Ulkomailla Suomessa

Raumalla on Unescon Maailmaperintökohde, upea vanha kaupunginosa, josta käytetään nimeä vanhakaupunki, Vanha Rauma. Se on kaunis puutalokaupunginosa johon kelpaa viedä muualla asuvia tuttuja ja ystäviä. Usein kuulen varsinkin kesällä lausahduksen: "Täällähän on kuin ulkomailla" Itse koin syyskuussa tunteen että olin kuin ulkomailla kun vierailin Vaasassa, tai tunne oikestaan syntyi vasta kotimatkalla, tosin syy oli vähän eri kuin niillä jotka tuota miettivät täällä Raumalla.

Kävin Vaasassa, koska kiersin ympäri Suomea Ajantiedon koulutusreissulla. Kyseessä oli siis työreissu, jossa aina yhdellä paikkakunnalla kerrallaan puhuin koko päivän asioita palkkahallinnosta, pääosin Tulorekisteristä, mutta myös muista asioista.

Olin Vaasassa reissussa Hansin kanssa, hän käytti aikaansa päivällä tutustumiseen esimerkiksi siellä olevaan maailmaperintökohteeseen - hauska yhteensattuma että sellainen löytyikin juuri Vaasasta. Menomatkalla näimme useita tuulimyllyjä, voisi oikeastaan sanoa tuulimyllypuistoja.

Menimme jo edellisenä iltana ja nautimme hotellissa tosi maukkaan kalakeiton iltapalaksi ja aamulla tuli nautittua pitkästä aikaa oikein kunnon aamupala. Eikä tässä vaiheessa vielä tuntunut ettei olisi Suomessa oltu 😊

Kalakeitto oli tosi maukas iltapala

Aamupala oli maukasta, kaurapuuro erityisen hyvää!

Mutta sitten kun lähdettiin takaisin kotia kohti, päätettiin kiertää vähän rannikkoa ja silloin aika pian syntyi fiilis ettei oikein "tiennyt" missä sitä oli. Kun siinä sitten arvailin joitakin kylttejä tunsin taas selkeästi sen miten tuo toinen kotimainen on jäänyt jo koulusta asti reilusti heikommalle oppimiselle. Ja kun sitä ei ole tarvinnut, on sekin vähä unohtunut mitä joskus osasin.

Rannikolla ajettiin, navigaattorikin vaihtoi ruotsiksi...

Kielipää ei niin sanotusti ole koskaan itselläni ollut vahva ja nyt kyllä tuntui ihan vilpittömästi siltä että olin muualla kuin Suomessa. Ajattelin ja Hansille sanoinkin että on se hyvä kun voi valita oman asuinpaikkansa, että itselläni on työtä ja voin tehdä sitä Raumalla, niin että en ole pakotettu muuttamaan vaikkapa tänne Vaasan lähelle. Paikka oli tosi kaunis, mutta kestäisi kauan minulta enää oppia uutta kieltä. Kyllä uutta, vaikka sitä koulussa on luettu, niin en minä siitä kyllä enää mitään muistanut!

Maisemat olivat upeat!

Nämä kaksi olivat vielä helppoja...

Tämän kanssakin olisin pärjännyt, varsinkin kun kielen olisi voinut halutessaan vaihtaa...

"Kommun" on sana jonka jostain muistin kätköistä tiesin...

Tämäkin selvisi, mutta oikeasti ihan heti ei ollut aavistustakaan mitkä yritys oli kyseessä...
Enkä tarkoita tuota Postia 😊

Tätäkin piti vähän mietiskellä

Kyltit olivat ruotsia mutta maisema rauhoittavan tutunoloinen 😊

En siis vakavissani tarkoita, ettenkö tuolla selviäisi, mutta kyllä se minulle vaivaa tuottaisi, yhtään kylttiä kun ei suomeksi ollut. 

Tämä on maamme rikkaus, sitä en kiellä, itselleni se vaan tuli jotenkin yllätyksenä. Toki tiesin alueen yksikielisyydestä, mutta en tullut sitä ajatelleeksi ennen kuin auton ikkunasta katsellessa tajusin suomenkielisten tekstien puuttuvan kaikista kylteistä...

