Julkisuuden henkilöille ilkeily vaikuttaa lapsiin ja nuoriin!

Negatiivisesta kommentoinnista sosiaalisessa mediassa tai lehtien nettisivuilla on ollut nyt paljon puhetta. Puolesta ja vastaan. Monet paheksuvat, mutta samalla vähintään yhtä iso osa ihmisiä kirjoittaa näitä kirjoituksia toisen ihmisten elämästä. Epäilen että vain murto-osa ihmisitä pystyisi sanomaan samat asiat suoraan sille ihmiselle kasvotusten ketä kommentoi. 

Tämän kirjoituksen kuvitus ei liity tekstiin mitenkään, näin ikävät asiat kaipaavat kauniita kuvia.

Yleisin ”puolustava” kommentti on, että jos on lähtenyt julkisuuteen, pitää kestää sen tuomat ikävätkin asiat eikä saa valittaa. Olen argumentoinut tätä väitettä vastaan niin monesti ja niin perusteellisesti, että en enää jaksa kovin pitkästi selittää, ettei asia todellakaan ole näin, sananvapaus tuo mukanaan vastuun. Jos joku on julkisuuden henkilö se ei todellakaan ole sananvapautta, että kirjoitat hänestä mitä ikinäkin ikävää ja loukkaavaa keksit. Ei kenelläkään ole oikeutta kirjoittaa kenestäkään julmaa tekstiä. Jokainen on vastuussa teoistaan ja sanomisistaan. Jos arvostelet toista julmasti, olet vastuussa siitä, miten hän sen kestää. Pystytkö kantamaan sen vastuun? Jos et, älä kirjoita julmuuksiasi.

Pahinta on se, ettei se enää rajoitu julkisuuden henkilöihin. Se että nuoret ja aikuisetkin lukevat näitä kommentteja ja yleinen mielipide tuntuu ne hyväksyvän aiheuttaa sen, että nämä kirjoitukset ja ala-arvoinen kielenkäyttö tuntuvat normaalilta. Niinpä sitten onkin suora seuraus se, että samoja kirjoituksia kirjoitetaan sille oman luokan ujolle tytölle, joka itkee yksin eikä enää lopuksi uskalla tai halua tulla kouluun. Tai se muita vähän tukevampi työkaveri saa näitä ulkonäkökommentteja ja menettää mielenterveytensä.

Juuri eilen luin Sara Sieppiä koskevaa kirjoittelua ja hänen omaa blogiaan. Enkä voi kuin ihmetellä ihmisiä. Ikinä en ole ymmärtänyt sitä lehdistöä joka seuraa ihmistä selvittääkseen osoitteen, jos toinen ei sitä ole itse kertonut. Miksi näin tehdään? Siksi että joku typerys lukee näitä roskalehtiä. Jos me kaikki vain lopettaisimme näiden uutisten lukemisen, ei niitä enää kannattaisi tehdä. Jos me kaikki lopettaisimme näiden lehtien ostamisen, ne ehkä muuttuisivat lehdiksi joilla olisi jotain oikeaa asiaa. Mutta tiedän että ihmiset eivät tee niin, nekin jotka ”tuomitsevat” nämä jutut, käyvät kuitenkin klikkaamassa ja lukemassa, koska uteliaisuus on liian voimakas, jotta voisi olla lukematta. En ymmärrä ketään joka tekee yhteistyötä näiden medioiden kanssa, se on ihmisarvoa alentavaa. Varsinkin sen yhteistyökumppanin ja lukijan ihmisarvoa. 

Ja antaa yhteistyöyrityksen arvoista ikävän kuvan.

Kun Sara kertoo, että tämä kaikki saa hänet itkemään, mitä sanovat ihmiset? Toki joku tsemppaakin mutta valtaosa kirjoittaa että ”älä uhriudu” tai ”olet ansainnut tämän kaiken” Voi hyvänen aika sentään! Muistetaanpas nyt, ettei kukaan normaali ihminen ”ansaitse” yhtään mitään törkyä. (normaalilla tarkoitan ihmistä joka ei ole tehnyt mitään sellaisia rikoksia, että olisi rangaistusta ansainnut) Aivan varmasti Saralla on oikeus kuten kaikilla meillä muillakin itkeä, jos on paha mieli. Ja aivan varmasti jokaisella olisi paha mieli, jos olisi saanut niskaansa kaiken sen paskan mitä nyt on lapioitu hänelle. Hän ei toiminut fiksusti arvostellessaan toista ihmistä kommentista jonka ymmärsi väärin. Mutta hän tunnusti, että provosoitui tilanteessa ja pyysi anteeksi. Tämä vaan ei kelvannut ihmisille. 

