Raumanmeren juhannus 2017

Viime kirjoituksessani sivusin jo vuoden vanhaa juhannusjuhlaa. Nyt on juhannus tältäkin vuodelta ohi ja RMJ2017 tuli koettua. Onhan se aika upea juttu, että näin iso juhannusjuhla on täällä Raumalla. Varmasti jokainen juuri sen ikäisen nuoren perhe on tyytyväinen, kun nuoren ei tarvitse lähteä Himokselle tai Tahkolle voidakseen mennä isoille festareille. Toki varmasti ihan lähellä asuvilla on, jos ei muuta niin meluhaitta. Mutta kyllä ainakin minun mielestäni, kun objektiivisin silmin asiaa tarkastelin alueelle kävellessäni, alue oli aika hyvin eristetty, niin ettei pihoille mennä omille tarpeille kuten menneinä vuosina. Liikennekin sujui kuten jo viime vuonnakin. Tämä on positiivinen tapa tuoda esiin Raumaa, kiitos siitä Riku Räsäselle, joka jaksaa näitä lähteä puuhaamaan.

Tänä vuonna ei (eikä viime vuonnakaan), nähty enää tätä jonotusta. Kuva on itseasiassa ihan toimistomme läheltä, sieltähän me menneinä vuosina ikkunasta katselimme torstaisin ihmisten jonotusta. Nämä jonot olivat aina hyväntuulisia. Tosin nyt jos mietin, kun tuosta nykyisin menevät myös rekat satamaan, tilanne ei enää olisi yhtä mukava - ainakaan ammattikuskien kannalta 😎
Kuva Hans Lehtinen

Vanhoihin juhannusjuhliin nähden uutta ovat myös tänä ja viime vuonna nämä valmiiksi pystytetyt teltat festarialueella. Maksamalla vähän enemmän saat teltan tai majan tai bungalowin valmiina.
Majassa on jopa sähköpistoke, palovaroitin ja lukittava ovi.
Meidänhän nyt näitä ei miettiä tarvitse, kun toimisto on kivan kävelymatkan päässä festarialueelta, mutta monelle mukava vaihtoehto. 😁

Keskiviikkona näytti vielä tältä, mutta kirkastui tostaihin mennessä...

Torstaina matka lipun tarkistamisen jälkeen ennen turvatarkastusta oli kohtuullisen väljä.
Ja ilma sopivan aurinkoinen, vaikkakaan ei lämmin.

Jonot turvatarkastuksissa olivat torstaina kohtuulliset, jopa nopeat. Perjantaina suosituinpiin aikoihin tässä sai vähän oikeasti jonottaakin, muttei sekään mikään paha jono ollut, kun muisti pitää mukana iloista mieltä.
Sitä kun ei turvatarkastuksissa poistettu, vaikka olisi taskut tai reppu ollut sitä täynnä 

Torstaina noin klo 20 oli vielä väljää liikehdintää varsinaisen festarialueen ja wc-alueen välillä, tämäkin väli täyttyi perjantaina. Kuitenkin niin että koko ajan pystyi liikkumaan eteenpäin, eikä wc-alueella ollut pahoja jonoja ollenkaan, ainakaan silloin kun siellä itse kävin. 😌

Yhtenä viihdykkeenä oli perinteinen benjihyppy, joka lajina on pitänyt pintansa, tässäkin pisteessä jono oli oikeastaan katkeamaton koko juhannuksen. Monet hyppäsivät tandemhyppyjä.
Yhden kerran näin kun hypäämään aikovalla meni "pupu pöksyyn" ja kori tuli alas ihmiset mukanaan - hyppy jäi hyppäämättä 😨😱

Jokaisen esiintyjän jälkeen, ainakin päälavan edessä, käytiin keräämässä roskat. Roskien kerääjät kiersivät koko aluetta koko ajan. Näin alue pysyikin kohtuullisen siistinä siihen nähden miten paljon ihmiset roskia saivat aikaan.Tämä jatkuva kerääminen olikin hyvin järjestetty, muutoin alue olisi ollut kaaosta ja sunnuntain siivous ylivoimaista suorittaa vaaditussa ajassa.

