Hymy on paras kasvojenkohotus :)

Olen aina ollut positiivinen ihminen, koska en ole koskaan uskonut että negatiiviuudella saavutetaan mitään. Hymy on paras kasvojenkohotus, sanottiin jossain joskus ja se todella pitää paikkansa. Hymy ja iloinen mieli nuorentaa.

 Negatiivisia puheita vastaan

Tänä vuonna negatiiviset uutiset ja niiden jakaminen ja kommentoiminen ovat ottaneet vallan sosiaalisessa mediassa. Se on vaivannut minua jo jonkin aikaa, mutta kun sitten luin netistä uutista Finnairin uusista rekryistä 400 ihmisen palkkaamiseksi ja erehdyin lukemaan sen alla olevia kommentteja, minulla jotenkin tuli mitta täyteen. Miten niinkin positiivisesta uutisesta suurin osa kommenteista oli negatiivisia? Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

Silloin tein päätöksen että ainakin tämän loppuvuoden täytän omalta osaltani sosiaalisen median positiivisilla asioilla. Olen joulukuun aikana lukenut joitakin ei niin positiivisia uutisia joita olisin ehkä halunnut jakaa faceen ja kommentoida, mutta en ole tehnyt sitä. Olen pysynyt päätöksessäni. Olen myös poistanut joitakin kavereita facesta, he ovat olleet sellaisia joita en oikeasti tunne ja joiden pääasiallinen ”elämäntehtävä” näyttäisi olevan negatiivisten asioiden levittäminen. Joku ajattelee tässä kohdin että meillähän on sananvapaus. Kyllä meillä on. Niin minullakin on vapaus valita mitä haluan omalla sivullani nähtävän.

Somen käyttö

Tämän ajatuksen ideointia käytännössä auttoi haaste johon osallistuin. Olen elämässäni osallistunut tasan kahteen facebookin haasteeseen. Ensimmäinen joskus aikanaan kun piti luetella positiivisia asioita omasta elämästään, mielestäni se oli osallistumisen arvoinen. Ja nyt uudempana haasteena intouduin kaivamaan vanhoja valokuvia. Niistä innostuin enemmänkin ja olen haasteen 5:n kuvan jälkeen tasaisesti silloin tällöin laittanut edelleen vanhoja kuvia näkyviin. Se on ollut hauskaa, on ollut antoisaa muistella mukavia ihmisiä omassa historiassaan. Ja katsoa kuvia läheisistä 10 - 20 vuoden takaa. Monesta vanhasta kuvasta olenkin saanut positiivisia kirjoituksia sivuille ja toivottavasti tuottanut hyvää mieltä jollekin muullekin. Alla muutama esimerkki jakamistani kuvista.

Kun lukee nettilehtiä ja seuraa uutisia, niitä positiivisiakin uutisia löytyy, niitä olenkin pyrkinyt jakamaan aina muillekin kun on omiin silmiin osunut joku kiva juttu. Olen vahvasti sitä mieltä että on mukavampaa lukea positiivisia uutisia jatkuvien negatiivisten uutisten sijaan, ohessa tuoreimpia esimerkkejä:

Hyviä Uutisia:

https://www.youtube.com/watch?v=2W4C_5RVenU

Ilmainen joulupukki :)

https://ls24.fi/raumalainen/ilmainen-joulupukki-kiertaa-raumalla

Suomalainen innovaatio:

http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6%2F3%2F63278%2F95ceefd3c6&t=Murtuma_paranee_haavalla__Suomalainen_puukipsi_valloittaa_maailmaa&utm_campaign=shareaholic&utm_medium=facebook&utm_source=socialnetwork

Telakalle lisää pääomaa:
https://www.facebook.com/raumafi/photos/a.137353642943070.23397.134959443182490/1082792908399134/?type=3&theater

Raumalla paljon positiivisia juttuja!

Joku ehdottikin tekstaripalstalla että Raumalla pidettäisiin positiivisuusilta jossa jokainen saisi kertoa hyviä asioita Raumasta ja ne kirjattaisiin ylös – ei huono ajatus. Itse mietin että jos minulla vain olisi aikaa, perustaisin positiivisten asioiden ”lehden” nettiin, vastapainoksi kaiken maailman ”mvlehdille”. Ja mitä Raumaan tulee, täällä on aivan upea Vanha Rauma, kaunis meri ja toimiva teollisuus. Meillä on paljon kaikkea ja aivan mahtavia ihmisiä jotka ovat innovatiivisia ja tuovat hienosti Raumaakin samalla esiin. Ihan vain malliksi mainittakoon ”Letti-iskä” Matti Airola jonka positiiviset letitykset ja tyttöjen kanssa yhteinen harrastus on levinnyt lähes koko Suomeen, Tarmo Thurströn, jolla on käsittämättömän upeita ideoita pitsin nypläyksen piirissä. Tarmo on vienyt tätä mahtavaa asiaa Suomen rajojen ulkopuolellekin. Ja mainita voisi vielä vaikkapa Riku Räsäsen, leffateatteri, kaupunkijuna, viiden tähden leirintäalue jota voi hyvällä syyllä kutsua lomakeskukseksi, purjelaivat joista juuri kolmas rantautui Raumalle ja vaikka mitä vielä, Raumanmeren Juhannusta ja sen uudelleen tulemista unohtamatta. Rauma on siis upea paikka täynnä upeita ihmisiä, olkaamme siis positiivisia – positiivisuus tarttuu.