Annammeko siis sellaisen mallin nuorille, että ihan turha on pyytää anteeksi keneltäkään yhtään mitään, koska sillä ei ole mitään merkitystä? Itse pyrin toimimaan aina niin, ettei tarvitse pyytää anteeksi. Mutta minä olen jo yli 50 vuotias ja aina omannut rauhallisen luonteen. Ehdin harkita oikeastaan kaikkea mitä teen tai sanon. Mutta tunnen monta ihmistä jotka eivät ole samanlaisia. Aina joskus tulee tehtyä tai sanottua jotain mitä jälkeenpäin katuu. Harmittaa että tuli tehtyä. Kyllä silloin pitää pystyä pyytämään anteeksi. Ja silloin asia on niiden ihmisten välinen, jotka olivat osallisia, eikä asia tai sen tuomitseminen kuulu muille. Eikö meidän, aikuisten ihmisten tulisi antaa esimerkkiä siinä, että joskus tulee mokattua ja se pitää pystyä tunnustamaan ja pyytämään anteeksi? Ja että sillä on merkitystä.

Pahinta kuitenkin tässä koko jutussa on ne kommentit joita esimerkiksi Sara saa koskien ulkonäköään. Saran näköiselle nuorelle naiselle sanotaan, että hän on läski ja ruma. Että kasvot ovat ihan kamala ”turpa” tai että ”rinnat roikkuvat” Että hän on ihan turha. Mihin tämä voi johtaa? Ajatteleeko sitä kukaan niistä jotka kommentoivat, että on heillä oikeus sanoa mielipiteensä ja että kun on missikilpailuun mennyt niin pitää kestää? Ihan nyt vakavasti. Kukaan kenellä näköaisti on kunnossa ei voi sanoa, että Sara olisi läski tai että hänen rintansa roikkuisivat. No ei roiku eikä ole lihava. Ja se että sanotaan että joku on ruma, on jo itsessään kauhea väite, eihän meistä kukaan ruma ole, toiset ovat ehkä tietyillä mittareilla mitattuina kauniimpia mutta kukaan ei ole ruma. Jokainen on jonkun mielestä kaunis.

Mihin tämä voi johtaa? Jos olet se henkilö, joka kirjoitti jotain rumaa tai joka ei ehkä itse kirjoittanut mutta on kuitenkin sitä mieltä, että pitäähän se kestää, kun sinne missikilpailuun on mennyt, ajattele nyt hetki seuraavaa asiaa: Nuori, murrosikäinen tyttö lukee näitä kommentteja. Vertaa itseään Saraan. Katsoo omia rintojaan, takapuoltaan, kasvojaan ja vertaa niitä Saraan. Ja lukee kommentteja. Jos niin monen mielestä Sara on läski ja ruma ja turha, niin miten ruma ja läski hän onkaan!? Miten turha ja tarpeeton. Ottaako kukaan kirjoittaja tai kirjoitusten puolustaja huomioon, että ne eivät ole kommentteja vain kohteelle vaan niitä lukevat ne itsestään epävarmat nuoret naiset, jotka omasta mielestään ovat paljon lihavampia ja rumempia kuin tämä kohde jota julkisesti haukutaan. Eli he ovat siis vielä kauheampia. Itsetunto nollautuu, riski sairastua anoreksiaan lisääntyy, itsetuhoiset ajatukset ja epätoivo valtaavat mielen. Minä en voi kelvata kenellekään, kun noin kauniista naisestakin ollaan tuota mieltä. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset mitä kirjoitatte! 

Afrikkalainen sanonta on, että tarvitaan koko kylä kasvattamaan lapsi. No me olemme kyllä epäonnistuttu surkeasti. Me vain mollamme ja painamme nuorisomme ja lapsemme aina vain alaspäin.