Kaija Koo oli ensimmäinen esiintyjä joka itse tuli katsottua torstaina. Ja hyvin se Kaija veti, hienosti sai yleison mukaansa. Itse kun en keikoilla paljon käy, oli yllätys se että kun Kaija vetää Supernaiset -biisinsä, yleisö heittää korkokenkiä lavalle! 😲 Todistimme tätä ilmiötä ihmeissämme, lähellämme oli tosifani, jonka ystävä videoi heittämisen ja kun Kaija nosti käteensä juuri tämän kengän, tämä nuori nainen liikuttui kyyneliin.
Itse sitä oli mielenkiintoista katsoa, kun en ole oikeastaan koskaan ollut sisällä missään tai kenenkään fanikulttuurissa.

Maailmanpyörä kuuluu näille festareille - tai Raumapyörähän se tässä tapauksessa on. 😎 Itse olin tuolla viime vuonna, mutta tänä vuonna jäi väliin - ehkä sitten taas ensi vuonna

Tämä kieputin oli uusi, torstaina ei vielä ollut pitkiä jonoja, perjantaina sitten jo enemmän. Itse käytännössä selvinpäin tuota kieputusta katsoessani mietin miltä tuntuu yhdistelmä: kunnon humala ja tämä vekotin
😓😒😕😖😱

Aurinkokin pastoi rannalle palmupuiden katveeseen, tosin perjantaina tästä olisi saanut täydemmän kuvan, ilman lämpötila kun nousi torstaista perjantaihin huomattavasti ja ihmiset kerääntyivät rannalle.

Tämä kuva on illalta aika myöhään, aurinko on jo laskemassa ja ilman vilpoisuus alkaa tuntua. Otin tämän kuvan oikeastaan niille jotka kävivät näissä bileissä silloin aikanaan, mutta eivät enää. Nyt kaukana näkyvät värikkäät teltat ja majat ovat juuri siellä missä silloin aikanaan oli päälava ja kova meno 😎

Saatuamme Kaija Koon esiintymisen aikana väistellä hyppiviä ja pomppivia ihmisiä jotka työntyivät takaa eteen vaikka siellä ei ollut tilaa, vetäydyimme omasta mielestämme melko taakse kun Antti Tuisku valloitti lavan - mutta löysimme itsemme taas ihmisten seasta väistelemässä muita. Hyvinhän siellä olisi pärjännyt jos olisi hyppinyt silloin kun toisetkin, mutta kun ei tuo kunto anna siihen myöden. Mutta hieno oli lavashow, vaikka näissä kuvissa ei paljon Anttia tai tanssijoita näy, valoshowta senkin edestä. 🙌🙌🙌

The Hoff oli ensimmäinen perjantain artisti jota tulimme katsomaan.

Ja sitten räjähti!

No ei sentään. Mutta kuvainnollisesti niin voisi sanoa. Oli mielenkiintoista katsoa miten monella esiintyjällä oli komeat valoshowt ja pyrot paukkuivat, rähähtelivät ja tulenlieskat löivät lämpöä kun tanssijat tanssivat tai bändi veti koreografiat, ja sitten tulee tämä mies yksin, mustassa t-paidassa ja mustissa farkuissa. Lavalla ei muuta kuin yläosan perusvalot, ei pyroja, ei tanssioita, ei edes bändiä., Vain taustanauhat ja mies joka lauloi hyväntuulisena. Ja yleisöä riitti (ottaen huomioon aikaisen ajankohdankin klo 18.30) ja he lauloivat mukana ja tanssivat ja hyppivät. Kunnioitus tätä esiintyjää kohden kasvoi itselläni, niin hienosti hän pelkistettynä esityksenä sai ihmiset mukaansa. 🙌🙌🙌

