Mitä voimme päätellä ihmisistä ympärillämme?

On lähes vuosi siitä, kun olen tänne kirjoittanut edellisen kerran. En ole yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut. Kirjoitusajan ovat vieneet tilitoimistotyön ohella blogi, jota kirjoitan työhöni liittyen, muille kirjoitettavat kolumnit, koulutukset, YouTube -videot ja osana työtäni olevat muiden yritysten sosiaalisen median kanaviin tehtävät päivitykset. Niissä kun pitää tuottaa tekstiä, en ole enää jaksanut kirjoittaa tänne. Mutta monesti olen eri aiheista miettinyt, että tästä olisi kiva kirjoittaa. Omien ajatustensa kirjoittaminen vapaana virtana sen enempää miettimättä on vapauttavaa ja rentouttavaa. Yritänkin jatkossa taas löytää aikaa kirjoittaa asioista, joita sillä hetkellä mietin.

Käyn työn vuoksi paljon Helsingissä, tänään oli kesän jälkeen ensimmäinen Helsinkipäivä. Yleensä pyrin ehtimään mahdollisimman aikaiseen bussiin takaisinpäin, koska kun matka kestää nelisen tuntia ja kotiin pääsee aina myöhään. Olin viime kevään tosi kiireinen ja omaan makuuni aivan liian lämmin kesä kävi rajusti voimille. Kun syksyn kalenterikin näyttää taas tosi täydeltä, mikä on tietysti tosi hyvä juttu, niin tiedostan kuitenkin sen, että jossain kohdin kaikkien meneillään olevien projektien kanssa voi tulla kiire. Olenkin päättänyt rauhoittaa tilanteen aina kun mahdollista.

Kun tänään jo vanhaan tapaani katsoin bussiaikatauluja ja mietin mihin ehtisin, jos pitäisin kiirettä päivän lopussa, muistinkin, että ei kiirettä. Juttelin rauhassa tilaisuudessa olleiden ihmisten kanssa, kun pitkästä aikaa nähtiin. Menin Kamppiin Picnic:iin ja ostin salaatin sen sijaan että olisin kiireesti napannut kalalla ja kananmunalla täytetyn reissumiesleivän matkaevääksi. (kuten yleensä)
Niinpä nyt voin bussissa istuskella ja miettiä asioita – ja kirjoittaa tätä.

Kun istuin syömässä salaattiani, joka sivumennen sanottuna oli tosi maukasta, seurasin ympärilläni tapahtuvaa elämää. En yleensä koskaan Kampissa, tai yleensäkään Helsingissä, ollessani kovinkaan paljon seuraa ympäristöäni. Mutta nyt aloin tehdä havaintoja lähes täydessä tilassa.

Lähimpänä minua olevaan pöytään saapuivat heti jälkeeni kaksi nuorta naista, jotka olivat ehkä muualtapäin, tai ainakaan Picnic ei paikkana ollut tuttu, niin vierasta tuntui olevan heille se mistä muut ovat saaneet tarjottimet, mistä saa vettä tai mistä löytyvät ruokailuvälineet. Hyvin he kuitenkin selvisivät tilanteesta ja osasivat nauraa itselleen. Piristävä poikkeus rutinoitujen kävijöiden joukossa, jotenkin niin herttaisen kokemattoman oloisia.

Toisella puolen istuivat isoäiti ja tyttärentytär, ainakin näin ymmärsin keskustelunsa hajanaisista pätkistä. Tyttö näytti puhelimestaan valokuvia, joita oli saanut äidiltään, kuvat olivat hänen vanhemmistaan nuorena. Isoäiti kertoi hauskoja tarinoita kuvien takaa. Tuntui, että heillä oli hyvin lämpimät ja läheiset välit.

Paljon oli nuoria, joko porukoissa iloisen puheensorinan kera, mutta myös heitä, jotka istuivat itsekseen kännykkäänsä selaillen. Lähellä istui myös nainen, joka joi kahviaan hitaasti, yksin tyhjyyteen tuijottaen ja mietin, oliko hän yksinäinen ilman omaa tahtoaan. Oliko hän onneton.