Ja kun tämä sama kaava toimii muidenkin kuin missien kanssa. Kun Suomesta maailmalle lähti monilahjakkuus Saara, (Sara Forsberg) tuli jossain julkisessa tilaisuudessa esiin niin että hänelle huomattiin tulleen vähän lisää painoa, sama mollaaminen ulkonäöstä alkoi. Samaan voitiin kaataa sitten myös se että ”tulee aivan varmasti maitojunalla takaisin” kun ei kuitenkaan mitään osaa. Annamme siis julkisesti nuorillemme mallin, että älä usko itseesi, ei sinuun kukaan muukaan usko, varsinkaan jos et ole ulkoisesti hoikka ja upean näköinen (Saara kyllä minun mielestäni on sitäkin)

Moni kommentoi negatiivisia kommentteja että ”taas kateelliset puhuu” johon toiset sitten kommentoivat, etteivät ole kateellisia, että eivät he halua olla julkisuudessa tai ettei tämä silloin puheena oleva kohde ole heidän mielestään kaunis tai että ovat omasta mielestään kauniimpia itse jne. Olen miettinyt monesti tuota kateellisuutta. En usko, että suurin osa näistä kommentoijista olisi kateellinen ulkonäöstä tai siitä elämästä, ei en usko. Mutta uskon että he ovat kateellisia siitä, kun toinen on uskaltanut ja ehkä jopa onnistunut saavuttamaan sitä mitä on haaveillut. Kommentoija ehkä on salaa haaveillut nuoruudessaan jostain opiskelusta tai ulkomaille töihin lähdöstä tai ihan mistä vaan joka jäi saavuttamatta. Tuli ehkä lapsia eikä sen jälkeen enää saanut aikaiseksi. Tai ei muuten vaan uskaltanut lähteä tavoittelemaan unelmiaan. Ja sitten toinen on uskaltanut ja onnistunutkin. Kun itsellä on omassa elämässään puolisonsa kanssa tilanne jota voisi laulun sanoin kuvata: ”Kumpi meistä tahtoi tämän elämän?” Kateellisuutta ei ehkä ole sitä kohtaan mitä tällä haukuttavalla kohteella on, vaan sitä mitä itsellä olisi voinut olla. Olisi niin paljon helpompaa, jos tämä toinenkin olisi epäonnistunut, voisi sanoa itselleen, että hyvä kun en lähtenyt yrittämään, en kuitenkaan olisi onnistunut, kun tämäkään ei onnistunut.

Ja kun toinen sitten myöntää, että ilkeät kommentit ja median ”vainoaminen” tuntuu ikävältä ja itkettää, on taas syytä olla kateellinen ja ”hyökätä” kimppuun. Miten joku kehtaa ja uskaltaa myöntää, että tuntuu pahalta! Törkeää. Kun itse ei uskalla edes itselleen aina myöntää, että pahalta tuntuu, puhumattakaan että kertoisi sen edes kavereille Facebookissa, tai kasvokkain edes parhaalle ystävälle, ei edes pikku humalassa. Ymmärrän että se voi potuttaa, kun joku uskaltaa kertoa, että itkettää. Itse kun pitää kiinni siitä kulissista mitä on elämästä jäljellä. On siis syytä purkaa koko kateus ja katkeruus tämän päälle. Meistä jokainen on varmasti joskus kateellinen jollekin toiselle, ei hänen elämästään, vaan siitä että hän on uskaltanut ottaa riskejä ja tavoitella unelmiaan. Kun itse ei ole uskaltanut.

Kun kotona arvostelet julkisuuden henkilöitä heidän ulkonäkönsä perusteella, annat lapsille ja nuorille ajatusmallin, että vain hyvännäköiset kelpaavat. Ja jos kohde oikeasti on hyvännäköinen, muokkaat sen lapsen ja nuoren käsitystä omasta itsestään rajusti. Tai kun sanot jostain julkisuuden henkilöstä, että tämä on tyhmä, annat mallin kotona, että vain fiksut ja ns. viisaat ihmiset ovat jonkun arvoisia. Miten lapsesi voi sen jälkeen kertoa saaneensa kokeesta vitosen? Tai kun kirjoitat nämä kaikki ”syvälliset ajatuksesi” julkisesti lehtien nettisivuille, blogien kommenttikenttiin tai muualle sosiaaliseen mediaan, teet tämän kaiken pahan kaikille niille lapsille ja nuorille jotka lukevat kommenttisi. Ja sitten ihmetellään mikä nuorisoamme vaivaa. Heitä ei vaivaisi yhtään mikään, jos heillä olisi kannustajinaan tervehenkiset oikeasti aikuiset ihmiset jotka eivät olisi sisältä niin tyhjiä, että on pakko haukkua ja ilkeillä muille.