Haloo Helsinki kun esiintyi, osasimme jättäytyä vieläkin kauemmas, tosin tämän kuvan ottamisen jälkeen tässäkin kohdin ennen keikan päättymistä, ihmisiä oli joka puolella ympärillä.
Hyvä ja todella energinen oli Haloo Helsinki

Näiden kuvien ottamisella ei vuorokauden ajallisesti ole kovin suurta eroa, ylimmäinen on torstailta vähän myöhemmin kuin alempi on perjantailta, mutta kuvista näkee sen eron mikä oli ilmassa, kun perjantaina festarikansaa hellittiin auringolla, torstaina taas ei ollut ihan niin lämmintä 

Lauantaina olikin sitten taas välillä näinkin ikävän näköistä (kuva ei ole alueelta vaan keskustasta). Onneksi ei kuitenkaan koko aikaa, niin että esimerkiksi Joonas joka kävi lauantaina katsomassa viimeisen esiintyjän, ei kastunut ollenkaan - paitsi että jalat todellakin olivat kurassa, päivän vesi kun oli mukavasti pehmentänyt maaston

Kolmeksi päiväksi olisi ranneke ollut, mutta sovulla jätin lauantain väliin ja lepäsin. Jalat olivat jo sen verran kävelystä rasittuneet, ilma märkää eikä oikeastaan yhtään sellaista esiintyjää jotka edottomasti olisin halunnut nähdä.
Hans kävi katselemassa joitakin bändejä, mutta minä nautin olostani lähinnä makuuasennossa. 😴😪😴
Olen jo saavuttanut sen vaiheen kun kaulasta alaspäin vartalo vanhenee eri rytmissä kuin siitä ylöspäin...

Ehdittiin juhannuksena kylälläkin, Hansin veljen ja hänen kihlattunsa luona sopivasti ennen perjantain festareita. Hetki mukavasti lasinen kuohuviini kädessä oli mukavaa vaihtelua festareille, Kiitos Henri ja Marianne 😍

Kaiken kaikkiaan kiva juhannus, RMJ2017 tuli nähtyä ja koettua, kiitos Riku Räsänen ja kumppanit, kiitos myös muut festareilla kävijät, kun olitte melko mukavalla asenteella liikkeellä, niin että tämmöinen teihin nähden mummuikäinenkin selvisi bileistä ehjänä - niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Ensi vuonna ehkä sitten taas uudelleen!

Juhannusfiiliksin 🙋

Riikka

Elämän suurin onni tulee siitä, että osaat iloita siitä mitä sinulla on

En ole valokuvaaja, sen tietää jokainen joka on katsonut minun ottamiani kuvia. Täällä blogissa kuten muuallakin somessa tosin julkaisen usein todella hyvälaatuisia kuvia – ne ovat luontoisetu, kun on sattunut löytämään elämänkumppanikseen miehen, joka on valokuvaaja – vieläpä hyväkin sellainen 😊

Kuvaan kuitenkin paljon, kuvaan kun olen työreissuilla, kuvaan kun kuljen kaupungilla, kuvaan kun olen töissä, kuvaan kun käyn vierailulla ja kuvaan kun ihan vaan olen kotona. Suurin osa näistä kuvista ei koskaan päädy mihinkään. Osa epäonnistuukin sillä tavoin, etteipä niillä mitään tekisikään. Kuvaan itselleni muistoja, en niinkään kuvia näytettäviksi jollekin. Someen laitan kuvia sillä perusteella, että niihin liittyy joku tarina tai haluan muistuttaa tai näyttää jotain. Mutta myös siksi että tiedän esimerkiksi Facebookin kaivavan tämän muiston esille vuoden kuluttua – ja haluan muistaa sen. Osan säilytän kännykässä muistona ja osan poistan, kun olen asiaa katsellut riittävästi.