Lettikirjan julkkarit

Tarmo ja Tarmon upea valoteos

Jo kolmas purjelaiva Raumalla, kiitos Riku :)

Joulukuvilla negatiivisuutta vastaan

Toisena asiana keksin sitten kuvata (vaikka en olekaan mikään hyvä kuvien ottaja) kuvia jotka jollakin lailla liittyvät Jouluun ja sen odotukseen. Käyn aika paljon Helsingissä joten sieltä erilaisia valokoristeita on saanut kuvatuksi kivasti. Ja omistakin toimistoista on kummastakin löytynyt mukavia jouluisia kuvauskohteita. Kun ympäröivää maailmaa katsoo sillä silmin, kohteita on paljon. Kävin viime viikolla toisessa raumalaisessa tilitoimistossa ja heti löysin kaksi kuvattavaa. Valokoristeista valitettavasti eivät välity yhtä kauniina kameralle, ainakaan minun kännykkääni minun taidoillani, mutta riittävästi on välittynyt. Ja niitä riittänee vielä loppuun asti. Joulun aikaan hiljenen enkä kovinkaan aktiivisesti käytä nettiä, silloin ollaan vaan läheisten kanssa, mutta siihen asti ”tykitän” kuvia, jos kyllästytte, blokatkaa pois, se on teidän oikeutenne, mutta jos haluatte katsoa mitä kuvia keksin laittaa, seuratkaa mukana, pian se on Joulu ohi tältä vuodelta.

Joulumieli

Joulu tosiaan on aivan pian täällä, jos nyt ei laulun sanoin vielä ihan ovella niin ainakin jo pihapiirissä. Joulu on mahtavaa aikaa, silloin voi rauhoittua, unohtaa työt aivan kokonaan ja olla vain läheisten ihmisten kanssa. Syödä maukasta ruokaa ja levätä. Joulu on paras aika vuodesta. Lapsena minulla oli aina erityinen joulumieli, jonka oikein tunsin aina valtaavan minut kun Joulu lähestyi, viimeistään joulukirkosta sen sai kun kuunteli Irmeli Sutisen puheen. Hänen pehmeä äänensä ja ystävälliset puheensa toivat Joulun lähelle. Kunnes hän jäi pois tullessaan jo siihen ikään. Joitakin Jouluja minulla oli suorastaan vaikeuksia löytää joulumieltä. Tuntui että elämäkin oli niin sekavaa. Joulukin uhkasi olla kiireistä kun piti mennä paikasta toiseen aikataulutetusti, mikä ei sovi minulle ollenkaan – ei Jouluna.

Lapin kaunis kirkko - kuva on vanha, lunta ei tänä vuonna ole näkynyt...

Oman lapsen syntymä toki auttoi taas Joulun tunnelman löytämisessä. Se auttaa siinä edelleen vaikka lapsi ei enää ole lapsi, vaan tänä vuonna täysi-ikäinen nuori mies. Omat vanhempani, joista valitettavasti vain äiti enää on elossa, muuttivat naapuriin ja olemme saaneet viettää Jouluaaton ihanassa rauhassa, Joulun sanomaa kunnioittaen. Yhtenä tunnelman nostattajana olen jo useamman vuoden tehnyt joulupaketit itse. En toki tee lahjoja itse enkä mitään kalliita lahoja aikuisille ihmisille edes osta, mutta teen joulun paketit itse. Kun käytän sopivia laatikoita ja valkoista tai ruskeaa paksumpaa paperia joihin liimailen jouluisia kuvia tai käytän koko Joululehden sivun paketin paperiksi jos kuva on sopiva, väkisinkin Joulun tunnelma hiipii mieleen. Myös joulukortit saa edellisten vuosien korteista liimaamalla kivat kuvat kartonkiin. Suosittelen.

Monesta paketista saa kauniita ja omannäköisiä pienellä vaivalla. Lahjan saaja tietää antajan ajatelleen häntä eikä vain ostaneen äkkiä jotain, kun paketointiinkin on käytetty vähän aikaa ja vaivaa :)

Joulukorttien uusiokäyttö on hauskaa ja lisäksi luontoystävällistä...

Auttamisen ilo on aitoa iloa

Vaikka en ole millään taloudellisella mittarilla mitattuna rikas, niin minulla ja perheelläni asiat ovat todella hyvin moneen muuhun verrattuna. Olenkin jo useampana vuonna osallistunut Arkiapurin toimintaan. Se antaa hyvää mieltä koko vuoden, kun huomaa miten pienillä asioilla on merkitystä toisille. Olen lähettänyt pois Joonaksen vanhat vaatteet sekä omat ja Hansin sellaiset joita emme käytä. Olen katsonut kaikki supertarjoukset pesuaineista ja shampoista ja laittanut vaatteiden kanssa pakettiin. Auttamisesta saa todella hyvän mielen. 

Joulun aikaan sitten olen ottanut tavaksi valita 1-2 perhettä joita olen auttanut enemmän. Tänä vuonna toinen löytyi juuri Arkiapurista ja toinen Jouluapua –sivustolta. Jälkimmäinen Raumalta joten pystyin viemään myös tuoretta ruokaa kun ei tarvinnut postissa lähettää. Postissa kun voi lähettää vain kuivatuotteita. On uskomatonta miten hyvän mielen saa kun voi auttaa toista ihmistä joka sitä apua oikeasti tarvitsee! Se on tunne, jollaista ei oikein mistään muualta saa. Kun avun lähettää tai vie suoraan, ei tarvitse miettiä kuinka paljon joku vetää välistä. 