En ole niitä ihmisiä jotka kirjoittavat jokaiseen julkaisuunsa ”rauhaa ja rakkautta” koska elämä ei sitä ole koko ajan. Mutta jokaiselle voin antaa sen ohjeen, että kokeile joskus nähdä toisissa ihmisissä positiivisia asioita ja jos et pysty näkemään, älä sano mitään. 

Vika ei aina ole siinä toisessa ihmisessä.

Rakkaudella

Riikka

Oikeus puhua pahaa?

Ihmisillä on kautta aikain ollut taipumus kertoa negatiiset mielipiteensä helpommin kuin positiiviset. ”Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas” sanoo jo vanha sanalaskukin. Internet, erilaiset keskustelupalstat ja sosiaalinen media yleensäkin ovat nostaneet tämän pahan kellon aivan uuteen ulottuvuuteen. On ikään kuin muotia haukkua toisia ihmisiä.

Internetin, sosiaalisen median ja vapaan sanan kirous

Joskus puhuttiin siitä miten lehtien kommenttipalstoilla tai erilaisilla keskustelupalstoilla pitäisi olla mahdollisuus kommentoida vain omalla nimellä, eikä ollenkaan nimimerkillä. Näin ajateltiin hillittävän haukkumisia ja negatiivisa asioita, jopa kiusaamiseksi asti yltyviä keskusteluja. Ei auta enää. Koulumaailmassa tuli ensin ”muotiin” varsinkin tyttöjen kohdalla se, että yhtä kiusattiin sosiaalisen median kautta. Nyt tämä ikävä ”teinimeininki” on tarttunut taudin lailla aikuisiin, itseään täyspäisinä pitämiin ihmisiin.

Missi – kaikki saa siis haukkua?

Missikisat ovat aina aiheuttaneet kommentointia, varsinkin negatiivista. Tähän asti tyypillisimpiä ovat olleet ” Lopetetaan nämä karjamarkkinat, eivät ne kiinnosta ketään” ”En jaksa olla kiinnostunut” -tyyppiset kommentit. Näitä kommentteja sitten on jaksettu käydä kirjoittamassa palstoille, sellaisillekin joihin pitää kirjautua voidakseen kommentoida. Itse en ole suuremmin kiinnostunut jääkiekosta tai formuloista tai oikeastaan mistään urheilusta. Mutta en käy formulakisojen tai maailmanmestaruuskisojen aikaan kirjoittelemassa näille palstoille ”miksi ne jaksavat luistella sen kiekon perässä kun jokaisella olisi varaa ostaa oma, ei kiinnosta yhtään” tai ”miksei koko formulasirkusta lopeteta, luontoakin säästettäisiin, eikä ketään oikeasti kiinnosta” Koska minua ei ihan oikeasti kiinnosta, niin silloin kommentoi. Kommentointi aina osoittaa, että jollain lailla kiinnostaa. Osa näistä kommentoijista varmasti haluaisi avoimesti seurata, ehkä fanittaakin muttei kehtaa, osa haluaisi ehkä olla jollakin lailla mukana tai muuta. Osa on vain kateellinen kun luulee sen olevan jotain ainutkertaisen ihanaa elämää josta on jäänyt itse paitsi. Mutta osa kommentoi näin varmasti ihan senkin takia että on hauska mollata jotain mitä muutkin mollaa, tuntea itsensä vähän paremmaksi. Ja ihan vaan purkaa omaa huonoa oloa.

Toinen kommentointityyli on ollut tähän asti se miten ”kadulla, kassalla naapurissa tai ihan missä vaan tulee vastaan kauniimpia” No varmasti voi tullakin, onhan niitä kauniita naisia ympäri Suomen jotka eivät halua kilpailla näissä kisoissa. Koska kuitenkin tilanne on se että eivät ne kisat ihan aikuisten oikeasti kaikkia kiinnosta.  :) Toisaalta voidaan myös kysyä, että jos joku nuori kaunis ja fiksu nainen katsoo kisailijoiden saamia kommentteja, niin ei kyllä mukaan halua jos hiukankin on epävarma jostakin asiasta itsessään. Julkisuudessahan ei paljon näitä ihmisiä kannusteta. Julkisesti haukutaan aina jonkin missikisan alkaessa yleensä kaikki finalistit joko yhdessä tai erikseen. Ja vaikka kaikki oli tosi kamalia kommenttien perusteella, niin aina voittajakolmikon selvittyä, aivan väärät tytöt sijoittuivat, paljon parempia olikin yhtäkkiä niissä yleensä seitsemässä tytössä jotka eivät sijoittuneet ja jotka kisan alussa olivat kaikki ihan kauheita. Joku sanoo, etteivät fiksut tytöt hae kisoihin, kun kaikissa tietokysymyksissä tulee tyhmiä vastauksia. Samat kysymykset voisi esittää saman ikäisille ihmisille kadulla, niin naisille kuin miehillekin. Vähän vanhemmillekin. Iso osa ei tietäisi kaikkia vastauksia oikein. Ja siihen kun lisätään se jännitys mitä näillä nuorilla naisilla on tilanteessa, ei ole mikään ihme vaikka vastaukset menevät mönkään. Ja ei kaikkea sellaista tarvitse tietää mikä ei kiinnosta. Mutta tottahan sekin on, että jos on riittävän fiksu, niin miksi hakeutuisi ehdoin tahdoin koko kansan haukuttavaksi?