Sadepisaroiden tuhriman bussin ikkunan läpi otettu kuva siitä miten auringon voima voittaa pilvet.
Kuvan laatu on ihan kökkö, tunnelmassa minulle jotain niin aitoa

Tänään kaivoin tuota muistojeni arkistoa siinä mielessä, että mietin mistä asioista olen iloinen, onnellinen ja kiitollinen ja miten nämä kuvat muistuttavat minua siitä. Hyvästä elämästä. Mietin sitä siksi, että vaikka tiedän olevani onnellinen, aina joskus tulee murehdittua turhia asioita. Omassa elämässä kaikki vaan oikeasti on hyvin, kun vähän asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Eikä siihen tarvita vertailukohdaksi mitään Afrikan nälänhätää, Syyrian sotatannerta tai pahoinpidellyn / hyväksikäytetyn lapsen miettimistä – eiköhän meistä valtaosan asiat ole huippuhyvin, jos vertailukohdaksi otetaan nuo asiat. Itselle riittää ihan se, että vertaa tavallisiin ihmisiin Suomessa. Minulla on paljon mitä monella ei ole. Enkä tarkoita materiaa.

Kotikaupunkini Rauman toinen maailmanperintökohteista: Vanha Rauma
Minä koen iloa siitä että tämä paikka on säilynyt elävänä.

Keräsin noista kuvista muutaman tähän ja kerron mitä ne tuovat mieleeni, kuvat on alun perin otettu ihan vain itseäni varten, osan olen saattanut julkaista somessa, mutta tässä ne toimivat positiivisten asioiden mieleen tuojina. Mitään selkeää aikajanaa näissä ei ole, enkä aio näitä mitenkään kronologiseen järjestykseen tässä laittaa, muistot ovat muistoja. Ja tulevat nyt siinä järjestyksessä, kun kuvat sattuivat arkistossa olemaan. Osasta laitoin vain kuvan kuvateksteineen, osasta kerron muiston.

Kun asiakkaalta saa tositteiden mukana tälläisen kortin, hymy jää huulille pitkäksi aikaa.

Kun kohtaan hyvää asiakaspalvelua minulle tulee aina hyvä mieli. Se ei tule sen vuoksi että saisin jotain tai että kokisin olleeni erityisen tärkeä. Ei. Se tulee sen takia että on niin nasta juttu, kun joku hoitaa työnsä hienosti ja ymmärtää sen tärkeyden. Kunnioittaa itseään ja panostaan. Onnistuu välittämään asiakkaalle sen, että välittää tästä. Helsingissä on monta hyvää hotellia. Mikä on hyvä hotelli, on toiselle eri kuin toiselle. Minulle henkilökunnan asenne ja käytös ovat se juttu. En ole käynyt kaikissa Helsingin hotelleissa mutta monissa niistä. Ihan hyvää palvelua niistä pääsääntöisesti saa, mutta yksi on kyllä minulle kohonnut ihan selkeästi kärkeen. Original Sokos Hotel Presidentti. Sen hotellin henkilökunta on niin käsittämättömän ammattitaitoista ja ystävällistä että vieläkin he onnistuvat yllättämään minut positiivisesti, vaikka tiedän heidän olevan hyviä. (tiedoksi tämä ei ole maksettu mainos)