Matkailuterveisin 😊

Riikka

Varusmiessoittokunnan konsertit - suosittelen!

Kun oma työ on hektistä ja se sisältää matkustamista, jäävät usein erilaiset, kivaltakin vaikuttavat elokuvat, teatteriesitykset, konsertit ja muut vastaavat esitykset menemättä.

Usein erilaisten tapahtumien kanssa käy niin että jos saa aikaiseksi osallistua niin paikan päällä on tyytyväinen itseensä että tuli lähdettyä. Tästä lähtemisen laiskuudesta ei voi syyttää kuin itseään. Siksi onkin aina hyvä juttu kun jonnekin tulee lähdetyksi. 

Johtuen mieheni armeijataustasta - kuulostaapa se hauskalta noin sanottuna. Mutta siis johtuen siitä että hän on armeijansa suorittanut Haminassa, kautta aikain ensimmäisessä varusmiessoittokunnassa Suomessa ja työskennellyt seuraavan ikäluokan kanssa kessuna, olemme pyrkineet käymään soittokunnan konserteissa - Hamina Tattoota unohtamatta.

https://www.facebook.com/varusmiessoittokunta

Varusmiessoittokunnan teemoitetut konsertit osoittavat kiistatta joka kerta ikäluokasta toiseen kaksi asiaa, soittokunnassa armeijaansa suorittavat ovat musiikin, lavatekniikan, kuvaamisen ja toimittamisen ym tarvittavan ammattilaisia, niin näyttäviä ja laadukkaita ovat nämä showt. 

Toinen selkeä totuus on se millaista ulospäinkin hehkuva fiilis syntyy kun riittävän samanhenkiset ihmiset saatetaan yhteen ja heitä johdetaan taidolla ja ihmisyydellä, kun ymmärretään luovien ihmisten erityispiirteet ja tehdään johtamisen haasteista vahvuuksia.

Olimme 70 -luvun musiikkia esittävän kiertueen konsertissa Turussa Logomossa. Konsertti oli kiertueen viimeinen, seuraavaksi nämä nuoret lähtivät soittamaan taas perinteistä sotilasmusiikkia ennen kun palvelus olisi ohi. Varmasti se, että kyseessä oli pitkähkön konserttikiertueen viimeinen esitys, loi konsertin encorekappaleisiin oman fiiliksensä, mutta uskon että ne ovat joka paikkakunnalla olleet hyvällä fiiliksellä esitettyjä.

Loppua kohden tunnelma ja fiilis nousi huippuunsa, se oli villiä ja riehakasta, mutta samalla musiikin taso pysyi. Se yhteenkuuluvaisuuden tunne ja hyvä fiilis joka näillä nuorilla oli keskenäisessä kanssakäymisessä lavalla, oli käsinkosketeltavaa ja se aisti katsomoon asti. 

En kadehdi ihmisiä, mutta se nuorten ihmisten fiilis toi mieleeni muutamat hetket omasta nuoruudestani, jolloin ole kokenut kuuluvani juuri siihen missä olen silloin ollut. Olen täysin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, mutta sitä tiettyä fiilistä edesauttaa nuoruus.

Olemme käyneet katsomassa konsertteja elokuvasävelillä, 90 -luvun ja nyt 70-luvun musiikkia. 80 -luku valitettavasti jäi välistä. Aina kokemus on ollut positiivinen. Mitä nämä seuraavat vuosikurssit tulevatkin esittämään, voin jo etukäteen antaa suosituksen, konsertit tulevat olemaan osallistumisen arvoisia.

Sotilasmusiikkia soittavat Tattoot taas ovat vaikuttavia taidonnäytteitä, joissa kuullaan ja nähdään hyviä esityksiä myös muiden maiden soittokunnilta. Musiikin lisäksi näissä nähdään myös taitavia esityksiä aseiden, kuvioiden ja muun mielenkiintoisen parissa. Suosittelen tutustumaan jos sotilasmusiikin tämä puoli on vierasta.

