eikä enää lopuksi uskalla tai halua tulla kouluun. Tai se muita vähän tukevampi työkaveri saa näitä ulkonäkökommentteja ja menettää mielenterveytensä.

Juuri eilen luin Sara Sieppiä koskevaa kirjoittelua ja hänen omaa blogiaan. Enkä voi kuin ihmetellä ihmisiä. Ikinä en ole ymmärtänyt sitä lehdistöä joka seuraa ihmistä selvittääkseen osoitteen, jos toinen ei sitä ole itse kertonut. Miksi näin tehdään? Siksi että joku typerys lukee näitä roskalehtiä. Jos me kaikki vain lopettaisimme näiden uutisten lukemisen, ei niitä enää kannattaisi tehdä. Jos me kaikki lopettaisimme näiden lehtien ostamisen, ne ehkä muuttuisivat lehdiksi joilla olisi jotain oikeaa asiaa. Mutta tiedän että ihmiset eivät tee niin, nekin jotka ”tuomitsevat” nämä jutut, käyvät kuitenkin klikkaamassa ja lukemassa, koska uteliaisuus on liian voimakas, jotta voisi olla lukematta. En ymmärrä ketään joka tekee yhteistyötä näiden medioiden kanssa, se on ihmisarvoa alentavaa. Varsinkin sen yhteistyökumppanin ja lukijan ihmisarvoa. 

Ja antaa yhteistyöyrityksen arvoista ikävän kuvan.

Kun Sara kertoo, että tämä kaikki saa hänet itkemään, mitä sanovat ihmiset? Toki joku tsemppaakin mutta valtaosa kirjoittaa että ”älä uhriudu” tai ”olet ansainnut tämän kaiken” Voi hyvänen aika sentään! Muistetaanpas nyt, ettei kukaan normaali ihminen ”ansaitse” yhtään mitään törkyä. (normaalilla tarkoitan ihmistä joka ei ole tehnyt mitään sellaisia rikoksia, että olisi rangaistusta ansainnut) Aivan varmasti Saralla on oikeus kuten kaikilla meillä muillakin itkeä, jos on paha mieli. Ja aivan varmasti jokaisella olisi paha mieli, jos olisi saanut niskaansa kaiken sen paskan mitä nyt on lapioitu hänelle. Hän ei toiminut fiksusti arvostellessaan toista ihmistä kommentista jonka ymmärsi väärin. Mutta hän tunnusti, että provosoitui tilanteessa ja pyysi anteeksi. Tämä vaan ei kelvannut ihmisille. 

Annammeko siis sellaisen mallin nuorille, että ihan turha on pyytää anteeksi keneltäkään yhtään mitään, koska sillä ei ole mitään merkitystä? Itse pyrin toimimaan aina niin, ettei tarvitse pyytää anteeksi. Mutta minä olen jo yli 50 vuotias ja aina omannut rauhallisen luonteen. Ehdin harkita oikeastaan kaikkea mitä teen tai sanon. Mutta tunnen monta ihmistä jotka eivät ole samanlaisia. Aina joskus tulee tehtyä tai sanottua jotain mitä jälkeenpäin katuu. Harmittaa että tuli tehtyä. Kyllä silloin pitää pystyä pyytämään anteeksi. Ja silloin asia on niiden ihmisten välinen, jotka olivat osallisia, eikä asia tai sen tuomitseminen kuulu muille. Eikö meidän, aikuisten ihmisten tulisi antaa esimerkkiä siinä, että joskus tulee mokattua ja se pitää pystyä tunnustamaan ja pyytämään anteeksi? Ja että sillä on merkitystä.

Pahinta kuitenkin tässä koko jutussa on ne kommentit joita esimerkiksi Sara saa koskien ulkonäköään. Saran näköiselle nuorelle naiselle sanotaan, että hän on läski ja ruma. Että kasvot ovat ihan kamala ”turpa” tai että ”rinnat roikkuvat” Että hän on ihan turha. Mihin tämä voi johtaa? Ajatteleeko sitä kukaan niistä jotka kommentoivat, että on heillä oikeus sanoa mielipiteensä ja että kun on missikilpailuun mennyt niin pitää kestää? Ihan nyt vakavasti. Kukaan kenellä näköaisti on kunnossa ei voi sanoa, että Sara olisi läski tai että hänen rintansa roikkuisivat. No ei roiku eikä ole lihava. Ja se että sanotaan että joku on ruma, on jo itsessään kauhea väite, eihän meistä kukaan ruma ole, toiset ovat ehkä tietyillä mittareilla mitattuina kauniimpia mutta kukaan ei ole ruma. Jokainen on jonkun mielestä kaunis.

Mihin tämä voi johtaa? Jos olet se henkilö, joka kirjoitti jotain rumaa tai joka ei ehkä itse kirjoittanut mutta on kuitenkin sitä mieltä, että pitäähän se kestää, kun sinne missikilpailuun on mennyt, ajattele nyt hetki seuraavaa asiaa: Nuori, murrosikäinen tyttö lukee näitä kommentteja. Vertaa itseään Saraan. Katsoo omia rintojaan, takapuoltaan, kasvojaan ja vertaa niitä Saraan. Ja lukee kommentteja. Jos niin monen mielestä Sara on läski ja ruma ja turha, niin miten ruma ja läski hän onkaan!? Miten turha ja tarpeeton. Ottaako kukaan kirjoittaja tai kirjoitusten puolustaja huomioon, että ne eivät ole kommentteja vain kohteelle vaan niitä lukevat ne itsestään epävarmat nuoret naiset, jotka omasta mielestään ovat paljon lihavampia ja rumempia kuin tämä kohde jota julkisesti haukutaan. Eli he ovat siis vielä kauheampia. Itsetunto nollautuu, riski sairastua anoreksiaan lisääntyy, itsetuhoiset ajatukset ja epätoivo valtaavat mielen. Minä en voi kelvata kenellekään, kun noin kauniista naisestakin ollaan tuota mieltä. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset mitä kirjoitatte! 

Afrikkalainen sanonta on, että tarvitaan koko kylä kasvattamaan lapsi. No me olemme kyllä epäonnistuttu surkeasti. Me vain mollamme ja painamme nuorisomme ja lapsemme aina vain alaspäin.