Kritiikistä on tullut haukkumista, melkein kiusaamista

Uusi Miss Helsinki sai jokin aika sitten kokea julkisuuden kirot hyvinkin raa’asti. Minulla oli oma suosikkini kisassa, ja sen takia luonnollisesti olin pettynyt kun hän ei voittanut. Olin totta kai sitä mieltä että hän olisi ollut paljon parempi kuin voittaja. :) Omassa lähipiirissäni purin mieltäni siitä miten minun suosikillani oli tämä tai tuo parempi kuin voittajalla. Mukaan otin sellaisia elementtejä jotka tiesin suosikillani olevan kunnossa, osa sellaisia ominaisuuksia joita ei näe, vaan jotka tiesin koska tunsin hänet. Voittajaa en tuntenut, mutta se ei estänyt minua tutussa porukassa vertailemaan keskenään kahta ihmistä joista toisen tunsin ja toista en. Mutta ei olisi tullut mieleenkään haukkua voittajaa julkisesti, vaan kannustaa omaa suosikkiani eteenpäin omalla polullaan. Kuitenkin se jos olisimme tässä kohdin nähneet julkisuudessa vastaavia kommentteja mikä oli oma ajatukseni heti kisan jälkeen, se olisi ollut inhimillistä. Kun kannattaa jotain jossakin kisassa, ihminen yleensä näkee ne hyvät jutut vain siinä omassa suosikissaan. Jääkiekkoa seuraavien ystävieni kuulen välillä sanovan jonkun joukkueen olleen ottelussa selvästi parempi, mutta toisen joukkueen voittaneen koska se teki enemmän maaleja. Kuitenkin fakta on se, että historian kirjoissa parempi joukkue on se, kumpi tekee enemmän maaleja. :) Nyt ei kovinkaan paljon kuitenkaan ollut niitä kommentteja joissa olisi sanottu että numero se ja se olisi ollut parempi, vaan hyökättiin suoraan voittajan kimppuun. Kuten sanoin en häntä tunne, mutta hänen puolestaan alkoi harmittamaan ja toivon ettei hän lähde näitä sen enempää kommentoimaan, jotta asia hiljalleen unohtuu ja hän saa keskittyä tehtäviinsä ja omaan elämäänsä. Tässä yhteydessä moni puolusteli, että kun on kauneuskilpailuun lähtenyt, niin on lähtenyt arvosteltavaksi ja pitää kestää kaikki eikä kukaan saa puolustella tyttöä tai arvostella haukkujaa koska kyseessä on vapaaehtoisesti kritisoitavaksi (haukuttavaksi) lähtenyt ihminen. Ja höpö höpö. Eikä ole. Ei kukaan kauneuskilpailuun lähtevä nainen lähde yleisön haukuttavaksi vaan kisaillakseen siitä kuka on paras hoitamaan ne tehtävät jotka voittajan tehtäväksi tulee.

 Miss Helsinki kolmikko 2015 

Rosanna, Cheyenne ja Viivi

Miss Helsinki -kisan ehdottomasti parhaasta talent osuudesta vastasi tänä vuonna Viivi Bäck tankotanssillaan. Sen lisäksi että hän oli tässä lajissa todella taitava, hän myös näytti hyvältä koko esityksen ajan.

Miksi sitten ei vaan valita kauneinta?