Kuva: Hans Lehtinen

Olen laiska lähtemään, kuten aluksi kerroin. En ole itse ollenkaan musikaalinen ihminen, mutta olen iloinen että Hansin armeija-aika on aikaansaanut myös minulle nämä elämykset ja tunteet, vaikka hänen armeijassa ollessaan emme edes tunteneet toisiamme.

Juuri huomasin ilouutisen: Varusmiessoittokunnan viihdekokoonpano esittää svengaavaa joulumusiikkia eri puolilta maailmaa. Konsertti myös Raumalla!
Liput on jo hankinttu, suosittelen!

Hanki liput tästä


Muistakaa nauttia elämän tarjoamista iloista ja elämyksistä!


Musiikillisin terveisin

Riikka

Mitä voimme päätellä ihmisistä ympärillämme?

On lähes vuosi siitä, kun olen tänne kirjoittanut edellisen kerran. En ole yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut. Kirjoitusajan ovat vieneet tilitoimistotyön ohella blogi, jota kirjoitan työhöni liittyen, muille kirjoitettavat kolumnit, koulutukset, YouTube -videot ja osana työtäni olevat muiden yritysten sosiaalisen median kanaviin tehtävät päivitykset. Niissä kun pitää tuottaa tekstiä, en ole enää jaksanut kirjoittaa tänne. Mutta monesti olen eri aiheista miettinyt, että tästä olisi kiva kirjoittaa. Omien ajatustensa kirjoittaminen vapaana virtana sen enempää miettimättä on vapauttavaa ja rentouttavaa. Yritänkin jatkossa taas löytää aikaa kirjoittaa asioista, joita sillä hetkellä mietin.

Käyn työn vuoksi paljon Helsingissä, tänään oli kesän jälkeen ensimmäinen Helsinkipäivä. Yleensä pyrin ehtimään mahdollisimman aikaiseen bussiin takaisinpäin, koska kun matka kestää nelisen tuntia ja kotiin pääsee aina myöhään. Olin viime kevään tosi kiireinen ja omaan makuuni aivan liian lämmin kesä kävi rajusti voimille. Kun syksyn kalenterikin näyttää taas tosi täydeltä, mikä on tietysti tosi hyvä juttu, niin tiedostan kuitenkin sen, että jossain kohdin kaikkien meneillään olevien projektien kanssa voi tulla kiire. Olenkin päättänyt rauhoittaa tilanteen aina kun mahdollista.

Kun tänään jo vanhaan tapaani katsoin bussiaikatauluja ja mietin mihin ehtisin, jos pitäisin kiirettä päivän lopussa, muistinkin, että ei kiirettä. Juttelin rauhassa tilaisuudessa olleiden ihmisten kanssa, kun pitkästä aikaa nähtiin. Menin Kamppiin Picnic:iin ja ostin salaatin sen sijaan että olisin kiireesti napannut kalalla ja kananmunalla täytetyn reissumiesleivän matkaevääksi. (kuten yleensä)
Niinpä nyt voin bussissa istuskella ja miettiä asioita – ja kirjoittaa tätä.

Kun istuin syömässä salaattiani, joka sivumennen sanottuna oli tosi maukasta, seurasin ympärilläni tapahtuvaa elämää. En yleensä koskaan Kampissa, tai yleensäkään Helsingissä, ollessani kovinkaan paljon seuraa ympäristöäni. Mutta nyt aloin tehdä havaintoja lähes täydessä tilassa.

Lähimpänä minua olevaan pöytään saapuivat heti jälkeeni kaksi nuorta naista, jotka olivat ehkä muualtapäin, tai ainakaan Picnic ei paikkana ollut tuttu, niin vierasta tuntui olevan heille se mistä muut ovat saaneet tarjottimet, mistä saa vettä tai mistä löytyvät ruokailuvälineet. Hyvin he kuitenkin selvisivät tilanteesta ja osasivat nauraa itselleen. Piristävä poikkeus rutinoitujen kävijöiden joukossa, jotenkin niin herttaisen kokemattoman oloisia.