On surullista miten paljon Suomessa on ihmisiä jotka apua tarvitsevat mutta on upea juttu että on ihmisiä jotka ovat näitä avustussivustoja pystyyn laittaneet ja niitä ylläpitävät. Iso kiitos heille kaikkien puolesta, ei vain autettavien vaan myös niiden jotka pystyvät auttamaan ja saavat siitä hyvän mielen. Jouluapua sivuston perustajan Presidentti kutsui Itsenäisyyspäivän vastaanotolle, mikä oli tosi mahtava juttu. Ehkä jonakin päivänä myös koko vuoden ajan vastaavaa palvelua ahkerasti pyörittävä Marjo Lihtavuo Arkiapua –palvelusta saa jotain vastaavaa tunnustusta. Hän kun käyttää siihen aikaansa ympäri vuoden. Suosittelen muiden auttamista – siitä tulee itsellekin hyvä mieli.

https://www.facebook.com/Arkiapuri/?fref=ts


https://www.facebook.com/Jouluapua-404414899684476/?fref=ts

Hyvä kirjoitus hyväntekeväisyydestä löytyy myös osoitteesta: 

http://www.kotivinkki.fi/hyva-olo/pappi-marjaana-toiviainen-olen-lopettanut-hyvantekevaisyydesta-puhumisen-kokonaan

Tämän myötä toivotan kaikille rauhallista Joulua ja antoisaa vuotta 2016. 

Rauhoitutaan ja rentoudutaan niin jaksetaan taas ensi vuonna uusin positiivisin ajatuksin ja voimin!

Riikka

Pyhäinpäivän herättämät muistot äidistä ja jo poisnukkuneista läheisistä

Henkilökohtaisesti en kovin usein käy hautausmaalla viedäkseni sinne kukkia tai kynttilöitä, käyn silloin kun se yleisesti ottaen on tapana. Tämä ei ole siksi ettenkö ikävöisi tai kunnioittaisi sinne haudattuja läheisiäni. En vaan koskaan ole kokenut että he olisivat siellä, hautausmaalla. Minun ei tarvitse olla siellä muistaakseni heitä. Ajatus on vähän sama kuin se ettei minun tarvitse mennä kirkkoon rukoillakseni.
                                                                              Kirjoituksen kaikki kuvat ovat Joonas Lehtisen kuvaamia

Pyhäinpäivänä hautausmaalle
Pyhäinpäivä on yksi niistä päivistä, jolloin otan eteisestä kynttilälyhdyn ja laitan siihen kynttilän, jonka vien isäni haudalle. Samalla käyn katsomassa muitakin hautoja. Yleensä menemme koko perhe. Isäni hauta tuo minulle jotenkin yleensä ikävän olon, se ei johdu kaipuusta isääni kohtaan vaan kaikesta muusta, josta nyt en kirjoita tässä. Tänä vuonna kuitenkin koin jotain erilaista, kun vein kynttilälyhtyni siihen äidin ja sisareni hankkimien lyhtytelineiden väliin ja samalla sytytin yhden kynttilän, jonka joku oli haudalle tuonut, mutta tuuli sen sammuttanut. Ei tuntunutkaan ihan samalta kuin ennen. Kun sitten kävin vielä isovanhempieni haudalla ja sen jälkeen muualle haudattujen muistohaudalla kunnioittamassa toisia isovanhempiani ja pienenä poisnukkunutta sisartani jota koskaan en saanut tuntea, huomasin muistelevani näitä minulle läheisiä ihmisiä.

Muualle haudattujen muistokummulla riittää kynttilöitä, sytytinkin uudelleen muutaman kesken sammuneen

Pienenä pois nukkunutta sisartani en luonnollisestikaan voinut muistella koska hän on syntynyt ja kuollut ennen kuin minä olen syntynyt, mielessäni kävi kyllä sekin tuska minkä tiesin tämän tapahtuman aikanaan aiheuttaneen vanhemmilleni. Muistelin isovanhempiani, heitä jotka asuivat koko lapsuuteni ihan naapurissa, miten mummun kahvi oli erityisen hyvää ja miten pappa jaksoi ja viitsi aina sairastumiseensa asti leikkiä kanssani kauppaleikkejä, loputtomasti samaa uudelleen ja uudelleen. Miten mummuni sitten vanhempana tiesi elämänsä olevan jo loppumassa ja halusi ehdottomasti ostaa minulle ylioppilaslahjan etukäteen. Lahja ostettiin aika paljon ennen lakkiaisiani, eikä mummuni koskaan lakkia päässäni ehtinyt nähdä, vaikka se hänelle merkitsi paljon. 

Toista pappaani en valitettavasti koskaan tuntenut. Hänet olisin todella halunnut tuntea, hän oli erityislaatuinen ihminen, mutta hän menehtyi noin vuoden ennen kuin minä synnyin. Mummuni sen sijaan muistan hyvin, hänen luonaan Kodiksamissa kävimme usein ja siellä vietin myös osan kesälomastani joka kesä. Hauskoja muistoja. Parasta on, ettei minulla ole heistä kenestäkään muuta kuin positiivisia muistoja.

Isäni oli hyvä isä  
Hän ei ehkä ollut niin tunteellinen kuin nykymaailmassa miesten pitää olla, mutta hän ei ollutkaan nykymaailman mies. Isäni ei osoittanut tunteitaan puhumalla niistä, mutta koko elämäni ajan sain häneltä halauksia ja pienenä istuin paljon hänen sylissään. Kun hän oikein halusi osoittaa minulle tunteitaan, hän palkitsi minua jollakin tavalla :)  Vaikka isäni ei taitanut koskaan sanoa rakastavansa minua, tiesin aina että hän rakasti minua suunnattoman paljon, meillä oli jotenkin sanaton yhteys. Vaikka kinasimme silloin tällöin kuten kai lasten ja vanhempien tuleekin, tiesin aina että häneen voin luottaa. Vaikka hän piti kovaa kuria joissakin asioissa ja oli hyvin säästäväinen, hän aina piti puoliani. Muistan hyvin sen että olin aina hänen mukanaan kun se oli mahdollista ja opin näin maatalouden koneiden käytön. Paljon ajelinkin traktorilla kun ikä riitti ja vähän ennenkin. Traktorikortinkin hankin. Isäni luotti traktorin minulle ja minä olin luottamuksen arvoinen. Kun joskus nuorena heinähommissa suvun auttamassa olleet miehet ”liikaa” ja keskenään ristiriitaisesti lähtivät minua neuvomaan, minun ei tarvinnut ääneen sanoa että nyt on liikaa ja minua itkettää, isäni huomasi tilanteen ja puolusti minua. Komensi toiset pois ja sanoi ”Riikka kyllä osaa, ei teitä siellä tarvita” Se kohtaus yhtenä on jäänyt mieleeni hyvin voimakkaana muistona isästäni. Kukapa ei muistaisi tilannetta jossa oma vanhempi pitää puoliasi kun itse et pysty. <3