Hänen lähellään istui kaksi noin 60 vuotiasta naista, jotka jakoivat yhden pullon Fantaa ja jutustelivat. He vaikuttivat tyytyväisiltä omaan oloonsa. Lähellä istuivat myös kaksi, ehkä noin nelikymppistä viimeisen päälle tyylikkäästi pukeutunutta naista juoden Lattea tai jotain vastaavaa, he vaikuttivat hyvinkin tyytyväisiltä itseensä, mutta ilmeistä ja käsien liikkeistä päätellen jotain tylsää oli tapahtunut tai sitten he muuten vaan puhuivat aiheesta, josta heillä oli negatiivisia ajatuksia.

Sitten tuli keski-ikäinen mies, joka osti kahvin ja istui sohvapaikalle hörppimään sitä. Hän oli pukeutunut siististi, hänellä oli pieni kassi mukana. Ja kaunis kimppu valkoisia isoja ruusuja sellofaanissa. Hän istui tyynesti hymyillen juodessaan kahviaan ja vilkaisi välillä kelloaan. Uskon että hänellä oli tapaaminen. Harmi etten nähnyt minkälainen oli se ihminen, joka sai tuon kauniin hymyn tämän miehen kasvoille.

Vastapäätä istui nuorehko nainen pienen tyttärensä kanssa. He näyttivät ensin kivalta, tyttö oli söpö. Sitten tytär yritti lähteä vaeltamaan tilassa ja äiti otti hänet takaisin. Ihan fiksusti. Mutta sitten en voinut välttyä kuulemasta miten hän kysyi eikö lapsi jaksa enää istua ja totesi että olisit heti sanonut niin lähdetään. Lapsella oli rattaat, joissa hän saattoi istua penkin sijaan, eikä hän ollut enää ihan pieni. Näin miten äiti hotki äkkiä vähän ruuastaan ja jätti loput. Lapsi ei vaikuttanut sairaalta, siis sillä tavoin sairaalta, että hänellä olisi jokin häiriö. Kuitenkin minulle välittyi tunne, että tämän kaksikon tilanteessa se ei ollut aikuinen, joka määräsi tahdin, vaan tämä kaksi-kolmevuotias, joka selkeästi osasi käyttää asemaansa. Se oli surullista, koska kun lapsi kasvaa myös vaatimukset kasvavat ja äiti saattaa uupua. Toivottavasti tulkitsin väärin.

Kun olin valmis ja lähdössä mieleeni tuli miten helposti me teemme yleensäkin tulkintoja ihmisistä vain hetken näkemisen perusteella, ihmisiä tuntematta. Jos joku olisi siinä tilassa seurannut minua, mitä hän olisi minusta miettinyt, muuten tulkinnut ulkoisen olemukseni ja käytökseni? Ehkä joku katsoi ja mietti. Valitettavasti en saa tietää, miltä näytin siinä istuessani, miten olemustani mahdollisesti joku peilasi omiin elämänkokemuksiinsa.

Elämä ja ihmiset ovat mielenkiintoisia. Kunpa muistaisimme arvostaa ihan jokaista ja ihan joka hetkeä.

Lämpimin syysmiettein

Riikka

Ylioppilasjuhla kesäkuun alussa - yksi kesän varma merkki

Kuluneen vuoden aikana meidän perhe on saanut nähdä elämän koko kiertokulun erilaisissa juhlissa, ainakin melkein. Olemme olleet rippijuhlissa, häissä ja hautajaisissa. Kastejuhlat ovat tainneet jäädä väliin. Kesäkuun alussa oli vuorossa ylioppilasjuhlat. Viime joulukuussa saimme viettää oman poikamme ylioppilasjuhlia ja olikin nyt mukavaa olla toisten vieraana ilman juhlien onnistumisen vastuuta. 😉

Kutsua Essin juhliin osasimme odottaa ja kun se tuli ei voinut olla ihastelematta sen tyyliä. Juuri sellainen jossa Essin ihana raikas ja reipas mutta samalla naisellinen tyyli tuli esiin.

