Mitä voimme päätellä ihmisistä ympärillämme?

On lähes vuosi siitä, kun olen tänne kirjoittanut edellisen kerran. En ole yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut. Kirjoitusajan ovat vieneet tilitoimistotyön ohella blogi, jota kirjoitan työhöni liittyen, muille kirjoitettavat kolumnit, koulutukset, YouTube -videot ja osana työtäni olevat muiden yritysten sosiaalisen median kanaviin tehtävät päivitykset. Niissä kun pitää tuottaa tekstiä, en ole enää jaksanut kirjoittaa tänne. Mutta monesti olen eri aiheista miettinyt, että tästä olisi kiva kirjoittaa. Omien ajatustensa kirjoittaminen vapaana virtana sen enempää miettimättä on vapauttavaa ja rentouttavaa. Yritänkin jatkossa taas löytää aikaa kirjoittaa asioista, joita sillä hetkellä mietin.

Käyn työn vuoksi paljon Helsingissä, tänään oli kesän jälkeen ensimmäinen Helsinkipäivä. Yleensä pyrin ehtimään mahdollisimman aikaiseen bussiin takaisinpäin, koska kun matka kestää nelisen tuntia ja kotiin pääsee aina myöhään. Olin viime kevään tosi kiireinen ja omaan makuuni aivan liian lämmin kesä kävi rajusti voimille. Kun syksyn kalenterikin näyttää taas tosi täydeltä, mikä on tietysti tosi hyvä juttu, niin tiedostan kuitenkin sen, että jossain kohdin kaikkien meneillään olevien projektien kanssa voi tulla kiire. Olenkin päättänyt rauhoittaa tilanteen aina kun mahdollista.

Kun tänään jo vanhaan tapaani katsoin bussiaikatauluja ja mietin mihin ehtisin, jos pitäisin kiirettä päivän lopussa, muistinkin, että ei kiirettä. Juttelin rauhassa tilaisuudessa olleiden ihmisten kanssa, kun pitkästä aikaa nähtiin. Menin Kamppiin Picnic:iin ja ostin salaatin sen sijaan että olisin kiireesti napannut kalalla ja kananmunalla täytetyn reissumiesleivän matkaevääksi. (kuten yleensä)
Niinpä nyt voin bussissa istuskella ja miettiä asioita – ja kirjoittaa tätä.

Kun istuin syömässä salaattiani, joka sivumennen sanottuna oli tosi maukasta, seurasin ympärilläni tapahtuvaa elämää. En yleensä koskaan Kampissa, tai yleensäkään Helsingissä, ollessani kovinkaan paljon seuraa ympäristöäni. Mutta nyt aloin tehdä havaintoja lähes täydessä tilassa.

Lähimpänä minua olevaan pöytään saapuivat heti jälkeeni kaksi nuorta naista, jotka olivat ehkä muualtapäin, tai ainakaan Picnic ei paikkana ollut tuttu, niin vierasta tuntui olevan heille se mistä muut ovat saaneet tarjottimet, mistä saa vettä tai mistä löytyvät ruokailuvälineet. Hyvin he kuitenkin selvisivät tilanteesta ja osasivat nauraa itselleen. Piristävä poikkeus rutinoitujen kävijöiden joukossa, jotenkin niin herttaisen kokemattoman oloisia.

Toisella puolen istuivat isoäiti ja tyttärentytär, ainakin näin ymmärsin keskustelunsa hajanaisista pätkistä. Tyttö näytti puhelimestaan valokuvia, joita oli saanut äidiltään, kuvat olivat hänen vanhemmistaan nuorena. Isoäiti kertoi hauskoja tarinoita kuvien takaa. Tuntui, että heillä oli hyvin lämpimät ja läheiset välit.

Paljon oli nuoria, joko porukoissa iloisen puheensorinan kera, mutta myös heitä, jotka istuivat itsekseen kännykkäänsä selaillen. Lähellä istui myös nainen, joka joi kahviaan hitaasti, yksin tyhjyyteen tuijottaen ja mietin, oliko hän yksinäinen ilman omaa tahtoaan. Oliko hän onneton.

Hänen lähellään istui kaksi noin 60 vuotiasta naista, jotka jakoivat yhden pullon Fantaa ja jutustelivat. He vaikuttivat tyytyväisiltä omaan oloonsa. Lähellä istuivat myös kaksi, ehkä noin nelikymppistä viimeisen päälle tyylikkäästi pukeutunutta naista juoden Lattea tai jotain vastaavaa, he vaikuttivat hyvinkin tyytyväisiltä itseensä, mutta ilmeistä ja käsien liikkeistä päätellen jotain tylsää oli tapahtunut tai sitten he muuten vaan puhuivat aiheesta, josta heillä oli negatiivisia ajatuksia.