Isäni kanssa tulin hyvin toimeen, vaikka hänellä olikin omia ajatuksiaan ja saadakseen häneltä luvan johonkin asiaan jota hän ei ehkä heti ensi kuulemalta kannattaisi, piti osata asia esittää juuri oikealla tavalla. Opin sen nopeasti ja uskon että sisimmässään isä tiesi että johdattelin häntä asioissa. Näin uskon. Mutta se oli minulle asia josta on todella ollut apua elämässäni. Olen tavannut sekä vapaa-aikanani että työssäni ihmisiä joissa olen tunnistanut tuon piirteen. Olen tullut hyvin toimeen ihmisten kanssa joiden kanssa läheskään kaikki eivät tule toimeen. Olen jopa pitänyt heistä ja minun on ollut helppoa keskustella heidän kanssaan ja kertoa heille asiat niin että he ovat olleet kanssani samaa mieltä. Opin sen taidon isäni kanssa ja olen siitä hyvin kiitollinen. Isäni oli juuri sellainen isä joka oli minulle se oikea.

Kynttilät haudalla tuovat kaunista valoa syksyn pimeyteen, keskellä oma kynttiläni

Olen viettänyt onnellisen lapsuuden maatalossa. Olen saanut kiivetä puihin, olla lähellä luontoa. Hoitaa niin possuja kuin lehmiä ja niiden vasikoita. Kanejakin taisi joskus olla. Kanojakin oli mutta niitä en kovin hyvin muista, tosin sen kiukkuisen kukon kyllä muistan! :)

Muistelin isääni, ja sitä miten hän oli minulle juuri oikeanlainen isä, miten innoissani olin kun pääsin hänen kanssaan aura-auton kyytiin, silloin kun vielä lunta oli tiellä niin paljon että kärkiauralla auraamalla kaikki hytin ikkunat olivat lentävän lumen alla, näkyvissä vain valkoista lunta. Miten olinkaan ylpeä isästäni, joka ajoi tuota aura-autoa lujalla vauhdilla, vaikkei kunnolla mitään nähnytkään. On hyvä kun lapsi voi olla ylpeä omasta vanhemmistaan. Valitettavasti Alzheimer vei isäni liian aikaisin. Keuhkokuume vapautti hänet viimein elämästään, joka ei enää ollut ihmisen elämää. Isä vapautui kärsimyksistään joille me emme voineet mitään.

Äitini on uskomattoman viisas ihminen
Olen aina ollut erityisen ylpeä myös äidistäni, joka onneksi edelleen asuu naapurissamme. Häntä minun ei tarvitse muistella kun voin kävellä naapuritontille. Kuitenkin isäni myötä ajatusteni mennessä lapsuuteen, muistelin myös äitiäni kun olin lapsi. Jos oli isäni juuri oikea isä minulle, niin oli äitikin juuri sellainen äiti jonka minä tarvitsin. Hän luotti minuun ja tekemisiini, se oli sitä mitä minä tarvitsin. Halusin olla luottamuksen arvoinen. Jos minuun ei olisi luotettu, olisin voinut tehdä vaikka mitä jos ajatus olisi ollut, etteivät vanhempani minusta parempaa odota kuitenkaan. Olin nuorena aika villi tapaus ja olisin voinut olla paljon paljon villimpi ilman näitä vanhempia. Aina kun oli tilaisuus tehdä jotain mikä yleisten sääntöjen mukaan ei olisi ollut laillista, mietin mitä tapahtuu jos jään kiinni. Kuinka iso riski se on. Jos riski oli liian iso (kuten se yleensä oli), jätin tekemättä, koska kuvittelin sen tilanteen miten kerron kotona. Miten voin kertoa äidilleni pettäneeni hänen luottamuksensa. Ja niin jäi moni kolttonen tekemättä :) Äidiltä kun ei voinut salata mitään tärkeää.

Äitini kasvatti minusta empaattisen ihmisen, jolle ei ole tärkeää se minkä näköinen on, mikä on yhteiskuntaluokka tai osaako jotain asioita. Kunhan yrittää parhaansa ja kohtelee toisia hyvin. On tasapuolinen jokaiselle eikä suosi ketään. Hän opetti minut rakastamaan aidosti ja kunnioittamaan niitä ihmisiä jotka ovat sen arvoisia ja jättämään muut omaan arvoonsa. Hän opetti, että anteeksi voi antaa, vaikkei voi ymmärtää tai hyväksyä. Kunnioitan äitiäni suuresti. Pitkään mietin oman lapsen hankkimista kun ajattelin etten koskaan voisi olla yhtä hyvä äiti. Onneksi kuitenkin päädyimme Joonakseen, hän on todella ihana poika, joka on tuottanut minulle paljon iloa ja jota rakastan enemmän kuin voin itsekään käsittää. 