Toisella puolen istuivat isoäiti ja tyttärentytär, ainakin näin ymmärsin keskustelunsa hajanaisista pätkistä. Tyttö näytti puhelimestaan valokuvia, joita oli saanut äidiltään, kuvat olivat hänen vanhemmistaan nuorena. Isoäiti kertoi hauskoja tarinoita kuvien takaa. Tuntui, että heillä oli hyvin lämpimät ja läheiset välit.

Paljon oli nuoria, joko porukoissa iloisen puheensorinan kera, mutta myös heitä, jotka istuivat itsekseen kännykkäänsä selaillen. Lähellä istui myös nainen, joka joi kahviaan hitaasti, yksin tyhjyyteen tuijottaen ja mietin, oliko hän yksinäinen ilman omaa tahtoaan. Oliko hän onneton.

Hänen lähellään istui kaksi noin 60 vuotiasta naista, jotka jakoivat yhden pullon Fantaa ja jutustelivat. He vaikuttivat tyytyväisiltä omaan oloonsa. Lähellä istuivat myös kaksi, ehkä noin nelikymppistä viimeisen päälle tyylikkäästi pukeutunutta naista juoden Lattea tai jotain vastaavaa, he vaikuttivat hyvinkin tyytyväisiltä itseensä, mutta ilmeistä ja käsien liikkeistä päätellen jotain tylsää oli tapahtunut tai sitten he muuten vaan puhuivat aiheesta, josta heillä oli negatiivisia ajatuksia.

Sitten tuli keski-ikäinen mies, joka osti kahvin ja istui sohvapaikalle hörppimään sitä. Hän oli pukeutunut siististi, hänellä oli pieni kassi mukana. Ja kaunis kimppu valkoisia isoja ruusuja sellofaanissa. Hän istui tyynesti hymyillen juodessaan kahviaan ja vilkaisi välillä kelloaan. Uskon että hänellä oli tapaaminen. Harmi etten nähnyt minkälainen oli se ihminen, joka sai tuon kauniin hymyn tämän miehen kasvoille.

Vastapäätä istui nuorehko nainen pienen tyttärensä kanssa. He näyttivät ensin kivalta, tyttö oli söpö. Sitten tytär yritti lähteä vaeltamaan tilassa ja äiti otti hänet takaisin. Ihan fiksusti. Mutta sitten en voinut välttyä kuulemasta miten hän kysyi eikö lapsi jaksa enää istua ja totesi että olisit heti sanonut niin lähdetään. Lapsella oli rattaat, joissa hän saattoi istua penkin sijaan, eikä hän ollut enää ihan pieni. Näin miten äiti hotki äkkiä vähän ruuastaan ja jätti loput. Lapsi ei vaikuttanut sairaalta, siis sillä tavoin sairaalta, että hänellä olisi jokin häiriö. Kuitenkin minulle välittyi tunne, että tämän kaksikon tilanteessa se ei ollut aikuinen, joka määräsi tahdin, vaan tämä kaksi-kolmevuotias, joka selkeästi osasi käyttää asemaansa. Se oli surullista, koska kun lapsi kasvaa myös vaatimukset kasvavat ja äiti saattaa uupua. Toivottavasti tulkitsin väärin.

Kun olin valmis ja lähdössä mieleeni tuli miten helposti me teemme yleensäkin tulkintoja ihmisistä vain hetken näkemisen perusteella, ihmisiä tuntematta. Jos joku olisi siinä tilassa seurannut minua, mitä hän olisi minusta miettinyt, muuten tulkinnut ulkoisen olemukseni ja käytökseni? Ehkä joku katsoi ja mietti. Valitettavasti en saa tietää, miltä näytin siinä istuessani, miten olemustani mahdollisesti joku peilasi omiin elämänkokemuksiinsa.

Elämä ja ihmiset ovat mielenkiintoisia. Kunpa muistaisimme arvostaa ihan jokaista ja ihan joka hetkeä.

Lämpimin syysmiettein

Riikka

Ulrikan pitsimissivuosi kuvin osa 2/2

Kirjoitin aikaisemmin ensimmäisen osan upean Ulrikan vuodesta. Nyt vuosi alkaa olla lopuillaan, tämän vuoden finalistit on valittu ja julkaistu. Haikein mielin luovumme Ulrikasta hallitsevana pitsimissinä, mutta muuten emme tästä omasta pitsimissityttärestämme luovu. 