Ja kun tämä sama kaava toimii muidenkin kuin missien kanssa. Kun Suomesta maailmalle lähti monilahjakkuus Saara, (Sara Forsberg) tuli jossain julkisessa tilaisuudessa esiin niin että hänelle huomattiin tulleen vähän lisää painoa, sama mollaaminen ulkonäöstä alkoi. Samaan voitiin kaataa sitten myös se että ”tulee aivan varmasti maitojunalla takaisin” kun ei kuitenkaan mitään osaa. Annamme siis julkisesti nuorillemme mallin, että älä usko itseesi, ei sinuun kukaan muukaan usko, varsinkaan jos et ole ulkoisesti hoikka ja upean näköinen (Saara kyllä minun mielestäni on sitäkin)

Moni kommentoi negatiivisia kommentteja että ”taas kateelliset puhuu” johon toiset sitten kommentoivat, etteivät ole kateellisia, että eivät he halua olla julkisuudessa tai ettei tämä silloin puheena oleva kohde ole heidän mielestään kaunis tai että ovat omasta mielestään kauniimpia itse jne. Olen miettinyt monesti tuota kateellisuutta. En usko, että suurin osa näistä kommentoijista olisi kateellinen ulkonäöstä tai siitä elämästä, ei en usko. Mutta uskon että he ovat kateellisia siitä, kun toinen on uskaltanut ja ehkä jopa onnistunut saavuttamaan sitä mitä on haaveillut. Kommentoija ehkä on salaa haaveillut nuoruudessaan jostain opiskelusta tai ulkomaille töihin lähdöstä tai ihan mistä vaan joka jäi saavuttamatta. Tuli ehkä lapsia eikä sen jälkeen enää saanut aikaiseksi. Tai ei muuten vaan uskaltanut lähteä tavoittelemaan unelmiaan. Ja sitten toinen on uskaltanut ja onnistunutkin. Kun itsellä on omassa elämässään puolisonsa kanssa tilanne jota voisi laulun sanoin kuvata: ”Kumpi meistä tahtoi tämän elämän?” Kateellisuutta ei ehkä ole sitä kohtaan mitä tällä haukuttavalla kohteella on, vaan sitä mitä itsellä olisi voinut olla. Olisi niin paljon helpompaa, jos tämä toinenkin olisi epäonnistunut, voisi sanoa itselleen, että hyvä kun en lähtenyt yrittämään, en kuitenkaan olisi onnistunut, kun tämäkään ei onnistunut.

Ja kun toinen sitten myöntää, että ilkeät kommentit ja median ”vainoaminen” tuntuu ikävältä ja itkettää, on taas syytä olla kateellinen ja ”hyökätä” kimppuun. Miten joku kehtaa ja uskaltaa myöntää, että tuntuu pahalta! Törkeää. Kun itse ei uskalla edes itselleen aina myöntää, että pahalta tuntuu, puhumattakaan että kertoisi sen edes kavereille Facebookissa, tai kasvokkain edes parhaalle ystävälle, ei edes pikku humalassa. Ymmärrän että se voi potuttaa, kun joku uskaltaa kertoa, että itkettää. Itse kun pitää kiinni siitä kulissista mitä on elämästä jäljellä. On siis syytä purkaa koko kateus ja katkeruus tämän päälle. Meistä jokainen on varmasti joskus kateellinen jollekin toiselle, ei hänen elämästään, vaan siitä että hän on uskaltanut ottaa riskejä ja tavoitella unelmiaan. Kun itse ei ole uskaltanut.

Kun kotona arvostelet julkisuuden henkilöitä heidän ulkonäkönsä perusteella, annat lapsille ja nuorille ajatusmallin, että vain hyvännäköiset kelpaavat. Ja jos kohde oikeasti on hyvännäköinen, muokkaat sen lapsen ja nuoren käsitystä omasta itsestään rajusti. Tai kun sanot jostain julkisuuden henkilöstä, että tämä on tyhmä, annat mallin kotona, että vain fiksut ja ns. viisaat ihmiset ovat jonkun arvoisia. Miten lapsesi voi sen jälkeen kertoa saaneensa kokeesta vitosen? Tai kun kirjoitat nämä kaikki ”syvälliset ajatuksesi” julkisesti lehtien nettisivuille, blogien kommenttikenttiin tai muualle sosiaaliseen mediaan, teet tämän kaiken pahan kaikille niille lapsille ja nuorille jotka lukevat kommenttisi. Ja sitten ihmetellään mikä nuorisoamme vaivaa. Heitä ei vaivaisi yhtään mikään, jos heillä olisi kannustajinaan tervehenkiset oikeasti aikuiset ihmiset jotka eivät olisi sisältä niin tyhjiä, että on pakko haukkua ja ilkeillä muille.

En ole niitä ihmisiä jotka kirjoittavat jokaiseen julkaisuunsa ”rauhaa ja rakkautta” koska elämä ei sitä ole koko ajan. Mutta jokaiselle voin antaa sen ohjeen, että kokeile joskus nähdä toisissa ihmisissä positiivisia asioita ja jos et pysty näkemään, älä sano mitään. 

Vika ei aina ole siinä toisessa ihmisessä.

Rakkaudella

Riikka

Hiukset lyhenivät - vai lyhenivätkö?

Olen aina ollut pitkien hiusten ihminen. Viimeksi minulla oli lyhyet hiukset joskus ns. yläasteikäisenä. Monesti minulta on kysytty eivätkö pitkät hiukset ole työläät, että lyhyillä pääsisi helpommalla. Olen aina vastannut ettei pääse. Lyhyillä hiuksilla pitää käydä kampaajalla usein, kun hiusten ”malli” kasvaa pois. Itse voin aikatauluttaa kampaamokäyntini silloin kun se sopii aikatauluihini, ei sen mukaan milloin hiukset on liian pitkät :) Pesuakaan pitkät hiukset eivät tarvitse niin usein.

Mitä jos leikkauttaisin ne?

Monesti on kavereiden kanssa vitsailtu että tunnistaisiko minua kukaan jos leikkauttaisin hiukseni lyhyeksi. Olen sanonut että jonakin päivänä ne lyhenevät ja sitten kun lyhenevät, se tapahtuu kerralla. Että kun huomaan jonakin päivänä että ikä ja muut olosuhteet ovat rasittaneet hiuksiani liikaa, leikkautan ne aivan lyhyiksi, takaa todella lyhyiksi ja edestä vähän pidemmiksi. Yli jääneet pitkät hiukset lahjoitan hyvään tarkoitukseen – paikkaan jossa tehdään syöpäsairaille peruukkeja. Tähän asti hiukseni ovat kuitenkin voineet hyvin. Ne ovat oikeastaan aina voineet hyvin, moni on kysellyt mitä niille teen. No en tee oikeastaan mitään ja siinä se juurikin on se ”salaisuus”. Käyn kunnon kampaajalla ja otan sopivia hoitoja muutaman kerran vuodessa, jotta hiukset saavat ravintoa. Pesen hiukset hyvillä tuotteilla ja käytän laadukasta hoitoainetta. Enkä kuivaa niitä kuivaksi asti ellei ole jostain syystä pakko (olen menossa jonnekin jonne en voi mennä kosteilla hiuksilla) Itse en värjää, kampaajalla on siihen hyvät aineet ja ammattitaito. Moni pitkää tukkaa kasvattava yrittää välttää viimeiseen asti niiden lyhentämistä, itse taas aina silloin tällöin leikkautan vähän enemmän, jotta kuluneet latvat lähtevät pois.