Joskus kuulee ihmettelyä miksi ei vaan valita sitä kauneinta. No kuka sitten sanoisi kuka on kaunein? Kauneus on katsojan silmissä ja hyvin subjektiivinen käsite. Jos missiltä ei taas muuta odotettaisi kun ulkoista kauneutta, miksi järjestää kisa jossa tutustutaan tyttöjen luonteisiin ja paineensietokykykyyn? Miksi ei vaan katsota valokuvia tai aseteta tyttöjä riviin ja todeta että tässä on se kaunein. Tunnin homma ja voittaja on valittu. Näin ei toimita koska voittajan monessa kisassa tulee voittonsa jälkeen tehdä erilaisia tehtäviä, tulla toimeen ihmisten kanssa ja edustaa. Hänen pitää olla mahdollisimman hyvä sekoitus ulkoista ja sisäistä kauneutta, hyvää luonnetta ja fiksuja käytöstapoja. Se ei selviä hetken katsomisella. Vielä enemmän kisojen tuomaristojen olisi hyvä tutustua tyttöihin mitä heillä nyt on mahdollisuus. Sen järjestäminen käytännössä on kuitenkin hankalaa.  Itselläni on ollut onni tutustua moniin tällaisiin nuoriin naisiin, ja moni heistä pärjää hyvin ja luo omaa uraansa. He ovat niitä todellisia voittajia. Eikä sitä paitsi hyviin tapoihin yksinkertaisesti vaan kuulu toisen ihmisen julkinen haukkuminen. Jos on jotain parannusehdotuksia, niin suoraan kyseiselle henkilölle ja asiallisesti annettu palaute on tervetullutta. Jokainen heistä on iloinen saadessaan oikeasti rakentavaa palautetta. Kannattaa kokeilla jos on muutakin sanomista kuin että joku on ruma. Ei kukaan kauneuskilpailun osallistuja ruma ole yleisillä mittapuilla mitattuna. Sisäisestä kauneudesta nämä julkisesti netin palstoilla kommentoivat eivät suurimmassa osassa tapauksista tiedä mitään, koska eivät näitä naisia tunne. Omilla kommenteillaan he kuitenkin osoittavat itse olevansa sisäisesti niitä rumimpia.

Millaisia ovat nämä haukkujat omassa elämässään?

Mitä kertoo tämä haukkuja itsestään? Haluammeko antaa lapset hoitoon perhepäivähoitajalle joka katsoo olevansa oikeutettu julkisesti haukkumaan toista rumaksi ja joka selkeästi kertoo käytöksellään että on ihan ok haukkua ja painaa toista ihmistä alas? Haluammeko nämä ajatukset ja mielipiteet omaavan ihmisen opettavan lapsiamme? Sellaisen ihmisenkö haluamme työtoveriksemme? Kampaajaksemme? Lääkäriksemme?Avoimesti annamme sellaisen kuvan että on ok arvostella kovin sanoin ihmisen ulkonäköä, kun hän nyt kerran on kauneuskilpailuun mukaan lähtenyt. Koko kauneuskilpailu on sanana vanhentunut, nykyaikana ei missien pelkkä kaunis ulkonäkö riitä jos he haluavat menestyä siinä työssä ja tehtävissä joita heille näiden kisojen jälkeen tulee. He tarvitsevat paljon muuta. Itse en ainakaan halua elämääni ihmistä jonka mielestä kenellä tahansa on oikeus haukkua toista ihmistä ja keksiä mitä rumempia tapoja ilmaista negatiivisia asioita julkisesti. 

Miksi joku haluaisi olla tekemisissä ihmisen kanssa jonka kuva toisesta muodostuu vain kuvissa nähtyyn kauneuteen? Jonka mielestä toista on ihan ok kiusata. Ovatko nämä ihmiset niitä entisiä koulukiusaajia ja jopa nykypäivänä työpaikkakiusaajia? Vai purkavatko he näihin nuoriin naisiin kaiken sen pahan olon mitä haluaisivat sanoa lähellään oleville ihmisille. Kun oma elämä on pielessä eikä muillakaan saisi sen takia mennä kivasti.