Rakkaat vanhempani - tärkeät ihmiset elämässäni
Isääni pystyin aina luottamaan, hän teki mitä lupasi. Hän opetti minulle miten tärkeää on seistä sanojensa takana ja arvostaa niitä ihmisiä jotka tekevät samoin. Minulla on ollut siunattu lapsuus kun olen saanut viettää sen kodissa jossa olen ollut hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin olen ja minua on kannustettu olemaan oma itseni. Mitä muuta lapsi voi toivoa!? Samaa olemme koittaneet jakaa omalle pojallemme, toivottavasti olemme onnistuneet.

Äitini, joka tulee aina olemaan yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä, antoi minulle kaksi elämän ohjetta joita edelleen noudatan: ”Kun teet parhaasi, kukaan ei voi vaatia sinulta enempää” ja ”Kohtele muita ihmisiä niin kuin toivoisit että sinua kohdellaan” Jälkimmäisen tajusin myöhemmin olevan suoraan Jeesuksen vuorisaarnasta.

Seurakuntatalon pihalla on kaunis risti - reikä joka valaistuna etenkin pimeässä näyttää vaikuttavalta.
Valitettavasti sen koko upeus ei näy kuvassa.

Arvosta niitä joita on syytä arvostaa
Näitä Pyhäinpäivän hautausmaakäynnin herättämiä muisteloita jaoin nyt tavoistani poiketen kaikille. Ehkä siksi, että jokainen, joka sattuu tämän lukemaan, osaisi arvostaa niitä ihmisiä joita on syytä arvostaa. Ja kertoa sen heille silloin, kun he ovat vielä kanssamme.

Riikka

Kuvitettua juttua Pitsimissikilpailusta 2015 osa 1 :)

Pitsimissikilpailu on jo tältä vuodelta ohi, mutta palaan tässä taaksepäin viime kesään. Haluan vielä kertoa kisasta ja sen kulusta sekä varsinkin kiittää kaikkia kisan onnistumiseen vaikuttaneita yrityksiä, ihmisiä ja ihan kaikkia. Koska tästä tuli pitkä kirjoitus olen jakanut sen kahteen postaukseen, finaalipäivälle omansa.Samalla muistutan kaikkia lukijoita että jos keksitte jotain jossa Pitsimissi voisi edustaa Raumaa tai olla muuten mukana, kannattaa kysyä meiltä :)

Finaalipäivän kirjoitus: http://ihmisenlampoa.blogspot.fi/2016/04/kuvitettua-juttua-pitsimissikilpailusta.html

Ennen kisaa

Vuoden 2015 kisajärjestelyt aloitettiin jo 2014 puolella, kuten järjestelyt aina on aloitettava, hiljalleen mietitään teemoja ja asioita mitkä vaikuttavat kisaan. Toki koko ajan ennen kisaa tulee uusia ideoita joista toiset ovat toteuttamiskelpoisia ja toiset taas eivät. Vuoden alussa aloitamme kontaktoinnin yhteistyöyrityksiin. Ja sitten onkin aika aktivoida upeita nuoria naisia jotta he lähettäisivät hakemuksensa kilpailuun. Meillä oli ollut kahtena vuonna, jolloin olemme kisaa omiin nimiimme järjestäneet, aivan loistavat kilpailijat ja upeat voittajat. Joten paineet olivat kovat tälle kolmannelle vuodelle. Emme kuitenkaan joutuneet pettymään, kun kilpailuun ilmoittautumisen aika päättyi toukokuun viimeinen päivä, oli meillä edessä työläs, joskin hyvinkin mieluinen, urakka. Valitsimme lähes 70 hakemuksen joukosta ne kymmenen jotka olisivat tämän kesän finalistit ja heille kaksi varahenkilöä. Monta hyvää ehdokasta jäi rannalle :( Täysin kahdestaan emme selvinnet koko urakasta, lopussa oli valinta niin vaikea että oli pakko käyttää ulkopuolisiakin apuna. Onneksi tunnemme niin monia hyviä ja luotettavia ihmisiä, jotka tietävät misseydestä, siitä mitkä ovat hyviä ominaisuuksia. Nimeltä mainitsematta, kiitos teille jotka autoitte.

Kuvaukset tehtiin useampana päivänä, tässä studiossa viimeiset kuvattavat

Ensimmäinen ”kipupiste”, jossa järjestelykyky on valttia, on äänestyskuvien kuvauspäivän sovittaminen. Sopimaan pitää saada 10 finalistin, äänestyskuvissa käytettävien vaatteita myyvien liikkeiden, koruliikkeen, optikkoliikkeen ja viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä (päinvastoin) kampaamon aikataulut. Huomioon on otettava se, ettei kuvaus saa mennä liian pitkälle jotta kuvat ehtivät äänestykseen, mutta ei myöskään liian pian finalistien valinnan jälkeen jotta finalistit saavat aikataulunsa sopiviksi.

Isot kiitokset tässä vaiheessa kuuluvat kaikille äänestyskuvien onnistumiseen vaikuttaneille tahoille.