Yllätyksellisen huonossa kunnossa

Kevät on kirjanpitäjälle tiukkaa aikaa ja itselläni on kevään aikana ollut vielä kovinkin monenlaista normaalista poikkeavaa rasitusta, niin henkistä kuin fyysistäkin. Yhtäkkiä huomasin että se näkyy hiuksissani. Olen tottunut että voin kammata hiukset pesun jälkeen tai milloin vain, eivätkä latvat ole takussa, kampa soljuu läpi. Ja nyt tajusin, ettei mene enää, latvoista on huonoa yllättävän pitkä pätkä. Joten mitäpä muuta voisin tehdä kuin tilata kampaamolle ajan. Ja silloin sain ajatuksen tavallaan testata alussa mainitsemaani keskustelun aihetta. Tunnistaako minua kukaan jos minulla on lyhyet hiukset? Nykyisen sosiaalisen median maailmassa toteutin sen kuitenkin vähän eri tavalla. Toki minut tunnistaa kun omaksi profiilikuvakseni kuvan laitan, mutta miten ihmiset reagoivat kun minulla on lyhyet hiukset? Moni varmaan mietti että mitä hitsiä se nyt teki, mutta sain myös kannustusta että hyvin sopii. Kiitos kaikille niistä, nyt olen levollisemmin mielin sen hetken edessä kun minun oikeasti on hiukseni leikattava.

Latvojen huonokuntoisuus näkyi  jo hyvin...

Pitkäthän ne olivat, mutta eivät enää taipuneetkaan yhtä hyvin kuin ennen.

Facen nopea voima – oikeasti kannattaa miettiä mitä jakaa

Samalla tuli testattua taas kerran facen uskomaton nopeus asioissa, kuva jossa minulla on lyhyet hiukset sai paljon huomiota, paljon enemmän kuin odotin. Jossain kohdin alkoi jo vähän hirvittääkin, miten moni ihminen luulikaan minun nyt leikkauttaneen hiukseni! En ollut odottanut että kovin moni sitä huomaisi. Tässä onkin taas opetus monelle, minulla ei edes ole kavereita sellaista määrää mitä monella nuorella on. Kannattaa todella miettiä mitä jakaa. Toivon ettei kukaan loukkaannu siitä että kuvassa päässäni on peruukki. Aika aidon oloinen, eikö vaan?

Tältähän sitä sitten voisin näyttää...

Hyvä kampaaja on aivan korvaamaton!

Kuten alun kuvasta näkyi, hiukset olivat huonossa kunnossa, latvat haaroittuneet ja hiukset kuivat. Mutta kun tänään poistuin kampaajalta, ne olivat aivan eri kunnossa. Latvoista toki leikattiin, mutta ei niin paljon kuin olisi voinut olla tarpeen ottaa kunnolla pois. Että olisin ollut siinä hetkessä kun luovutan peliin ja annan äkkiä ne vielä suht kunnossa olevat hiukset peruukkeihin. Se hetki ei ollut kuitenkaan vielä. Kun naisella (ja miksei miehelläkin) on hyvä kampaaja, on moni asia helpompaa. Monesti olen keskustellut ihmisten kanssa siitä millainen on hyvä kirjanpitäjä, mutta hyvä keskustelun aihe on myös se millainen on hyvä kampaaja. Hyvä kampaaja on tietenkin ammattitaitoinen, hän kuten muutkin ammattilaiset panostaa omaan koulutukseensa sekä kunnon työvälineisiin ja aineisiin. Hänen työskentelypaikkansa on rentouttava, tuoli miellyttävä ja pesupaikka sellainen että siinä on hyvä istua. Ammattitaito näkyy paitsi siinä että hän osaa tehdä varsinaisen työnsä, leikkaukset, värjäykset, kiharat, hoidot, kampaukset ja monet muut jutut hyvin, hän osaa myös katsoa mikä sinulle sopii. Hän osaa ohjata sinua oikealle tielle jos aiot tehdä hiuksillesi jotain joka on vaarassa tuhota ne, tai ainakin vaurioittaa niiden hyvää kuntoa. Hän osaa tarvittaessa jopa sanoa ”ei” asiakkaan hulluimmille ideoille. Tai ainakin kertoa rehellisesti mitä toimenpiteestä voi seurata. Hyvä kampaaja on myös intuitiivinen sen suhteen mitä asiakas haluaa. Haluaako hän höpötellä niitä näitä, jutella vakavampia juttuja vai ihan vain olla rauhassa puhumatta mitään. Sanalla sanoen ammattitaitoinen, hyvä kampaaja on korvaamaton, yksi naisen parhaista löydöistä.

Valo heijastelee hiuksista, pehmeys on käsinkosketeltavaa ja kampa sujahtaa loppun asti takkuamatta <3

Opalex on mahtava tuote - sopii myös värjäyksen yhteyteen!
Kuva: Tukkapajan Facebook

Tukkapaja – aivan ihana paja

Kuvasin tuossa edellä hyvän ja ammattitaitoisen kampaajan. Raumalla ja Turussa Tukkapaja on juuri sellainen. Fiilis on hyvä aina kun tähän kampaamoon menee, asiakkaita kuunnellaan ja heitä arvostetaan, halutaan ja osataan palvella. Raumalla on varmaan hyviä kampaajia, itse löysin Tukkapajasta sen aivan huipun. Kun avaan Tukkapajan oven, tiedän aina olevani hyvissä käsissä ja voin luottaa siihen että lopputulos on paras mahdollinen – tai joskus jopa parempi mitä osasin ajatella.

Kuva: Tukkapajan Facebook

Edelleen pitkähiuksisena

Riikka

Hymy on paras kasvojenkohotus :)

Olen aina ollut positiivinen ihminen, koska en ole koskaan uskonut että negatiiviuudella saavutetaan mitään. Hymy on paras kasvojenkohotus, sanottiin jossain joskus ja se todella pitää paikkansa. Hymy ja iloinen mieli nuorentaa.

 Negatiivisia puheita vastaan

Tänä vuonna negatiiviset uutiset ja niiden jakaminen ja kommentoiminen ovat ottaneet vallan sosiaalisessa mediassa. Se on vaivannut minua jo jonkin aikaa, mutta kun sitten luin netistä uutista Finnairin uusista rekryistä 400 ihmisen palkkaamiseksi ja erehdyin lukemaan sen alla olevia kommentteja, minulla jotenkin tuli mitta täyteen. Miten niinkin positiivisesta uutisesta suurin osa kommenteista oli negatiivisia? Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

Silloin tein päätöksen että ainakin tämän loppuvuoden täytän omalta osaltani sosiaalisen median positiivisilla asioilla. Olen joulukuun aikana lukenut joitakin ei niin positiivisia uutisia joita olisin ehkä halunnut jakaa faceen ja kommentoida, mutta en ole tehnyt sitä. Olen pysynyt päätöksessäni. Olen myös poistanut joitakin kavereita facesta, he ovat olleet sellaisia joita en oikeasti tunne ja joiden pääasiallinen ”elämäntehtävä” näyttäisi olevan negatiivisten asioiden levittäminen. Joku ajattelee tässä kohdin että meillähän on sananvapaus. Kyllä meillä on. Niin minullakin on vapaus valita mitä haluan omalla sivullani nähtävän.