Kun suomalainen edustaa ulkomailla

Kun kotimaan kisat ovat ohi ja mahdollisesti mennään ulkomaille kisaamaan, niin siitähän se riemu repeää, kaikki on ihan pielessä. Ja jokaisella on tietysti oikeus haukkua julkisesti. Totta kai kun kerran sinne on lähtenyt. Kaikki kritisoivat, mutta kukaan ei tarjoa apuaan ennen kisoja. Siis vilpittömästi tarjoa apuaan. Monen maan missi on varmasti sellainen, etteivät sen maan kansalaiset jokainen ihan aidosti usko sijoitukseen, mutta mikä mahtava kannustus! Jokainen, joka jotain sanoo, uhkuu uskoa omaan edustajaan ja kannustusta satelee. Se vaikuttaa suoritukseen aivan varmasti jos voit lukea kannustavia kommentteja oman maasi kansalaisilta. Yritä itse tehdä ihan mitä vaan, vaikka pitää puhe ja miettiä kahta vaihtoehtoa, ennen puhetta ihmiset kannustavat sinua tai lyttäävät sinut ja etsivät heikkoja kohtiasi tuodakseen ne kaikkien tietoon. Aivan varmasti vaikuttaa.

Toki on tunnustettava, etten esimerkiksi Miss Universumissa usko ihan pian nähtävän Miss Suomea voittajana. Ja tässä kohdin on turha puhua Lolan suorituksesta. Lola veti hienosti ja muistan vieläkin miten ylpeä siitä olin. Lola on upea vieläkin. Mutta maailma on muuttunut ja ne kisat ovat muuttuneet, raha ratkaisee entistä enemmän sielläkin. Mutta 15 parhaan joukkoon meillä olisi mahdollisuus kyllä. Siispä nyt kun kohta alkaa uusi Miss Suomen etsintä, kannustetaan koko finaalikymmenikköä kiertueen ajan ja jatketaan entistä kannustavampaa kommentointia kun nämä kolme valittua lähtevät maailmalle kisaamaan. Hyvinhän edustajamme tänä vuonna kaiken kaikkiaan pärjäsivät, tuli sijoitus kahdessa kisassa kolmesta! 

Milla Romppanen piti finaalissa hyvin vaikuttavan puheen jonka kuultuaan varmasti jokainen ymmärsi että hänellä on sitä paljon puhuttua sisäistä kauneutta. 
Hän sijoittui upeasti Miss International kisassa neljänneksi perintöprinsessaksi.

Krista Haapalainen urheilullisena naisena nappasi Miss Sport tittelin, pääsi tanssimaan tämän ihanan tanssinsa Myrskyluodon Maijan tahtiin finaalilähetyksen alkuun. Hän sijoittui hienosti 25 parhaan joukkoon!

Bea Toivonen edusti Suomea Miss Universum kisassa.Upea edustaja meillä tänä vuonna olikin. Pituutta riitti ja olemus oli säteilevä. Kyseinen kisa on pitkä ja siellä aurinkoisena loppuun asti jaksaminen ei onnistu kaikilta. Kiitos Bealle jaksamisesta. 
Eikä ero näiden kahden välillä (Columbia/Suomi) ole missään tapauksessa niin suuri että siitä pitäisi kommentoida niin rumasti. 

Bea on kaunis ja upea nuori nainen!

Miss Suomi vai Miss Universum

Miss Universum kisa puhuttaa joka vuosi, jos edustajamme sanoo menevänsä katsomaan ja kokeilemaan miten pärjää, kommentit julistavat heti, että ei kai sinne kannata mennä, jos ei tähtää voittoon.  Kun taas edustajamme sanoo pyrkivänsä voittoon, hänet teilataan heti, ettei hän nyt mitenkään voi voittaa. Ja kisan jälkeen palaute on murskaavaa. Paljon suurempi kysymys onkin haluammeko me hyvän Miss Suomen vai Miss Universum menestystä?

Hyvä Miss Suomi on helposti lähestyttävä, muita ymmärtävä persoona. Kaunis sisäisesti ja ulkoisesti, ottaa huomioon muut ihmiset ja tykkää tehdä heidän kanssaan töitä. Sellainen perus suomalainen ihminen, jota kaikki pidämme mukavana ja fiksuna. Ei liian itseään korostava. Pärjätäkseen kansainvälisesti varsinkin Miss Universum kisassa taas pitää olla positiivisesti itserakas, itseään kaikkia muita parempana esiin tuova ihminen joka on valmis työntymään esille joka paikassa. Tulla ”lattarien” kanssa lavalle ja olla siellä sellainen joka julistaa pelkällä olemassaolollaan että hän on ehdottomasti paras. Niin ihania ihmisiä kun varmasti nämäkin nuoret naiset siviilissä ovat, sellainen persoona ei välttämättä ole paras Miss Suomi, koska me emme ole sellaiseen käytökseen tottuneet.