Nyt on kuitenkin aika muistella vielä Ulrikan missivuosi loppuun.

Kuva tässäkin ovat Hans Lehtisen ottamia, jos toisin ei mainita

Kauppakeskus Wännin synttärit

Kauppakeskus Wännin syntymäpäivät, fanikortteja on hyvä kirjoittaa vähän valmiiksikin 😊

Nordeassa oli Wännin synttäripäivänä kahvitus ja Ulrika jakoi makeisia ihmisille. Makeisten jakamisen yhteydessä oli helppoa samalla jutella ihmisten kanssa. Ja juttukumppaneita riitti. 😊

Kaunis ja ystävällinen, aina iloinen pitsimissimme kiinnosti ihmisiä. Ulrika jakoi karkkeja, fanikortteja & nimmareita sekä jutteli ihmisten kanssa. Juttukavereissa oli lapsia, aikuisia ja vähän vanhempiakin ihmisiä. Itse koin tämän erityisen mukavaksi keikaksi. Ulrika kuten muutkin Pitsimissit ovat olleet monesti mukana Rauman kaupungin tai muiden yhteisteistyöyritysten tapahtumissa ja messuilla. Mutta Kauppakeskus Wänni ei ole varsinaisesti mukana kilpailussa kesällä, silti siellä ymmärrettiin käyttää Pitsimissiä kauppakeskuksen synttäreillä. Tätä toivoisin lisääkin tapahtuvan. 

Pitsimissi kruunaa Raumalla tilaisuuden kuin tilaisuuden.

Tonttujen Yö

Tonttujen yöhön valmistauduttiin Rauman oman Letti-iskän, Matti Airolan valoisilla leteillä - kirjaimellisesti 😎 Muutamana edellisenä vuonna valoja on puettu Pitsimissin nauhaan, mutta nyt päätimme käyttää hyväksi sitä että meillä on Raumalla taitava letittäjä joka on avoin uusillekin ideoille - ja ei kun valoja leittiin. 😍

Tonttujen yössä on kuva otettava Pitsimissistä Tarmo Thorstromin upean valopitsiteoksen kanssa. Tarmo on Matin lisäksi toinen raumalainen joka osaa nähdä perinteisiä asioita uusilla tavoilla. Tarmo on erityisen lahjakas näkemään vaihtoehtoja joissa voidaan käyttää pitsiä. Hän on ehdottomasti oikessa ajatellessaan että pitsiä voi olla ihan missä vaan!

Tonttujen yössä kierreltiin myös yhteistyökumppanien luona, kuvassa upeat Pitsikehykset jollaiset Ulrika sai voittaessaan palkinnoksi, kiitos Silmäoptikot ja Kraa Kraa

Joulupukki, Pitsimissi ja Tonttujen Yö - ne kuuluvat yhteen

Fanikortit ja nimmarit kuuluvat kohtaamisiin ihmisten kanssa

Kiitos Juhlapalvelu G&G, Ulrika pääsi tähän upeaan kyytiin taas

Matin tekemä hieno valoletti näkyi upeasti katukuvassa 😍

Rauman kaupunki järjesti tonttujen yön päätteeksi näyttävän ilotulituksen

Ikäihmisten puurojuhla

Rauman SPR järjesti Ikäihmisten puurojuhlan, jossa tunnelma oli jouluinen ja tarjolla oli puuroa, kahvia ja joulutorttua sekä mukavaa ohjelmaa. Ulrika oli mukana auttamassa. 
Oli hienoa olla mukana SPR:n tapahtumassa, he kun ovat koko Pitsimissiperinteen aloittaneet. Kiitos siitä!

Muotibrunssi

Sari tarkistaa vielä pitsikruunun sopivan paikan kampauksen keskelle

Ravintola Gotossa pidettiin Muotibrussi, jossa mukana Cameo Boutique, Silmäoptikot Palmu Oy, Kultasepänliike Helkelä Oy, Sarin Tukkapaja ja Laukkusalminen. 
Ulrika juonsi tilaisuuden muotinäytöksen.