Somen käyttö

Tämän ajatuksen ideointia käytännössä auttoi haaste johon osallistuin. Olen elämässäni osallistunut tasan kahteen facebookin haasteeseen. Ensimmäinen joskus aikanaan kun piti luetella positiivisia asioita omasta elämästään, mielestäni se oli osallistumisen arvoinen. Ja nyt uudempana haasteena intouduin kaivamaan vanhoja valokuvia. Niistä innostuin enemmänkin ja olen haasteen 5:n kuvan jälkeen tasaisesti silloin tällöin laittanut edelleen vanhoja kuvia näkyviin. Se on ollut hauskaa, on ollut antoisaa muistella mukavia ihmisiä omassa historiassaan. Ja katsoa kuvia läheisistä 10 - 20 vuoden takaa. Monesta vanhasta kuvasta olenkin saanut positiivisia kirjoituksia sivuille ja toivottavasti tuottanut hyvää mieltä jollekin muullekin. Alla muutama esimerkki jakamistani kuvista.

Kun lukee nettilehtiä ja seuraa uutisia, niitä positiivisiakin uutisia löytyy, niitä olenkin pyrkinyt jakamaan aina muillekin kun on omiin silmiin osunut joku kiva juttu. Olen vahvasti sitä mieltä että on mukavampaa lukea positiivisia uutisia jatkuvien negatiivisten uutisten sijaan, ohessa tuoreimpia esimerkkejä:

Hyviä Uutisia:

https://www.youtube.com/watch?v=2W4C_5RVenU

Ilmainen joulupukki :)

https://ls24.fi/raumalainen/ilmainen-joulupukki-kiertaa-raumalla

Suomalainen innovaatio:

http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6%2F3%2F63278%2F95ceefd3c6&t=Murtuma_paranee_haavalla__Suomalainen_puukipsi_valloittaa_maailmaa&utm_campaign=shareaholic&utm_medium=facebook&utm_source=socialnetwork

Telakalle lisää pääomaa:
https://www.facebook.com/raumafi/photos/a.137353642943070.23397.134959443182490/1082792908399134/?type=3&theater

Raumalla paljon positiivisia juttuja!

Joku ehdottikin tekstaripalstalla että Raumalla pidettäisiin positiivisuusilta jossa jokainen saisi kertoa hyviä asioita Raumasta ja ne kirjattaisiin ylös – ei huono ajatus. Itse mietin että jos minulla vain olisi aikaa, perustaisin positiivisten asioiden ”lehden” nettiin, vastapainoksi kaiken maailman ”mvlehdille”. Ja mitä Raumaan tulee, täällä on aivan upea Vanha Rauma, kaunis meri ja toimiva teollisuus. Meillä on paljon kaikkea ja aivan mahtavia ihmisiä jotka ovat innovatiivisia ja tuovat hienosti Raumaakin samalla esiin. Ihan vain malliksi mainittakoon ”Letti-iskä” Matti Airola jonka positiiviset letitykset ja tyttöjen kanssa yhteinen harrastus on levinnyt lähes koko Suomeen, Tarmo Thurströn, jolla on käsittämättömän upeita ideoita pitsin nypläyksen piirissä. Tarmo on vienyt tätä mahtavaa asiaa Suomen rajojen ulkopuolellekin. Ja mainita voisi vielä vaikkapa Riku Räsäsen, leffateatteri, kaupunkijuna, viiden tähden leirintäalue jota voi hyvällä syyllä kutsua lomakeskukseksi, purjelaivat joista juuri kolmas rantautui Raumalle ja vaikka mitä vielä, Raumanmeren Juhannusta ja sen uudelleen tulemista unohtamatta. Rauma on siis upea paikka täynnä upeita ihmisiä, olkaamme siis positiivisia – positiivisuus tarttuu.

Lettikirjan julkkarit

Tarmo ja Tarmon upea valoteos

Jo kolmas purjelaiva Raumalla, kiitos Riku :)

Joulukuvilla negatiivisuutta vastaan

Toisena asiana keksin sitten kuvata (vaikka en olekaan mikään hyvä kuvien ottaja) kuvia jotka jollakin lailla liittyvät Jouluun ja sen odotukseen. Käyn aika paljon Helsingissä joten sieltä erilaisia valokoristeita on saanut kuvatuksi kivasti. Ja omistakin toimistoista on kummastakin löytynyt mukavia jouluisia kuvauskohteita. Kun ympäröivää maailmaa katsoo sillä silmin, kohteita on paljon. Kävin viime viikolla toisessa raumalaisessa tilitoimistossa ja heti löysin kaksi kuvattavaa. Valokoristeista valitettavasti eivät välity yhtä kauniina kameralle, ainakaan minun kännykkääni minun taidoillani, mutta riittävästi on välittynyt. Ja niitä riittänee vielä loppuun asti. Joulun aikaan hiljenen enkä kovinkaan aktiivisesti käytä nettiä, silloin ollaan vaan läheisten kanssa, mutta siihen asti ”tykitän” kuvia, jos kyllästytte, blokatkaa pois, se on teidän oikeutenne, mutta jos haluatte katsoa mitä kuvia keksin laittaa, seuratkaa mukana, pian se on Joulu ohi tältä vuodelta.

Joulumieli

Joulu tosiaan on aivan pian täällä, jos nyt ei laulun sanoin vielä ihan ovella niin ainakin jo pihapiirissä. Joulu on mahtavaa aikaa, silloin voi rauhoittua, unohtaa työt aivan kokonaan ja olla vain läheisten ihmisten kanssa. Syödä maukasta ruokaa ja levätä. Joulu on paras aika vuodesta. Lapsena minulla oli aina erityinen joulumieli, jonka oikein tunsin aina valtaavan minut kun Joulu lähestyi, viimeistään joulukirkosta sen sai kun kuunteli Irmeli Sutisen puheen. Hänen pehmeä äänensä ja ystävälliset puheensa toivat Joulun lähelle. Kunnes hän jäi pois tullessaan jo siihen ikään. Joitakin Jouluja minulla oli suorastaan vaikeuksia löytää joulumieltä. Tuntui että elämäkin oli niin sekavaa. Joulukin uhkasi olla kiireistä kun piti mennä paikasta toiseen aikataulutetusti, mikä ei sovi minulle ollenkaan – ei Jouluna.

Lapin kaunis kirkko - kuva on vanha, lunta ei tänä vuonna ole näkynyt...