Ennakkokuvausten järjestely on työlästä, mutta siellä on aina mukavaa  :)

Kun kuva on kuvattu ja äänestys vihdoin käynnistetty, on kilpailu jo lähellä ja kaikki tekijät pieniä yksityiskohtia myöden varmistetaan ja tarkistetaan varmistuksen ja tarkistuksen jälkeen. Silti aina jotain jää huomaamatta, toivoa aina voi vaan ettei se ole mitään mikä osoittautuu erityisen tärkeäksi tapahtuman onnistumisen kannalta. Joka vuosi kirjoitamme listan asioista jotka pitää muistaa ensi vuonna, joten koko ajan toivon mukaan parannamme kilpailun järjestelyä ja sen sujuvuutta. Mutta niinhän se on kun kerran kuulin viisaan lausahduksen: ”En koskaan tee samaa virhettä toista kertaa, keksin aina uusia” :)

Äänestyskuvat olivat Raumalainen -nettipalvelussa ja paperilehdessä (kuva lehdestä)

21.7.2015 Tiistai, pian se alkaa…

Suurin osa kilpailijoista saapui Raumalle. Hyvällä yhteishengellä kävi osa heistä jo ensimmäisenä iltana tutustumassa toisiinsa yhteisen iltapalan merkeissä. Itse osallistuimme Kulttuuritalo Posellissa järjestettävään perinteiseen pitsimuotinäytökseen jonka Rauman museo on jo monena vuonna järjestänyt. Tällä kertaa saimme mukaamme yhden finalistin joka saapui linja-autolla juuri samaan aikaan kun tämä tilaisuus alkoi. Tilaisuuden jälkeen tapasimme vielä aina yhtä ihanan Viivi Pumpasen joka tuli myös Raumalle jo tiistaina ollakseen levänneenä valmiina keskiviikon koitokseen. Viivi on upea nainen ja hyvä ystävämme, onkin ilo ja kunnia saada hänet toimimaan ”missiemona” finalisteille ja juontamaan kahden päivän yleiset esiintymiset sekä torstain finaalin yhdessä Mikael Eklöfin kanssa. Isot kiitokset vielä tässäkin Viiville kun hän tänäkin kesänä keskeytti kesälomansa jotta pystyi olemaan kanssamme Raumalla tämän kilpailun fiiliksissä. Ilta sujuikin pikkutunneille esivalmisteluissa torstain juontojen suhteen. Väsyttävää,  mutta hauskaa iltapuhdetta aamutunneille asti. Tässä kohdin sen tuntee, juuri nyt sen tuntee. Nimittäin se miten kilpailutapahtuma alkoi taas ja fiilikset ovat korkealla, mutta samalla fyysistä kestävyyttä lyhyiden yöunien ja melko raskaiden päivien myötä tullaan koettelemaan – onneksi kuitenkin henkinen kestävyys on kunnossa, koska tiedän jo tässä kohdin miten tämä fiilis vie mukanaan ja kivaa tulee olemaan.

Tiistai-ilta sujui vielä juontotekstien fiksauksessa Viivin kanssa

22.7.2015 Keskiviikko, ensimmäinen kilpailupäivä

Aamulla se sitten alkoi, haimme Hansin kanssa autoilla tytöt Cumuluksesta, joka on ollut mahtava yhteistyökumppani tälle kilpailulle vuosia. Finalistit yöpyvät hotellissa kuten myös kaikki muut kilpailun puitteissa yösijaa tarvitsevat. Hotellin henkilökunta on aivan loistavaa, he ovat todella omassa ammatissaan. Joudumme joskus muuttamaan varauksia eikä niiden viime tipassakaan tehdyistä muutoksista ole koskaan tullut ongelmia. Vastaanoton ihminen on joskus jopa käynyt siivoamassa odottaessa huoneen jotta äänestyskuviin kaukaa saapunut finalisti on saanut muutoin täynnä olevasta hotellista huoneen, varausta koskevien sähköpostien mentyä pieleen. Rauman Cumuluksessa on todella joustavia ja ystävällisiä asiakaspalvelijoita. Mahtava hotelli jossa tuntee itsensä tervetulleeksi. Iso kiitos kuuluu Rauman Cumulushotellille! 

https://www.cumulus.fi/hotellit/cumulus-rauma

 https://www.facebook.com/cumulus.fi

Cumuluksen henkilökunnan asenne työssään on niin kohdallaan kuin vain voi olla <3

Hotellilta matka vei suoraan Tukkapajaan, aivan ihanaan raumalaiseen kampaamoon joka todella on ”täyden palvelun paja” kuten heidän nettisivuiltaankin voi lukea! Keskiviikon kampaamo-osuuteen kuuluivat kivat ”ponihäntä kampaukset” jotka koristeltiin kauniilla kukilla. Kukista kiitos Kukka Shop Rosa! Tässä kampaamossa on kaikki nämä kolme vuotta ollut koko kilpailun ajan hyvä tunnelma. Sinne on helppo mennä, kuin kotiin menisi. On hieno tunne viedä heidän luotettaviin käsiinsä kaikki finalistimme. Kilpailun järjestäjänä on helpottavaa kun tietää voivansa tässä kohdin hengähtää, finalistit ovat osaavissa käsissä. Tukkapaja sijaitsee lisäksi kilpailun kannalta aivan loistavassa paikassa, se on meille korvaamattoman ihana tukikohta. Jo tässä kohdin lämmin kiitos Tukkapajan osaaville ja ihanille ihmisille. 

http://sarintukkapaja.fi/ 

https://www.facebook.com/Tukkapaja

Tukkapajan osaaviin käsiin on helppo jättää finalistit

Hans ehti finalistien kampaamovisitin aikana käydä Radio Ramonan haastateltavana kilpailun tiimoilta

Tukkapajan loistava sijainti mahdollisti meille myös sen että voimme jaksottaa kampaamon ja vaatteiden sovituksen, samalla kun osa finalisteista istui kampaamossa, kävimme sovittamassa Cameo Buotiquen finaalivaatteet torstaille. Cameon ihmiset ovat ystävällisiä ja sinne on kiva mennä. Putiikin omistaja Sirke Lehtinen on Ihana. Hän on lämmin ja ajatusmaailmaltaan niin tämän kilpailun henkeen sopiva kuin ikinä vaateliikkeen omistaja voi olla. Vaikka Sirke on Lehtinen, hän ei ole Hansille mitään sukua, vaikka voisi kyllä olla, niin saman ajatusmaailman jaamme. Sirke katsoi jokaiselle finalistille hänelle sopivat asut jotta jokainen näyttäisi lavalla kauniilta ja kokisi että juuri nyt on hänen hetkensä. Sirke oli myös niin ystävällinen että hän toimitti nämä upeat puvut kilpailun ”takahuoneeseen” torstaina ennen kilpailua eikä meidän näinollen tarvinnut huolehtia niistä – mikä helpotus, muistettavaa ja huolehdittavaa kun riittää. 