Sitten tuli keski-ikäinen mies, joka osti kahvin ja istui sohvapaikalle hörppimään sitä. Hän oli pukeutunut siististi, hänellä oli pieni kassi mukana. Ja kaunis kimppu valkoisia isoja ruusuja sellofaanissa. Hän istui tyynesti hymyillen juodessaan kahviaan ja vilkaisi välillä kelloaan. Uskon että hänellä oli tapaaminen. Harmi etten nähnyt minkälainen oli se ihminen, joka sai tuon kauniin hymyn tämän miehen kasvoille.

Vastapäätä istui nuorehko nainen pienen tyttärensä kanssa. He näyttivät ensin kivalta, tyttö oli söpö. Sitten tytär yritti lähteä vaeltamaan tilassa ja äiti otti hänet takaisin. Ihan fiksusti. Mutta sitten en voinut välttyä kuulemasta miten hän kysyi eikö lapsi jaksa enää istua ja totesi että olisit heti sanonut niin lähdetään. Lapsella oli rattaat, joissa hän saattoi istua penkin sijaan, eikä hän ollut enää ihan pieni. Näin miten äiti hotki äkkiä vähän ruuastaan ja jätti loput. Lapsi ei vaikuttanut sairaalta, siis sillä tavoin sairaalta, että hänellä olisi jokin häiriö. Kuitenkin minulle välittyi tunne, että tämän kaksikon tilanteessa se ei ollut aikuinen, joka määräsi tahdin, vaan tämä kaksi-kolmevuotias, joka selkeästi osasi käyttää asemaansa. Se oli surullista, koska kun lapsi kasvaa myös vaatimukset kasvavat ja äiti saattaa uupua. Toivottavasti tulkitsin väärin.

Kun olin valmis ja lähdössä mieleeni tuli miten helposti me teemme yleensäkin tulkintoja ihmisistä vain hetken näkemisen perusteella, ihmisiä tuntematta. Jos joku olisi siinä tilassa seurannut minua, mitä hän olisi minusta miettinyt, muuten tulkinnut ulkoisen olemukseni ja käytökseni? Ehkä joku katsoi ja mietti. Valitettavasti en saa tietää, miltä näytin siinä istuessani, miten olemustani mahdollisesti joku peilasi omiin elämänkokemuksiinsa.

Elämä ja ihmiset ovat mielenkiintoisia. Kunpa muistaisimme arvostaa ihan jokaista ja ihan joka hetkeä.

Lämpimin syysmiettein

Riikka

Raumalaisten omat blogit - tutustumisen arvoinen juttu

Elämä on mielenkiintoinen matka, koskaan ei voi etukäteen tietää mitä tuleman pitää. Kun aikanaan aloitin blogin kirjoittamisen vuonna 2009, aloitin sen taloushallinnon aiheilla. En oikeastaan edes ajatellut kirjoittavani blogia, vaan halusin paikan, jossa kirjoitan ajatuksiani taloushallinnon alalta. Koin että minulla oli annettavaa. Alun perin kirjoitin sillä ajatuksella, että sitä lukevat henkilöt toimivat taloushallinnon alalla. Mutta myöhemmin huomasin myös yrittäjien lukevan sitä. En ollut lukenut varmaan yhtään toisten kirjoittamaa blogia ennen sitä ja luulen että taisin olla aika ensimmäisiä, jos en jopa ensimmäinen taloushallinnon blogia kirjoittava. Tekstejäni on lainattu muiden tilitoimistojen sivuille heidän omina uutisinaan, mutten ole jaksanut siitä meteliä nostaa, tiedänpä sitten itse ketkä on vähemän fiksuja 😉 

http://taloushallintoa.blogspot.fi/

Kun olin aikani kirjoitellut, halusin kirjoittaa myös muusta, jolloin syntyi tämä juuri lukemasti blogi vuoden 2014 lopussa. Tässä olenkin sitten käsitellyt asioita ihan laidasta laitaan, joskus aktiivisesti, joskus on vierähtänyt tovi ennen uutta kirjoitusta. Oma elämäni kun ei ole vain näissä blogeissa vaan siinä tapahtuu paljon koko ajan. Olen kumpaakin blogia kirjoittanut sillä ajatuksella, että kirjoitan kun on sopiva väli, enkä ota kirjoittamisesta paineita.

Nyt olen havahtunut muita blogeja lukiessani siihen että voisin kirjoittaa useammin ja lyhyemmin, onhan minulla lyhyitä aiheita vaikka miten paljon ja niistä helposti saan tekstiä ja kuvia aikaiseksi 😊 Mikä minut sitten tähän herätti? Liityin Raumalle perustettuun bloggareiden ryhmään ja tutustuin heidän kirjoituksiinsa. Raumalla on uskomattoman lahjakkaita kirjoittajia, joiden tekstejä on mukava lueskella ja kuvia kiva katsella. Suosittelen tykkäämään sivusta ja seuraamaan heidän kirjoituksiaan.