Sama vaaleanpunainen linja piti alkumaljassa ja kauniissa pöytäsomisteissa. On upea juttu kun nykypäivänä saa mitä erilaisempia kuvioita ja värejä monissa materiaaleissa. Nämäkin vaaleanpunaiset "pitsit" valkoisten pöytäliinojen kanssa saivat tilasta keväisen kauniin ja samalla ne toivat juuri tähän sopivan juhlavan ilmeen nuorisotaloon. Maljassa aivan ihanan raikasta mutta samalla makeaa Platino Flower kuohuviiniä.

Vaaleanpunaisen tyylin viimeisteli aivan uskomattoman hyvin yhteensopivat koivut ja pionit! En ikinä itse olisi tajunnut yhdistää näitä kahta. Ja miten hyvin ne sopivatkaan yhteen, onneksi omat yo-juhlamme olivat talvella, kynttilät kun olivat siihen aikaan pettämätön valinta, mitään näin fiksua minä kun en olisi keksinyt 😄

Harvoin meidän perheen miehet pukuihin pukeutuvat, mutta nyt oli näin mukava näky viereisellä tuolilla. Paidan värikin oli juuri mieleiseni! 💕

Ruokaa oli tarjolla monenlaista ja niin maukasta, että sain taistella pitääkseni itselleni antamani lupauksen näistä seisovissa pöydissä ruokailua koskien: "Ei koskaa haeta lisää..."

Silloin kun on muuta ruokaa (mitä nyt oli yllinkyllin) en oikeastaan koskaan ota leipää. Nyt tarjolla oli kuitenkin tätä suussasulavaa saaristolaisleipää, joten piti ottaa kaksikin palaa. Ja kyllä se kannatti, oli se niin hyvää!

Yleensä kuvattavat ruoka-annokset ovat vain niitä keittiön kokin hienosti lautaselle asettelemia. Omia seisovasta pöydästä lautaselle mätettyjä annoksia ei juurikaan tule kuvatuksi. Mutta tämä oli nyt pakko kuvata, ruoka oli todella hyvää ja sitä oli monenlaista. Erityismaininnan saa etualan kala ja tuo kukkakaali/parsakaali/porkkana -gratiini. Se oli suorastaan tajuttoman maukasta, kiitos ruuan laittajalle!

Ylioppilasjuhla on yksi niitä juhlista johon ruusut kuuluvat oleellisena osana, vaikka järkevintä olisi viedä tuo sama raha lahjaksi nuorelle. Mutta ei, kyllä näihin juhliin pitää kukkia viedä. Tänä vuonna valkoiset tai aavistuksen varran vaaleaan punaan taittuvat ruusut olivat nousseet suosiossa selkeästi punaisten rinnalle, tai ehkäpä jopa ohi.

Myös muutamia selkeästi kaksivärisiä ruusuja oli maljakoissa. Tähän syvään vaaleanpunaiseen ruusuun jonka lehdet taittoivat värinsä valkoiseen mekin päädyimme. 
Näitä näkyi muutama muukin.

Miten liittyykään tämä yksinäinen maljakosta pois otettu ruusu näihin juhliin?

Isompi kuvakulma kertoo ruusun joutuneen lattialle odottamaan - mutta mitä?

Aivan, sitähän se ruusu odotti. Nimittäin että Essi valmistelee itsensä kuvauskuntoon. Ja koska Hansille tuo mallien kuvaaminen on tuttua puuhaa, oli luonnollista että muiden vieraiden jo lähdettyä rauhotuimme kuvaamaan Essille ylioppilaskuvat 😊💖

Sisäkuvat tuli otettua ja pian oltiinkin jo ulkona. Itse sain viettää osan ajasta näin komeassa seurassa  💖

Upea ja samalla niin kaunis ja herttainen Essi kuvattiin ulkonakin monessa paikassa, mm. talon vanhoilla kivirapuilla, tästä tuli varmasti kiva kuva 👍😍

Istuimme ja juttelimme kun salista jo samalla siivottiin tavarat pois. Enkä malttanut olla kuvaamatta vieläkin tätä niin kaunista ja kekseliästä yhdistelmää koivusta ja pionista 💓

Vaaleanpunaiset unelmat lepäävät Suomen alkavan kesän vihreydellä, mikäs sen paremmin nuoren ylioppilaan juhliin sopisikaan 😍

Ja pitihän sitä lopuksi ottaa selfiet ihanasta Essistä meidän perheen kanssa. 