Oman lapsen syntymä toki auttoi taas Joulun tunnelman löytämisessä. Se auttaa siinä edelleen vaikka lapsi ei enää ole lapsi, vaan tänä vuonna täysi-ikäinen nuori mies. Omat vanhempani, joista valitettavasti vain äiti enää on elossa, muuttivat naapuriin ja olemme saaneet viettää Jouluaaton ihanassa rauhassa, Joulun sanomaa kunnioittaen. Yhtenä tunnelman nostattajana olen jo useamman vuoden tehnyt joulupaketit itse. En toki tee lahjoja itse enkä mitään kalliita lahoja aikuisille ihmisille edes osta, mutta teen joulun paketit itse. Kun käytän sopivia laatikoita ja valkoista tai ruskeaa paksumpaa paperia joihin liimailen jouluisia kuvia tai käytän koko Joululehden sivun paketin paperiksi jos kuva on sopiva, väkisinkin Joulun tunnelma hiipii mieleen. Myös joulukortit saa edellisten vuosien korteista liimaamalla kivat kuvat kartonkiin. Suosittelen.

Monesta paketista saa kauniita ja omannäköisiä pienellä vaivalla. Lahjan saaja tietää antajan ajatelleen häntä eikä vain ostaneen äkkiä jotain, kun paketointiinkin on käytetty vähän aikaa ja vaivaa :)

Joulukorttien uusiokäyttö on hauskaa ja lisäksi luontoystävällistä...

Auttamisen ilo on aitoa iloa

Vaikka en ole millään taloudellisella mittarilla mitattuna rikas, niin minulla ja perheelläni asiat ovat todella hyvin moneen muuhun verrattuna. Olenkin jo useampana vuonna osallistunut Arkiapurin toimintaan. Se antaa hyvää mieltä koko vuoden, kun huomaa miten pienillä asioilla on merkitystä toisille. Olen lähettänyt pois Joonaksen vanhat vaatteet sekä omat ja Hansin sellaiset joita emme käytä. Olen katsonut kaikki supertarjoukset pesuaineista ja shampoista ja laittanut vaatteiden kanssa pakettiin. Auttamisesta saa todella hyvän mielen. 

Joulun aikaan sitten olen ottanut tavaksi valita 1-2 perhettä joita olen auttanut enemmän. Tänä vuonna toinen löytyi juuri Arkiapurista ja toinen Jouluapua –sivustolta. Jälkimmäinen Raumalta joten pystyin viemään myös tuoretta ruokaa kun ei tarvinnut postissa lähettää. Postissa kun voi lähettää vain kuivatuotteita. On uskomatonta miten hyvän mielen saa kun voi auttaa toista ihmistä joka sitä apua oikeasti tarvitsee! Se on tunne, jollaista ei oikein mistään muualta saa. Kun avun lähettää tai vie suoraan, ei tarvitse miettiä kuinka paljon joku vetää välistä. 

On surullista miten paljon Suomessa on ihmisiä jotka apua tarvitsevat mutta on upea juttu että on ihmisiä jotka ovat näitä avustussivustoja pystyyn laittaneet ja niitä ylläpitävät. Iso kiitos heille kaikkien puolesta, ei vain autettavien vaan myös niiden jotka pystyvät auttamaan ja saavat siitä hyvän mielen. Jouluapua sivuston perustajan Presidentti kutsui Itsenäisyyspäivän vastaanotolle, mikä oli tosi mahtava juttu. Ehkä jonakin päivänä myös koko vuoden ajan vastaavaa palvelua ahkerasti pyörittävä Marjo Lihtavuo Arkiapua –palvelusta saa jotain vastaavaa tunnustusta. Hän kun käyttää siihen aikaansa ympäri vuoden. Suosittelen muiden auttamista – siitä tulee itsellekin hyvä mieli.

https://www.facebook.com/Arkiapuri/?fref=ts


https://www.facebook.com/Jouluapua-404414899684476/?fref=ts

Hyvä kirjoitus hyväntekeväisyydestä löytyy myös osoitteesta: 

http://www.kotivinkki.fi/hyva-olo/pappi-marjaana-toiviainen-olen-lopettanut-hyvantekevaisyydesta-puhumisen-kokonaan

Tämän myötä toivotan kaikille rauhallista Joulua ja antoisaa vuotta 2016. 

Rauhoitutaan ja rentoudutaan niin jaksetaan taas ensi vuonna uusin positiivisin ajatuksin ja voimin!

Riikka

Rakastunut Raumaan!

Tässä kirjoituksessa mietin nyt noin 50 vuotista suhdettani tähän kaupunkiin, Pitsimissikilpailu värittää jonkin verran viimeisten vuosien suhdettani, koska olen oppinut kilpailun kautta niin paljon uutta kotikaupungistani. 

Kuvat: Hans Lehtinen ellei toisin ole mainittu.

Raumalla on kaunis pienvenesatama

Ol niigon gotonas - rakastunut Raumaan....

Raumalla on kaksi maailmanperintökohdetta, joista toinen on uskomattoman kaunis Vanha Rauma, toinen historiallaan vakuuttava pronssikautinen hauta. Merten rantaakin löytyy, vastapainona teollisuutta ja telakkatoimintaa. Rauman vanhan sloganin ”Ol niingon gotonas” rinnalle on tullut voimakkaasti uusi tunnuslause: ”Rakastunut Raumaan”. Nämä kaksi kertovat kyllä Raumasta. Täällä voit olla rennosti kuin kotonasi ja rakastua kaupunkiin. Totta kai Rauma on kuin mikä tahansa pikkukaupunki omine puutteineen ja vikoineen. 
Mutta Rauma on aina Rauma. Ja Rauma on kaunis.

Myös arki voi olla kaunista.

Sammallahdenmäki ja historialliset hautaröykkiöt

Raumalla tapahtuu, on historiaa, kulttuuria, musiikkia,urheilua...

Ja Raumalla myös tapahtuu, tämän vuoden tapahtumia äkkiseltään muisteltuna (varmasti jotain jää poiskin): Taidetta ja historiaa on ollut ja vielä on tänäkin vuonna tarjolla mitä erilaisimmissa näyttelyissä, joissa on päässyt mm. kokeilemaan nypläystä jos se kiinnostaa. Vanhan Rauman pihat olivat auki kaikille kiinnostuneille.
On myös tietoa pronssi- ja rautakauden ajalta, Eila Minkkkisen taidetta ja niin paljon muuta taidetta eri näyttelyissä. Raumalla on myös vilkas käsityöläisperinne joka myös näkyy näyttelyissä. Rauman Pitsinnyplääjät järjestivät 25 -vuotis juhlanäyttelyn. Iltatorit olivat ohjelmallisia, Kaljaasi Ihanalla pääsi purjehtimaan kauniiseen saaristoon. Pienvenesatama toimii vilkkaasti. Pitsiviikko tarjosi koko viikon ajan mitä erilaisempia tapahtumia, Lapin Löylypäivät toi mukavia tapahtumia kaikille viikonlopun ajan heti Pitsiviikon perään. Jos taas urheilu kiinnostaa Raumalla on sitäkin tarjolla, on jalkapalloa, suunnistusta, Beach volley, Superpesistä, Jääkiekon Pitsiturnaus. (en ole urheiluihminen, joten tästä jäi aivan varmasti jotain sanomatta) :)

Monet kesäteatterit myös elävöittävät kesää, yhtenä tervetulleena lisänä tänä kesänä oli Veturiaukiolla näytelty kaupunkikesäteatteri joka kertoi oman tarinansa rautateiden alkutaipaleelta. Tämä näytelmä oli ilmainen katsojilleen.