Tämän hotellin respan henkilökunta on timanttia. Kerronpa esimerkin johon liittyy kuvakin. Olin kerran varannut useamman yön yöpymiset ja sitten tulin kipeäksi, en kovin vakavasti, mutta niin etten jaksanut lähteä reissuun. Minun piti lähteä jo viikon puolestavälistä ja olla maanantaihin. Mutta bussimatkustaminen ei houkuttanut. Varaan aina hotellin hyvissä ajoin suoraan sen omilta nettisivuilta. En vahvista varausta siinä kohdin luottokortilla vaan käyn sitten myöhemmin joko poistamassa, muuttamassa tai vahvistamassa varauksen, kun olen ihan varma reissusta. Kun sitten tällä kerralla olin toipumassa ja ajatuksissa, että menemme yhdessä Hansin kanssa sitten vain sunnuntain ja maanantain väliseksi ajaksi, kirjauduin hotellin palveluun. Tajuan että tämä pitkä varaukseni oli jäänyt peruuttamatta. Normaalistihan minulla ei periaatteessa ole edes peruuttamista, koska en ole vahvistanut, mutta nyt varaus jostain syystä näyttää sivuilla sellaiselta ikään kuin minun olisi tullut se peruuttaa. Mietin, olenko siis kuitenkin käynyt sen vahvistamassa, enkä muista sitä. Laitan vähän kauhuissani viestiä hotelliin ja kerron että olen sairaana. Saan melko pian iloisen vastauksen, että ei olisi tarvinnut, kaikki hyvin, he ovat poistaneet varaukseni, kun en ollut sitä klo 18 mennessä vahvistanut. Viesti oli hyvin iloinen ja sai minut hyvälle tuulelle jo itsessään. Samassa yhteydessä olen kertonut, että olen tulossa kuitenkin yhdeksi yöksi mutta minulla on siihen eri varaus. Kaikki olisi ollut tässä kohdin jo hyvin. Viestin iloinen sävy ilahdutti minua.

Mutta kun sitten menimme hotelliin ja kirjaudun sisään, minulle annetaan pieni muovipussi ja kerrotaan siinä olevan terveisiä. Hämmästyn, kuka minun on tietänyt tulevan. Ja mitä onkaan pussissa, salmiakkia, suklaata ja smoothie! Niistäkin otin kuvan, mutta sen olen nyt onnistunut kadottamaan. Tärkeintä oli kuitenkin kortti jonka kuvaa en hetkeen poista. Aivan ihana kortti joka sai minut liikuttumaan ilosta. Kun joku on itselleen sopivassa työssä, se on parhaimmillaan tätä. Kiitos, vieläkin tämä muisto saa minut hymyilemään.

Kortin kuvapuolella on paperista leikattu kukkakuvio liimattuna.
Siis tämä on niin mahtava kortti etten koskaan häviä tätä. 

Arjen onnea minulle on suotu ja se tulee esiin niin monessa kuvamuistossa. Teemme usein Hansin kanssa pitkiä päiviä, kumpikin omia juttujamme. Välillä keskeytämme ja käymme kaupungilla ihan vaan istuskelemassa jossain kahvilassa kupillisen äärellä. Kaakaot Cafe Salissa ovat olleet melko usein seurana myöhäisemmille taukohetkelle jolloin on juteltu ihan vaan mitä milloinkin ja rentouduttu hetki. Joskus siitä on sitten jo menty kotiin, mutta usein on tultu vielä hetkeksi tekemään jotain ennen kotiin lähtöä. Tämä kuva muistuttaa minua monesta syystä olla onnellinen. Minulla on taloudellisesti mahdollisuus käydä kaakaolla silloin tällöin, miettimättä mitä jätän ostamatta, jos ostan tämän kaakaon. Minulla on fyysinen mahdollisuus lähteä kaakaolle, en ole sänkyyn ”sidottu” niin etten pystyisi sieltä nousemaan ja pääsen omin jaloin liikkeelle. Minun on mahdollisuus juoda kaakaota, josta tykkään, en ole allerginen sille. Minä asun kaupungissa jossa ei ole ulkonaliikkumiskieltoa. Ja ennen kaikkea: minulla on rakas aviomies jonka kanssa jakaa tämä kaakaohetki. Onnellinen nainen, eikö vain?