Suomalainen ei osaa eikä tarvitsekaan osata koko ajan nostaa itseään muita paremmaksi johonkin tehtävään. Se ei ole osa kansallista käyttäytymismalliamme. Minusta on hyvä kun ei ole. Me emme puhu turhia, vaan pidämme sen minkä sanomme. Sellaisia me olemme me suomalaiset ja se on minun mielestäni oikein hyvä niin. Jos siis haluamme menestystä juuri tässä kisassa, pitää meidän kouluttaa edustajamme olemaan kilpailukykyinen lavalla ja muissa vastaavissa tilanteissa. Meidän pitää opettaa häntä laittamaan itsensä juuri niin kun se on hänelle parasta, meidän pitää pukea hänet mitä loistavimpiin asuihin. Nyt edustajallamme oli hyvät asut, mutta niiden pitäisi olla jotain ylimaalisen ihanaa ja erilaista jotta hän erottuisi niistä muista, koska hänen pitäisi saada vaatteilla vielä lisäpisteitä, muilla kun on muita etuja joita valitettavasti suomen missi ei saa.

Kisat liiketaloudellisessa mielessä

Miten yli muiden loistavat asut ja muut asiat sitten onnistuisivat, siihen tarvitaan rahaa. Vasten yleisiä luuloja ja käsityksiä, missikisojen järjestäminen Suomessa ei ole mikään loistava business. Kyllä siinä pitää olla kiinnostusta ja aitoa halua olla siinä mukana, jos siihen lähtee rahan ansaitsemistarkoituksessa, tulee loppu hyvin pian ja kiinnostus lopahtaa. Kisan järjestäjän tulee ajatella kilpailijoita, jotta heillä olisi kisan aikana asiat hyvin ja että kaikki sujuisi. Kisan ja esimerkiksi Miss Suomi kiertueen järjestäminen vie aikaa ja se maksaa. Vaikka kisalla on sponsoreita, kyllä se raha kisan puitteissa kaikki meneekin. Joten sen tahon joka haluaa nyt oikeasti ja niin kovin intohimoisesti Miss Suomen menestyvän kansainvälisesti, tulisi investoida kisaan tai hankkia sille sponsoreita jotta järjestäjillä olisi mahdollisuus kouluttaa ja kustantaa kaikki mukaan mitä tarvitaan tekemään se ylivoimainen vaikutus. Eikä siinä valitettavasti vielä kaikki. Suomella ei ole kisassa sellaisia sponsoreita kuin monilla mailla, hiukset, meikit, puvustus jne. On luonnollista että se vaikuttaa tämän tyyppisessä kisassa. Näiden maiden tytöillä on lähtökohdat aina vähän paremmat. Heille riittää että he ovat hyviä, Suomen edustajan pitää olla loistava joka tasolla kilpaillakseen tasapäisesti. Vähän kuin se sanonta että naisen pitää olla kaksi kertaa niin hyvä kuin miehen että olisi työssään yhtä hyvä muiden mielestä. Puhumattakaan monen maan todella huomattavista rahoitusosuuksista, Suomi taas osallistuu sillä ns. pakollisella osuudella. Nyt siis on mahdollisuus kannustaa rahallisestikin jos tämä kansainvälinen menestys on jollekin niin tärkeä että kun sitä ei tule pitää kaikki mukana olijat julkisesti haukkua.

Jos kokeilimmekin positiivisuuden voimaa

Voisiko ajatella jatkossa että kannustaisimme kaikkia Suomessa kisoihin osallistuvia, hakisimme heissä hyviä asioita. Kun jokin missikisa on ratkennut, lohduttaisimme ja kannustaisimme omia suosikkejamme eteenpäin jos juuri siinä kisassa ei tärpännyt ja olisimme iloisia voittajan puolesta, onnitellen häntä aidosti. Ja kun joku suomalainen edustaa meitä ulkomailla, kannustaisimme täysillä häntä sekä kisan aikana että sen jälkeen, menestyksestä huolimatta. Voisimme saada jopa pieniä ihmeitä aikaan. Ja mitä se kertoisikaan meistä suomalaisista ihmisinä tuonne muualle maailmaan. On turha kuvitella etteikö siellä huomattaisi että me vain haukumme omiamme. Kokeillaanpa nyt ensin seuraava vuosi olla positiivisia kaikille, niin näemme mitä siitä seuraisi. 

Nyt on hyvä aloittaa, Miss Suomi 2015 kun alkaa ihan pian :)

Positiivisesti 

Riikka