Kaupunkikesäteatteria Veturiaukiolla

 
Raumalla on myös viiden tähden leirintäalue Poroholma, jota voi syystä kutsua vihdekeskukseksi, uusinpana juttuna siellä on Wake Park. Kesällä kaksi ravintolalaivaa, vanha Pitsihuvila ja kaiken kaikkiaan kaunis alue leirintäalueen lisänä. Palvelut ovat monipuoliset, alueella voi leiriytyä teltoissa, asuntovaunuissa ja mökeissä. Ravintoloiden lisäksi tarjolla on monipuolinen sekatavarakauppa. Leiriytyä voi talvellakin, silloin toki palvelut ovat suppeammat, mutta vaunulla voi leirityä, mikä tarjoaa hyvän tilaisuuden talvimatkailuun. Oma kaupunkijunakin puksuttaa joka kesä. Raumalla kesän aluksi järjestetään myös Suvi Päi -toritapahtumaa jossa saadaan maistiaisia paikallisten ravintoloiden ruokatarjonnasta sopivien suupalojen muodossa. Samassa vietetään "Suuret Oluet - Pienet Panimot" -tapahtumaa. 

Kuvakooste viime kevään Suvi Päi -tapahtumasta

Toinen Rauman laivaravintoloista on myös purjehduskuntoinen aivan upea Purjelaiva M/Aux Kathrina <3

Purjehdusta ja hyvää musiikkia laidasta laitaan

Raumalla oli tänä vuonna myös Purjehduksen MM-kisat joka toi kaupunkiin ihmisiä 19 maasta! Purjehduskisat toivat kaupunkiin myös teltan jossa ohjelmasta voi mainita vaikkapa Haloo Helsingin ja Eppu Normaalin esiintymisen, sekä erilaiset ohjelmalliset tapahtumat koko viikon ajan. Yhteislauluakin oli siitä pitäville. Teltassa oli tänä vuonna myös perinteinen Rauma Blues. Musiikkia kaupungissa oli myös toisenlaiseen makuun, kun Festivo valtasi kaupungin. Rauman musiikkitajonnasta vastasi myös Klustermus, musiikkitapahtuma joka tarjosi upean kattauksen kaikille halukkaille ilmaiseksi! Elokuvia ja niiden henkilöitä toi kaupunkiin Blue Sea Film Festival. Paikalliset Kivikylän Kotipalvaamo ja Laitilan Virvoitusjuomatehdas järjestävät Kyläjuhlan MM-kisateltassa. Raumalla on myös elokuvateatteri Iso Hannu joka tarjoaa tasokkaan elokuvakokemuksen asiakkailleen. Jos taas nostalgiaa kaipaa, voi asioida hienosti kunnostetulla vanhanajan lippakioskilla. (Männistön Lippakioski)  Joulun aikaan on omat joulunavaukset ja Tonttujen yö -tapahtuma, jolloin Vanha-Rauma on kuin vanhanajan Joulumaa, ehdottomasti tutustumisen arvoinen jokaiselle Joulumielen löytämiseksi <3

Tonttujen yö 2013

Männistön Lippakioski, vähän ennakkoon avattuna, kyltit vielä puuttuvat tässä kohdin :)

Männistön Lippakioskilta saa mm. suussasulavia vohveleita, makeina ja suolaisina.

Raumalla - muttei muualla?

Rauma on harvinainen kaupunki, siellä ei kaupungin keskustassa ole liikennevaloja, liikenne toimii sujuvasti ilmankin. Lisäksi pysäköinti on ilmaista koko kaupungin alueella, pitää muistaa vain pysäköintikiekko. Monelle muualta tulevalle tämä on positiivinen yllätys - ei kolikoita parkkimittariin. Eikä Raumalla käytännössä ole liikenneruuhkia :)

Raumalla on myös isä joka letittää tyttöjensä - ja nyt jo monen muunkin - hiuksia ja joka julkaisi ensimmäisen suomalaisen lettikirjan. Hyvä Matti! Matin kanssa yhteistyössä Rauman mainetta eteenpäin vie myös mies jonka ensimmäinen kysymys uusista asioista voisi olla "Voiko sen nyplätä?" Niin monenlaista on nyplännyt Tarmo, jonka taitoja voi vain ihailla!

Kuva on Kahvila Ravintola Tornista, Lettikirjan julkkareista. Upea juttu!

Lähikuva Tarmon nypläämästä pitsistä Matin tekemässä letissä. Mallina ihana Sivi, Pitsiprinsessa 2013

Kuvausymäristönä Rouva Mannerin tilat, joihin ehdottomasti kannattaa tutustua. 

Lapsuuden ja nuoruuden suhteeni Raumaan

Olen syntynyt Eurajoella jossa olen lapsuuteni ja nuoruuteni elänyt. Lapsena Rauma oli kaupunki, jossa käytiin, kun piti ostaa jotain vaatteita. Kun tarvittiin jotain juhlavampaa, niin mentiin Ferelle ja siellä oli kiva kun ylös naisten osastolle mentiin kaupungin ainoilla liukuportailla, alas piti kävellä mutta ylös meno oli juhlaa :) Jos taas tarvittiin jotain kesäistä tai sellaista ei niin juhlavaa, mentiin Penninki –nimiseen liikkeeseen, molemmat sijaitsivat Vanhassa Raumassa. Kumpaakaan ei toki enää ole, mutta vastaavia liikkeitä löytyy. En sitä silloin sen enempää osannut arvostaa, kapeat kadut olivat ainut asia mikä lapselle jäi mieleen.

Kaunis talvinen Vanha Rauma

Nuorena tuli kierrettyä autoissa, mutta vielä enemmän kävellen, kahta Vanhan Rauman pääkatua edes takaisin korttelirallia, silloin kun se vielä oli luvallista. Monet viikonloput kuluivat siellä kavereita tavatessa ja uusiin tutustuessa. Käsi kädessä on kävelty ja monet suukot siellä vaihdettu, on kikatettu parhaiden kavereiden kanssa ja kotiin liftattu. Nyt sellaista en todellakaan suosittelisi omalle tyttärelle jos sellainen olisi :) Muttemme me silloinkaan kaupungin kauneutta nähneet, se oli vain paikka muiden tapaamiseen, eikä siellä muita tavattukaan kun oman ikäluokan ihmisiä. Se oli liian lähellä, jotta sen kauneutta huomaisi.