Ylioppilasjuhlat tuovat aina sen kesänfiiliksen.

"Gaudeamus igitus
Juvenes dum sumus.
Gaudeamos igitus
Juvenes dum sumus
Post jucundam juventutem
Post molestam senectutem
Nos habebit humus
Nos habebit humus"

Mukavaa kesää kaikille

Riikka

Tacoja ja ilon hetkiä

Meillä on ollut tapana aina silloin tällöin viikonloppuisin syödä tacoja. Se on ollut mukava hetki pysähtyä ja jutustella samalla kun syödään. Hetki jolloin pysähdytään hetkeksi hyvän syötävän äärelle.

Maukasta ja mukavaa syötävää yhdessäolon hetkiin.

Nyt kun Joonas on ollut armeijassa, olemme syöneet tacoja ehkä vielä useammin. Emme nyt joka viikonloppu, mutta kaksi - kolme kertaa kuukaudessa. Vähän toki riippuen siitä mitä muuta viikonlopussa on tapahtunut. Tänä viikonloppuna oli sunnuntai sellainen ihana tyhjäkäyntipäivä, ei mitään sovittua tekemistä. Toki minun piti pakata, kun on lähtö Tampereelle maanantaina. Mutta muuten päivässä ei ollut mitään ennalta sovittua – eli täydellinen tacopäivä.

Tänään lihana oli vain kanaa, koska sitä oli jo jääkaapissa riittävästi valmiina

Koska jääkaapissa oli kanasuikaleita riittävästi, syötiin tällä kertaa vain kanatacoja. Kun olin saanut kanat maustetuksi ja paistetuksi, salaatin, tomaatin ja kurkun paloitelluksi ja kermaviilinkin maustetuksi, laitoin tacokuoret mikroon ja kutsuin muun perheen syömään. Istuin hetken yksi pöydässä ja mietin ennen kuin muut tulivat.

Salaatti, tomaatti ja kurkku, siinä kanan lisäksi tärkeät tacoainekset meillä

Meillä ei ole rahaa ylellisyyksiin eikä mihinkään hienouksiin, mutta miten onnellisia olemmekaan kun meillä on rahaa riittävästi, jotta voimme ostaa sitä ruokaa mitä haluamme. Sitä ei aina muista että se on ylellisyyttä. Miten nytkin vain päätimme, että tänään syödään tacoja. Kanaa ja tomaatteja oli jo tuotu edellisenä päivänä kaupasta, nyt vain nopsaan haettiin salaatti, kurkku ja kermaviili. 

Kuoret ovat lämpiä, sitten syömään!

Siinä istuessani mietin, miten hyvä elämä minulla on. Ja kun perhe siinä samassa tulikin jo ruokapöytään, tajusin että siinä se vasta onnen avaimet ovat: minulla on rakas perhe, mies ja poika. Ei vakavia sairauksia ja viihdymme yhdessä. Kokoonnumme viikonloppuisin yhdessä syömään ja rupattelemme samalla. 

Pienet tomaatin palat ovat olennainen osa makuelämystä

Kermaviili tzatzikidippiaineksilla ja juoksevaa hunajaa - siinä on kastike minun makuuni 😊

Saimme jokainen syödä niin paljon, että vatsa oli täynnä. Maukasta ruokaa joka oli ihan kohtuullisen terveellistäkin. Takana on muutenkin mukava viikonloppu, kiitos siitä. Ensi viikko tulee olemaan kiireinen ja fyysisesti raskaskin, mutta kyllä sitä taas kerran sai viikonlopusta hyvä eväät tulevaan viikkoon. 

Hyvä sunnuntaiateria hyvässä seurassa on hyvä alku viikolle

Oikein mukavaa viikkoa ihan jokaiselle!

Riikka