Tämän upean logon on suunnitelltu Milona Sadekallio

http://raumablogit.blogspot.fi/

https://www.facebook.com/RAUMAblogit/

En ole koskaan ollut kovin aktiivinen ryhmäytyjä, ellei asiaan ole liittynyt yhdistävää tekijää, yleensä työhöni liittyvää. Olen toiminut oman ammattini kautta ryhmissä ja tehnyt edunvalvontatyötä, mutta vapaa-ajan ryhmät ovat käytännössä olemattomat. Olen tekemissä oman perheeni lisäksi äitini ja sisareni (perheineen) sekä puolisoni vanhempien ja veljensä perheen kanssa. Heidänkin kanssaan aivan liian vähän. Muutamaa yksittäistä ystävääni lukuun ottamatta muita sosiaalisia ryhmiä minulla ei oikeastaan ole. Missikilpailut ovat toki tuonut elämäämme aivan ihania nuoria naisia joiden kanssa olemme yhtä iloista ”missiperhettä”💓 Näistä nuorista naisista välitämme kuin omista tyttäristämme (jos meillä niitä olisi) 💓  Näistä asioita täällä olenkin monesti kirjoitellut ja kesän lähestyessä tulen taas kirjoittamaan.

Kaunis ja suloinen Helena käy meitä missivanhempiaan silloin tällöin moikkailemassa. Helena on ihan super!

Ihan oma missiperhe meille on syntynyt ihanien Pitsimissien kanssa.
Tämä kuva vuonna 2014, kanssani upeat Milla ja Riikka

Yksi ihana missityttömme Sara on usein pilke silmäkulmassa eikä aika tule pitkäksi hänen kanssaan 😜

Pitsimissikilpailu on tuonut myös muita hyviä ystäviä, tämä kuva Superpikujouluista,
kuvassa kanssani ihanat Kultasepänliike Helkelän naiset 💛

Lahjakas Viivi on ensimmäisiä missityttäriämme. Viivi on monipuolinen lahjakkuus jonka uraa voimme ylpeänä seurata (vaikkei se meidän ansiotamme olekkaan) 💋

Yksi ikimuistoisimpia hetkiä on tähän asti missityttäremme Lotan häät Kristianin kanssa.
Ihan sitä tuli aidosti kyynelehdittyä kuin oma biologinen tytär olisi avioliitoon siunattu 💓

Se missiperheestä tällä kertaa 😊 Kun Rauman bloggarit järjestivät tapaamisen Wanhan Rauman Kaffebaarissa, olin ensin kahden vaiheilla menenkö vaiko enkö. Mietin itsekseni, että töitäkin olisi tehtävänä. Mitä yhteistä minulla olisi heidän kanssaan, kun en ketään tunne. Mistä siellä tulisi puhuttua. Mutta menin koska olen kuitenkin itse järjestänyt niin monenlaista kokousta yms. esimerkiksi yrittäjäyhdistyksen nimissä, että tiedän miten tyhmää on kun jotain järjestää eikä kukaan tule. Niinpä menin ja ajattelin että saanpahan sitten nautiskella ainakin jostain Kaffebaarin ihanista herkuista ihan luvan kanssa 😊

Tämä kuva ei ole meidän tapaamisestamme,
koska ehdin syödä superherkullisen vadelmakakkuni ennen kun muistin ottaa kuvan 😁
Mutta Kaffebaarista tämä kuva on, siellä kun tulee käytyä silloin tällöin teellä ja herkuilla 

Tapaaminen oli kerrassaan viihdyttävä ja aika kului kuin siivillä. Olin todella iloinen, että lähdin mukaan. Meillä juttua riitti ja naurua myös. Oli hauska ilta. Ja kun sovimme säännöllisistä tapaamisista jatkossakin, tiedän että olen paikalla aina kun se vain on mahdollista. Nämä ihmiset kirjoittavat hyvin erilaisista asioista ja oli hauskaa kuunnella jokaisen tarinaa siitä miksi ja miten he lähtivät kirjoittamaan. Miten kokevat kirjoittamisen ja mitä asioita miettivät. Huomasin ilokseni, että viihdyin tässä porukassa. Harrastan itseni tutkiskelua ja analysoin omia tunteitani ja ajatuksiani ja olinkin hämmästynyt, kun jotenkin koin kuluvani tähän porukkaan. 😊

Jos asustelet Raumalla ja kirjoitat blogia etkä ole vielä mukana, tule ihmeessä! Jos taas olet se, joka lukee blogeja, tutustu näiden ihmisten monipuolisiin kirjoituksiin, tästä porusta löytyy varmasti ainakin yksi blogi jokaisen makuun, niin monipuolinen on tarjonta.

Kirjoitan helposti hyvinkin pitkästi, joten nyt lopetan tähän tämän koska päätin jatkossa kirjoittaa lyhyemmin. Toivottavasti nyt löydän sopivasti aikaa kirjoitella useamminkin. 

Pysykää kuulolla ja tutustukaan Rauman omiin bloggareihin!