Lukion jälkeen kävin koulun Raumalla juuri rakennetussa Kauppaoppilaitoksessa. Tutuksi tuli linja-autoasema ja joskus silloin vielä Raumalla sijainnut rautatieasema, Eurajoelta kun pääsi junalla Raumalle vielä silloin. Koulun sijainnista johtuen silloin ei paljon Vanhaa Raumaa käyty katsomassa, Suvituulen lounaspaikka oli se mikä oli lähinnä Vanhaa Raumaa. Sitten muutin pois. Kahdeksi vuodeksi Turkuun. Kävin toki kotona ja Raumalla, Turun jälkeen se näytti mukavalta pikkukaupungilta. Mutta ei minulla mitään tunnesidettä Raumaan ollut, Turku oli mielestäni mukava paikka asua, vaikkei minulla mitään tunnesidettä ollut sinnekään. Muutinkin lopulta ihan mielelläni sieltä takaisin Rauman seudulle kun se töiden puolesta tuli mahdolliseksi.

Meri on läheinen ja rentouttava paikka, oli sitten venettä tai ei.

Raumalla on panostettu kauniiseen kaupunkikuvaan kiitettävästi.

Aikuisikäni Rauma - Pitsiviikko

Aikuisiän aikaisemmat Rauma kokemukset ostoksia lukuun ottamatta liittynevät oikeastaan kaikki Pitsiviikkoon ja varsinkin Mustan Pitsin yöhön. Silloin vielä joka vuosi tein itselle mustan pitsipuvun ja olin joskus hyvinkin läpinäkyvissä asuissa, mutta niin oli moni muukin. Se olisi kiva saada takaisin Mustan Pitsin yöhön. On kuitenkin tunnustettava etten oikeastaan osannut arvostaa Raumaa enkä nähnyt sen koko kauneutta. Tällä kauneudella en tarkoita vain kaunista kaupunkia vaan myös sitä kauneutta mikä tulee siellä asuvista ihmisistä. Mutta toki voi olla myös niin, ettei vika ole pelkästään minussa. Voi olla että kaupunkikin on muuttunut. Tai sitten se on vain minä joka olen muuttunut – siinä tapauksessa voin todeta että onneksi olen.

Vähän uudempi pitsikuva ( ei enää niin läpinäkyvää kuin joskus) ammattilaisen ottamana,
näitä kuvia Musta Pitsien yössä kannattaa käydä ottattamassa itsestään.

Turusta muuttaessani takaisin olen asunut käytännössä koko ajan Lapissa. Pienessä maalaiskunnassa. Muutamia vuosia sitten meistä tuli Raumalaisia, elämäni helpoin muutto, vain osoite muuttui :) Lappi kun yhdistettiin Raumaan. Aloin myös vähitellen nähdä Rauman erilailla. Osaksi syynä on varmasti se että itse aikuistuin, tai ihan rehellisesti sanottuna vanhenin. Kun sitten Hans alkoi tehdä enemmän mallikuvauksia, kuulimme usein muualta tulleiden ihmisten suusta miten kaunis on Rauma. Hiljalleen aloin nähdä kaupunkimme kauneuden. Silloin näin vielä vain sen ulkoisen kauneuden. Olin yllättänyt kuinka kaunis oli kaupunki joka oli siinä ollut koko ajan lähellä, mutta en ollut tajunnut ennen kuin muut ihmiset ihastelivat sitä.

Kuvia Rauman upeista maisemista värileikkittelyllä korostettuna

Pitsimissikisa kehitti minua ja suhdettani Raumaan 

Kun ostimme Hansin kanssa Soililta Pitsimissikisan oikeudet, moni varmasti ajatteli sen olevan seurausta siitä kun Hans oli kuvannut Miss Suomi kisoja kuusi vuotta. Mutta asia ei ole niin. Olimme Soilin apuna kisan taustalla yhdeksän vuotta kunnes sitten 10 kerta oli omamme. Pitsimissikuvia Hans on ottanut ennen Miss Suomea. Olemme alusta asti tykänneet juuri tästä kisasta. Mielessämme toki kävi aina välillä asioita joita ehkä muuttaisimme jos voisimme. Kun Soili sitten vetäytyi eläkkeelle ja myi kisan meille, tuli se mahdollisuus.

Emme tietenkään muuttaneet hyvin toiminutta konseptia kuin joissakin asioissa. Toimme takaisin kunnon kahden päivän ihmisten parissa kulkemisen. Näkyvyyttä meidän toki oli sosiaalisen median ja netin käytön myötä helppo kasvattaa verrattuna entiseen. Meillä ei ole mallitoimistoa emmekä toimi sillä alalla, joten meidän on helppo toimia reilusti kaikkia kohtaan, emme ole kenenkään yhteistyökumppanimme kilpailijoita ja kaikki Pitsimissien työtehtävistä saatavat tulot ohjautuvat Pitsimissille. Näin meidän on niin paljon helpompi toimia, kun tämä on meille rakas harrastus, emmekä yritä ansaita tällä muuta kuin hyvän mielen. Ja sitä on kyllä riittänyt :)

Vuonna 2013 MTV teki Kymppiuutisten kevennyksen Raumalta :)

Vuoden 2014 yhteistyökumppanimme Sisustustalo Kodinonnessa on kaikkea kaunista ja ihanaa - kotiin vietäväksi.

Kaupunkijuna Kake ja 2015 finalistit, Rakastuneena Raumaan kuten kassit kertovat :)

Riikka Matkamessuilla 2015 Tampereella. Mukava upeita faktoja Raumasta.

Pitsimissikilpailu sopii Raumalle loistavasti. Tämä kilpailu on rehellinen ja reilu. Kilpailu jossa kaikilla on mahdollisimman mukavaa. Pyrimme siihen että tämä olisi hyvänmielen kisa, johon olisi mukava osallistua. Se on nyt päässyt siihen päämääräänsä että se tekee myös hyväntekeväisyyttä. Tämän vuoden kohde oli sisko-rusetti kampanja ja sen takana oleva yhdistys joka tekee rintasyöpään ja muihin naisten syöpiin sairastuneiden naisten vertaistukea. Aivan mahtava yhdistys ja toiminta. Tämän vuoden menemme tällä ja ensi vuodeksi mietimme jotain muuta, hyviä kohteita riittää varmasti.

Silmäoptikoiden Pekka, Siskorusetin Tiina, Ihanat finalistimme, Rauman Flikk Kerttu ja minä

Finalistit ja Tilateos 5000
#Siskot - matka jolle kukaan ei halunnut

En ole luonnostani oikeastaan koskaan ollut kovinkaan sosiaalinen ihminen. Tällä en tarkoita ettenkö pitäisi ihmisten kanssa olemisesta. Vaan en ole kovin aktiivinen tutustumaan vieraisiin ihmisiin, sitten kun olen tutustunut voin kyllä höpöttää ja tulemme tutuiksi. Päätin muuttaa itsestäni tämän puolen ja olla aktiivinen ihmisiä kohtaan. Huomasin että kun aktiivisesti teen tuttavuutta ihmisten kanssa saan uskomattoman paljon positiivista energiaa ihmisistä. Pitsimissikilpailun myötä olen tutustunut muutamiin aivan ihaniin ihmisiin joihin en ehkä koskaan muutoin olisi tutustunut, ainakaan samalla tavalla. Siitä olen kiitollinen. Olen saanut elämääni hurjan paljon positiivisuutta lisää. Samalla myös tunnetta siitä että kuulun tänne. Olen osa Raumaa, tätä hurjan kaunista kaupunkia. Jossain tässä kohtaa ehkä se minulle tapahtui: rakastuin Raumaan.