Usein kaakao tulee juotua kermavaahdotta, mutta joskus arkeen on hyvä ottaa extraa 😉 

Joskus väsyttää aamulla, kun herään aikaisin töihin. Silloin on hyvä herätä rauhassa, istua koneen ääressä ja juoda kuppi kahvia tai teetä. En juo ”normaalikahvia”, olen sitä juonut viimeisen kerran joskus lähes 40 vuotta sitten. Mutta juon makukahveja kapselikoneesta, niissä ei kahvi maistu liikaa 😊 Kahvin ystävät nauravat nyt, minä siis valitsen kahvini niin, ettei se maistu kahville… Ei haittaa, nauran sille itsekin. On yksi onnenaihe, että voi aloittaa työpäivän ajoissa, mutta niin että herää rauhassa juoden kahvia ja lukemalla uutisia koneelta. Hiljalleen sitä herää päivään ja on taas valmis tekemään hyvän työpäivän. Tämä kuva muistuttaa minua, ei siitä, että tykkään kahvista joka ei maistu kahvilta, vaan siitä että miten onnellinen olen, kun saan tehdä sitä työtä mistä tykkään ja tehdä sitä sillä tavoin, kun sitä tykkään tehdä. Se on suuri etuoikeus ja onni elämässä.

Vanilla Latte Macchiato 💋 

Sitten kolme kuvaa, keskenään erilaisia ja saavat minut kiitolliseksi samasta asiasta. Ensin kuva voileipäkakusta. Äiti teki äitienpäiväksi. Käytiin naapurissa, siskon perhe ja meidän perhe. Jos joku ei tiedä; Äitini asuu meidän rajanaapurina ja meitä on kaksi tytärtä. Siskokin asuu ihan lähellä. Sekin olisi ilon aihe, mutta siitä en kirjoita nyt tässä. Voileipäkakku oli hyvää ja äiti oli tehnyt sen sellaisista aineista, että minäkin pystyin sitä syömään. 

Kalkkunaa, kananmunaa ja vihanneksia - voileipäkakku minun makuuni

Kevään ensimmäiset orvokit ja narsissit

Toiset kaksi kuvaa ovat kukista meidän piharuukusta. Äiti istuttaa niitä sinne, kun kasvattaa noita kukkia. Istuttaa samalla meidänkin kukkaruukkuun, kun istuttaa itselleen. Kasteleekin niitä, jos on kuiva kesä. Mikä on näihin kuviin liittyvät elämän onnesta kertovat ajatukset. On kiva saada hyvää voileipäkakkua, kun ei itse tule koskaan tehdyksi. Ja on kiva, kun pihalla kukkii kukat ruukussa, itse kun en koskaan saa aikaiseksi istuttaa ja jos saisinkin niin kastella en muistaisi, jos ei kosteudesta sade jossain kohtaa huolehtisikaan. Aivan, kivoja juttuja ovat mutta en minä sen takia koe näiden kuvien minulle symbolisoivat erityistä syytä olla onnellinen. Ei. Se on se Äiti. Minulla on ihan paras äiti, siitä olen joskus kirjoittanutkin. Se että hän on ollut lapsuudessani aina läsnä juuri sellaisena, kun hän on, on tehnyt minusta sellaisen, millainen olen. Mutta näihin kuviin ja äitiin liittyy se onnentunne, että minulla on vielä äiti, joka on syövän, lonkkaleikkauksen ja monen muun jälkeen edelleen, 83 -vuotiaana siinä kunnossa, että laittaa meille äitienpäiväkahvit ja leipoo voileipäkakkua. Touhuaa pihalla ja istuttaa kukkia. Ajattelee itse ja juttelee järkeviä. Se on ihan mahtavaa. Toivoa vaan voi että se kestää mahdollisimman kauan. 

Eipä silti, menen kyllä kukkia istuttamaan ja leipomaan, kunhan saisin pitää hänet siinä omana fiksuna persoonanaan niin kauan kuin vain mahdollista.

Myöhäisemmän syksyn kukkaloistosta 2016 huolehtivat äidin istuttamat ruusut

Jokaisella meillä on elämässä vastoinkäymisiä ja ikäviä asioita. Minullakin. Mutta enemmän on niitä positiivisia, tässä kirjoituksessa tuli niistä vain murto-osa. Kaikkea positiivista ei voi edes kuviin ikuistaa, eikä tarvitsekkaan. 💓

Positiivisen ajatuksin

Riikka 💕