Matkamessut

Ulrika ja kolme sulotarta = Neljä ihanaa naista 💕

Matkamessuilla Ulrika nypläsi ihan itse, ilman Tarmon valvovaa silmää ja yleisöllä riitti ihmettelemistä

Kuinka hyvin tunnet Rauman giälen?

Pitsimissikahvila - Ravintolapäivä 

Kaikkien pitsimissien nimet löytyvät tästä roll-upista, mitä useammin on ollut sama nimi, sitä isommalla se tästä löytyy. Ulrikakin löysi oman nimensä. 

Pitsimissikisa on vanha kilpailu, sitä on yhtäjaksoisesti järjestetty vuodesta 1978, tänä kesänä valitaan jo 40. pitsimissi!

Pitsimissileivos, suunnittelu ja valmistus Hanna Östman, Pitsimissi 2007

Pitsimissikahvilassa Ulrika jutteli asiakkaiden kanssa, mukavaa oli ja juttua riitti. Ulrikan kaunis kukkamekko oli ihanaa laskeutuvaa iholla hyvältä tuntuvaa kangasta. Sen löytää tietysti Cameo Boutiquesta - siellä on vaikka mitä ihanaa!

Ulrika ja Hellapuun Rauman 575 -juhlavuoden kunniaksi valmistama tunika. 
Näitä tunikoita saa tällä hetkellä mustan lisäksi vaaleanpunaisena. 
Syksymmällä värejä on tulossa lisää.

Tämän karikatyyrin piirsi ja Ulrikalle lahjoitti lahjakas piirtäjä Teuvo Salminen
Teuvo sanoi että vaikeinta on tehdä karikatyyri kauniista ihmisestä. 
Tämän teoksen tekeminen on siis ollut uskomattoman vaikeaa!

Milano ja tulevaisuus

Heti kahvilan päätyttyä, Ulrika lähti kohti kotia ja sieltä viime pakkaamisten ja asiakirjojen tarkistamisen jälkeen aamuyöstä Helsiki-Vantaalle. Häntä kutsui Milano. Kova ja tiukka mallimaailma, josta nyt olemme jo kuulleet mukavia, positiivisia uutisia. Keikkoja on ollut, eikä häntä ole lähetetty monen muun samaan aikaan saapuneen tavoin kotiin kesken oleskelun. Ulrika on fiksu ja kuvauksellinen nuori nainen, uskoimme alusta asti hänen pärjäävän. Syksyllä hän aloittaa lakiopinnot, joten hänen tulevaisuuteensa kuuluu myös vakavaa opiskelua ja kunnon ammatti. Fiksuna nuorena naisena hän tulee pärjäämään elämässään hyvin. Onneksi saamme olla siinä mukana tulevaisuudessakin. 💕

Olemme iloisia kun juuri Rauma on kotikaupunkimme, sillä on varmasti omat puutteensa, kuten kaikilla kaupungeilla, mutta Rauma on juuri sopivasti nykyajan ja vanhan perinteen yhdistamistä. Kaunis, perinteinen kaupunki, joka ei ole jämähtänyt paikalleen ja vaan menee koko ajan eteenpäin. Pitsimissi edustaa oman missivuotensa tätä kaupunkia. Meillä on ollut onni saada upeita, kauniita, herttaisia ja fiksuja Pitsimissejä. Ulrika on malliesimerkki juuri oikeanlaisesta Pitsimissistä.

Seuraavan kerran näemme Ulrikan, hänellä on varmasti paljon kerrottavaa Milanosta. Silloin uudet finalistit ovat jo Raumalla ja hän kruunaa seuraajansa - toivottavasti Ulrika ehtii jo silloin takaisin Suomeen! 

Ulrikan instagramista poimituissa kuvissa näemme, että kiireisen mallielämän lisäksi onneksi jää joskus aikaa olla auringossa parvekkeella tai ihailla kaunista luontoa.

Meillä on jo kova ikävä Ulrikaa, toivottavasti saamme hänet nähdä parin viikon kuluttua!


Riikka