Cameo Boutiquen ihanuuksiin voi tutustua 

www.cameoboutique.fi

https://www.facebook.com/Cameo-Boutique

Ihana Sirke ja finalistit <3

Kun kaikki olivat kammattuja ja Cameon vaatteet sovitettuina, matkasimme kauniin ja idyllisen Vanhan Rauman katuja Designhouse Hellapuuhun. Tämä melko uusi puoti Rauman katukuvassa on niin juuri Vanhaan Raumaan sopivat liike kuin ikinä voi olla. Puodin yrittäjät Milona Sadekallio ja Vilma Mäkinen ovat juuri sellaisia ihmisiä kuin tuossa kotoisassa puodissa tulee ollakin. Luovuus ja positiivisuus ovat ne adjektiivit jotka yhdistän heihin ensimmäisenä. He olivat nähneet paljon vaivaa, kun olivat tehneet jokaiselle finalistille heidän mittojensa mukaiset asut finaaliin. Myös he huolehtivat finaalivaatteet sekä finalisteille että heidän kanssaan esiintyville "takahuoneeseen" valmiiksi. Minulle se on iso helpotus! Nyt kuitenkin puimme finalistien ylle pääosin muita heidän ihanan värikkäistä asujaan ja matkasimme Kauppatorille. Viivi esitteli Kauppatorin lavalla lyhyiden kysymysten myötä jokaisen finalistin. He näyttivät niin upeilta kesäisissä asuissaan! On ilo saada olla mukana tässä.  Designtalo Hellapuu on jo kilpailun jälkeen muuttanut uusiin tiloihin, Vanhassa Raumassa edelleen. 

www.hellapuu.fi 

https://www.facebook.com/Hellapuu

Finalistit Milonan ja Vilman kanssa :)

Torilavan jälkeen meillä valitettavasti oli liian vähän aikaa emmekä voineet jäädä torille ihmisten kanssa juttelemaan. Tämä on yksi asioita jonka korjaamme ensi vuonna aivan ehdottomasti. Meidän kun oli nyt kiiruhdettava Kahvila Ravintola Torniin, jossa finalisteja odotti ensin toimittajien haastattelut jonka jälkeen saimme nauttia Tornin herkullisesta ruuasta ja upeasta miljööstä. Toimittajat olivat mukavasti kiinnostuneita finalisteista, jokainen sai haastattelukokemusta korkealla ja vähän tuulisellakin paikalla, haastatteluja kun tehtiin ulkona :) Olimme otettuja Tornin juhlallisista kattauksista ja ystävällisestä palvelusta. Meillä oli todella mukava hetki ruokailun lomassa upeiden maisemien kera. Iso kiitos Ravintola Tornin henkilökunnalle, näitte vaivaa jotta meillä olisi mukavaa ja siinä onnistuitte täydellisesti, tunsimme itsemme todella tervetulleiksi. 

http://www.rosmariini.fi/  

https://www.facebook.com/KahvilaRavintolaTorni

Heti melko alkuun veimme finalistit korkealle :)

Elina Perätalon silmin Kahvila Ravintola Tornin näkymät. Aika upeaa eikö totta?

Tervetuloa Raumalle!

 Tornin maukkaan lounaan jälkeen tiemme veikin aitoon raumalaiseen optikkoliikkeeseen. Silmäoptikot Palmu on ainut oikeasti raumalainen optikkoliike Raumalla ja itseasiassa ainut suomalainenkin. Rauman tämän hetkinen mainoskampanjakin sen kertoo: 
Valitse Rauma :) Meillä on ollut ilo tehdä heidän kanssaan yhteistyötä nyt jo kolmantena vuotena. Silmäoptikot on merkittävä valittavan Pitsimissin palkitsijoista. Ensimmäisenä vuonna KraaKraa julkaisi upeat käsintehdyt puukehykset joissa somisteena nyplättyä Raumanpitsiä. KraaKraa lahjoitti silloin kehykset nro 1 Pitsimissille lahjaksi, Silmäoptikot tarjosi täydellisen näöntarkastuksen ja linssit kehyksiin. Silmäoptikot on sittemmin jatkanut perinnettä lahjoittamalla kehykset Pitsimissille täydellisen näöntarkastuksen ja oikeilla vahvuuksilla varustetuilla laadukkailla linsseillä. Tämä on todella arvokas lahja ja olemme siitä kiitollisia. 