Ylpeä Raumasta ja raumalaisista

Joka vuosi on ollut aivan upeaa suunnitella tapahtumaa yhdessä yhteistyöyritysten kanssa sekä kulkea kaksi päivää finalistien kanssa kaupungilla kun ihmiset tulevat juttelemaan ja pyytämään kuvia ja nimmareita. Finaalia on katsomassa tuhansia ihmisiä joka vuosi. Puhumattakaan perjantaista jolloin uuden Pitsimissin kanssa olemme kulkeneet kaupungilla. Olen sen kyllä huomannut kaikkina kolmena vuotena jolloin olen itse aktiivisesti kulkenut mukana. Tänä vuonna kuitenkin tajusin asian kunnolla. Se ikään kuin herätti minut. Olen pitänyt sitä itsestään selvänä, mutta tänä vuonna vihdoin tajusin, ettei se ole mikään itsestäänselvyys! Se on osa Raumaa ja sen ihmisiä, ainutlaatuinen juttu. Kun sen tajusin, niin en pysty sanomaan miten ylpeä olin Raumasta ja raumalaisista. Rakkauteni Raumaan vain vahvistui.

Kilpailujen osallistujat ovat olleet myös muualta kuin Raumalta. Raumalaisiakin on ollut mukana, mutta meidän aikanamme voitto on mennyt muualle. Pitsimissimme ovat Kuopiosta, Oulusta ja nyt Tampereelta. Mutta miten kauniisti he puhuvatkaan Raumasta, toiseksi kodiksi kutsuvat ja käyvät täällä vielä missivuotensa jälkeenkin aina kun se on mahdollista. Raumalaiset myös tunnistavat heidät ja tervehtivät iloisesti. Hekin ovat tavallaan osa Raumaa. Tuore Pitsimissi sai tänäkin vuonna todella upeaa kohtelua kävellessään Mustan Pitsin perjantaina, ihmiset pysähtyivät onnittelemaan, ujommat huutelivat onnittelut ohi kävelleessään, hänelle laulettiin, pidettiin puheita, otettiin kuvia yhdessä ja yksin. Hän kirjoitti lukemattoman määrän missikortteja halukkaille, kiinnostusta oli niin lapsissa kuin aikuisissakin. Toki mukana oli myös turisteja, monille ulkomaalisille tuntui olevan tärkeää saada itsestään kuva Pitsimissin kanssa. Mutta kyllä kuvia otettiin ihan raumalaisille. Hallitseva missimme on Tampereelta mutta poikaystävänsä kautta hänellä on sidoksia myös Raumaan jo ennestään. Hän tulee olemaan kaupungissamme ehkä vielä enemmän kuin aikaisemmat missimme, koska hänellä matka on lyhyt. Lehdessä ihmisiltä kysyttiin mitä he haluaisivat ja moni halusi Pitsimissin näkyvän eri tapahtumissa. Ja syksymmällä Jenni kyllä Raumalla näkyy ja Raumaa edustaa. 

Kauneuskilpailu ja matkailunedistaminen - Raumaa kelpaa kehua

Meille Pitsimissikilpailu on kilpailu johon valitsemme kymmenen tyttöä, tänä vuonna reilun 60 hakemuksen joukosta ja teemme valinnan reilusti miettien kaikkia mahdollisia puolia. Kysymyksessä on perinteinen kauneuskilpailu jossa myös sisäinen kauneus ja oikeat arvot vaikuttavat. On myös osattava ilmaista itseään, koska oikeastaan missään mahdollisista tehtäväsistä ei riitä että on kaunis, pitää pystyä puhumaan ihmisille, mikrofonin kanssa tai ilman. Isolle yleisölle tai suoraan yhdelle ihmiselle. Valitsemmekin finalistit niin että meidän kannaltamme kuka vaan heistä voisi voittaa, siihen valintaan käytämme aikaa paljon koska se on tärkeää. Meille kaikki ovat voittajia, kenenkään voitto ei olisi meille ikävä juttu. 

Sen jälkeen vietämme kuvauspäivän ja kaksi kisapäivää heidän kanssaan ylpeänä esitellen kaunista kaupunkiamme. Monen läheisiä on kaupungissa saman ajan kuin finalistitkin. He kulkevat kaupungissa, tekevät ostoksia ja rakastuvat Raumaan. Näistä nuorista naisista me huolehdimme kun he täällä ovat ja monet heistä tulevat uudelleen ihan muuten vaan. Kaupungissa riittää nähtävää ja kovin mielellämme heitä tapaamme uudelleen. Monista heistä tulee aidosti ystäviämme. Se on mahtava voimavara. Olemmekin monesti vitsailleet, että meillä on sellainen oma missiperhe täällä Raumalla. Haluamme saada kilpailun ympärille yhteistyökumppaneiksi ihmisiä, joista voimme sanoa, että se on sellainen oma pitsimissisuku, tai ainakin –kylä. Jossa kaikilla on yhteinen tavoite. 

Tänä vuonna tajusin että jos me olemme leikkisästi sanottuna monen tytön varavanhempia, niin kyllä myös Raumalaiset adoptoivat tämän kilpailun voittajan. Kyllä niin Milla, Riikka kuin Jennikin ovat raumalaisten omia missejä. Kuten heitä edeltäneetkin Pitsimissit. Ja he kertovat muualla miten kiva paikka on Rauma. Olen iloinen että saimme mahdollisuuden tämän kisan oikeuksiin aikanaan ja olemme sitä kautta tutustuneet isoon määrään ihania raumalaisia ihmisiä, joka vuosi tutustumme muutamaan uuteen. Tämän kanssa pystymme tuomaan esiin kaunista Raumaa, raumalaisia yrityksiä ja ihmisiä. Myös raumalaiset toivottavasti löytävät oman kaupunkinsa yrityksiä kun niistä kerromme ja niissä vierailemme. Täällä on aivan mahtavia yrityksiä ja upeita ihmisiä, joilta saa hyvää ja tarvittaessa joustavaa palvelua.

Olemme kilpailun kanssa todenneet tekevämme osaltaan matkailunedistämistyötä kun tuomme tänne muualta ihmisiä jotka huomaavat miten kaunis kaupunki, ihania liikkeitä ja ystävällisiä ihmisiä. 

On helppoa tehdä tätä ja kehua Raumaa kun on ylpeä Raumasta ja raumalaisista. 
Kun ensin on itse rakastunut Raumaan.

Kannattaa tulla Raumalle ja kokea Rauma, se on kokemus mitä muualta ei saa.

www.rakastunutraumaan.fi
https://www.facebook.com/RakastunutRaumaan.fi
https://instagram.com/rakastunut_raumaan/

Rakkaudella :)

Riikka