Keskiviikkona Silmäoptikoilla oli ohjelmassa hauska hetki mahtavien ja nimekkäiden kehysten kanssa. Mutta sen lisäksi finalistit tapasivat tänä vuonna täällä Siskorusetti-kampanjan edustajan Tiina Aaltosen. Pitsimissikilpailu on nyt saanut yhden päämääränsä vihdoin toteutettua. Alusta asti tämän kisan kanssa olemme olleet sillä mielellä että teemme kisan kanssa jotain hyväntekeväisyyttä, nyt vihdoin saimme sen muutoksen aikaan ja tästä jatkamme ilman muuta vuosittain jonkun hyvän kohteen kanssa. Jokaisella finalistilla komeili Siskorusetti rinnassa koko kahden päivän ajan, toivon mukaan he käyttävät sitä sopivissa tilanteissa myös kilpailun jälkeen. Heidän arvokkaaseen toimintaansa voit tutustua: http://www.siskot.info/ 
https://www.facebook.com/siskot.ry

Siskorusetti oli osa Pitsimissikilpailua vuonna 2015

Finalistit, Tiina, Pekka ja minä

Silmäoptikoilla riittää kehyksiä katseltavaksi :)

Silmäoptikoiden jälkeen käväisimme tervehtimässä Kukka Shop Rosan mukavia ihmisiä upean kukkaloiston keskellä. Jokainen finalisti sai Rosasta ruusun – kauneutta kauniille. Kilpailun upeat palkintokukat tulevat Kukka Shop Rosasta. Täältä saat sellaiset sidontatyöt että jo ennestään kauniit kukat näyttävät todella upeita, kun tarvitset kukkia, käy Rosassa, se kannattaa varmasti! 

http://www.kukkashoprosa.com/  

https://www.facebook.com/Kukka-Shop-Rosa

Anne ja finalistit

Kukkakaupan kauneudesta matka jatkui kaupunkijuna Kaken kyydissä kauniissa kaupungissamme upealle leirintäalueellemme Poroholmaan. Siellä finalistit näkivät Vanhan Rauman lisäksi sen toisen ulottuvuuden kaupungistamme – upeat merimaisemat. Finalistit myös kuvattiin laiturilla sen lisäksi että he saivat kirjoittaa nimmareitaan kortteihin ja keskustella ihmisten kanssa, kiinnostusta riitti. Mikäs sen parempi yhdistelmä kuin kauniit nuoret naiset kauniin meren äärellä kauniissa kesäillassa.

Kake-kaupunkijuna ja finalistit Poroholmassa. Kiitos Arispolle Rakastunut Raumaan -kasseista!
https://www.facebook.com/Arispo.paitapuoti

Sen jälkeen olikin jo aika palata HL-Photographyn studiolle jossa odotti salaattiruokailu ennen koreografiharjoituksia. Harjoitukset veti tuttuun luotettavaan tapaansa Emilia Ruusumaa. Emilialle suurkiitos kun hän jaksoi nämä harjoitukset vaikka alkamassa hänellä olikin aivan toisenlaiset harjoitukset perheenlisäyksen ollessa lähellä. Emilia on tärkeä osa sitä tuttua juttua tässä kisassa jonka olen halunnut säilyttää. Emilia on sopivan tiukka ja järjestelmällinen mutta samalla sopivan lempeä. Emilia on ihana.

Harjoitusten jälkeen olikin edessä matka nukkumaan Cumuksen rauhaan, ensimmäinen päivä takana, toinen jännittävämpi edessä, onhan se finaalipäivä!

Ihana Emilia jaksoi opastaa finalistit koreografian saloihin

Ensimmäisen päivän kirjoituksen päätteeksi on hyvä muistaa niitä yrityksiä jotka lahjoittivat tuotteitaan kaikille finalisteille: 

Glade lahjoitti jokaiselle finalistille hyviä tuoksuja runsain mitoin 

nu3 lahoitti jokaiselle finalistille terveellistä ravintoa

Tukkapaja lahjoitti joka finalistille paketin hiusten hyvinvointiin

Mukava määrä tuotteita odotti jokaista finalistia studiolla

Jokainen sai sen lisäksi Arispon lahjoittaman upean kangaskassin jossa kuvaavasti teksti:
Rakastunut Raumaan 

Sara Koivuniemen kuva johon edellä mainittujen tuotepakettien lisäksi ovat päässeet
Kukka Shop Rosan ruusu ja Siskorusetti.
Ihana Sara <3

Tässä kohdin on hyvä kiittää myös henkilöitä jotka eivät tässä ole tulleet mainituiksi, mutta jotka vaikuttivat tämän ensimäisenkin päivän onnistumiseen:

Laura Siemek ja Joonas Lehtinen, nämä uskolliset ovat olleet mukana siitä asti kun me olemme kisaa järjestäneet. Vanhetessaan he saavat aina vaativampia tehtäviä. Yksi alusta asti heidän tehtävänään ollut tärkeä asia on yhteistyöyrityksistä äänten nouto ja niiden laskeminen. Lisäksi he opastavat finalisteja milloin mihinkin, kaupunki kun on monelle finalistille täysin vieras paikka. Tavaroiden kuljetus ja kaikenlainen finalistien auttaminen kahden päivän aikana on näiden osaavien nuorten hoidossa loistavasti. Heille voin antaa tehtäviä joita itse en ehdi ja tiedän että ne tulevat tehdyksi. Ensi kesä on tässä asiassa vielä parempi - kummallakin on silloin jo todennäköisesti ajokortti :)

Tästä päästäänkin seuraavaan kiitettävään, sisareni Irma Salo auttoi tänäkin vuonna kuljetuksissa niin Ravintola Torniin kuin Poroholmasta pois studiolle. Raumalla matkat eivät ole pitkiä mutta autojakin tarvitaan kun poistutaan Vanhasta Raumasta. Poroholman poiskuljetuksissa auttoi tänä vuonna myös Hansin veli Henri Lehtinen, kiitos hänellekin.

Irma valmisti keskiviikon ennen harjoituksia nautittavan salaattivälipalan Lauran avustuksella. 

Ilman että läheiset ihmiset auttavat, olisi vaikea järjestää kaikkea. Iso kiitos keskiviikosta kaikille mukana olleille! 

Palailen torstaihin aivan pian.... kunhan joku jaksaa tämänkin lukea loppuun :)

Riikka