tiistai 19. heinäkuuta 2016

Pitsimissi on mukana hyväntekeväisyydessä

Misseyteen on aina olennaisena osana liitetty hyväntekeväisyys tavalla tai toisella. Raumalla Pitsimissikilpailun, kuten monen muunkin Suomessa järjestettävän vanhemman kilpailun historiasta löytyy jotain hyväntekeväisyysjärjestöihin tai muihin tahoihin liittyviä tekijöitä. Meidän kisamme on aloittanut Suomen Punaisen Ristin Rauman osasto. Vuosien saatossa kilpailusta on kuitenkin tullut kauneuskilpailu muiden joukossa. Me halusimme päivittää kilpailun nykyaikaan ja samalla elvyttää vanhat kunnon missikilpailun perinteet ja niihin olennaisesti kuuluvan hyväntekeväisyyden huomioimisen.

Pitsimissikilpailun aloitti Raumalla Punaisen Ristin Rauman osasto vuonna 1978

Ihanat yhteistyökumppanit ja mahtava yleisö
Ilman että olisimme saaneet niin ihanat ja hengessä mukana olevat yhteistyökumppanit, meidän olisi ollut mahdotonta tehdä yhtään mitään. Ei oikea kauneuskilpailu synny vaan siitä että valitaan kymmenen tyttöä joista tuomaristo valitsee kolmikon. Tarvitaan näitä ihania ihmisiä jotka näkevät yhteistyön kilpailun kanssa järkevänä, jaksavat uskoa ja tietävät että koko ajan mennään eteenpäin. Ison osan kaikesta muodostaa luonnollisesti tämä mahtava raumalainen yleisö, ihmiset. Vuoden 2014 Pitsimissi Riikka Uusitalo sanoi hienosti että parasta Raumassa on Rauma itse, sen ihanat ihmiset. Niinhän se juuri on. Ihmiset ottavat Pitsimissin avosylin vastaan. On hienoa olla Pitsimissi, koska ihmiset täällä ovat hyviä tyyppejä.

Pieni suuri kilpailu
Pitsimissikilpailu on kauneuskilpailu joka järjestetään melko pienessä kaupungissa, kesällä kahtena päivänä. Meillä ei ole pitkiä kiertueita eikä mitään maksimaallisen mahtavia elämyksiä tarjolla. Pitsimissikilpailussa ei myöskään ole ulkomaanmatkoja palkinnoksi. Pitsimissikilpailussa finalistit jalkautuvat kaupunkiin ihmisten keskelle, liikumme kaksi päivää pääosin Vanhassa Raumassa, kauniissa Unescon maailmaperintökohteessa, jollaista ei toista Suomessa ole vastaavassa laajuudessa. Kuitenkin meillä kilpailijat ovat ympäri Suomea, lähes koko maassa tiedetään että Raumalla on kesällä Pitsimissikilpailu. Koska nykyaikana tekniikka mahdollistaa monenlaisia asioita, kilpailun tapahtumia voi seurata koko Suomessa ja itseasiassa rajojen ulkopuolella aivan yhtä hyvin. Kilpailu onkin paikallisuudestaan huolimatta hyvinkin laajassa tiedossa, katsojia on livenä paikanpäällä tuhansia, mutta myös muualla kilpailua seurataan. Se on hieno asia. rakkautemme Raumaan välittyy yhä useammille ihmisille. Rauma on kaunis kaupunki ja siellä on paljon upeita ihmisiä. Täällä on tekemisen meininki. En voisi kuvitella parempaa paikkaa järjestää tätä kilpailua. Täällä pystymme tarjoamaan kilpailijoille kokemuksia joita ei rahalla voi ostaa. Aitoa välittämistä, aitoa elämää.

Finalistien nimikirjoitukset ovat kysyttyjä

Finalistien juttusille tulevat myös vanhemmat, eivät vain lapset

Yhteiskuvat ovat suosittuja

Hyväntekeväisyys takaisin
Ensimmäisenä hyväntekeväisyysprojektina siskorusetti
Ensimmäinen vuosi jolloin kilpailua järjestimme omiin nimiimme vuonna 2013, meni siinä, että saimme kaiken toimimaan haluamallamme tavalla. Seuraavana vuonna keskityimme vielä käytännön asioiden parantamiseen. Sen jälkeen meillä oli jo aikaa miettiä miten saamme hyväntekeväisyyden takaisin tähän kilpailuun. Meillä ei ole isoa budjettia eikä mahdollisuutta lahjoittaa isoja summia hyviin kohteisiin. Mutta pohdinnan tuloksena vuonna 2015 kuljimme niin me organisaation edustajat kuin finalistitkin upea Siskorusetti kiinnitettynä puseroomme. Tuimme Siskojen kampanjaa Syöpäsairaiden vertaistuesta tiettäväksi ja tunnetuksi edes vähän taas enemmän. Kyseessä on upea yhdistys, jossa kaikki varsinaiset jäsenet ovat itse syövän, yleensä rintasyövän sairastaneita. On myönnettävä että vaikka luulin itse asiasta jo aika paljon tietäväni, kyllä omakin tietämykseni kyseisestä sairaudesta ja siihen edelleen kuolevien, nuortenkin naisten määrästä kasvoi huimasti. Oli upeaa että saimme tuoda tätä tietoutta muillekin.

Finalistit kävivät tutustumassa Siskojen rintaliiviteokseen ja kirjoittamassa tervehdyksensä kirjaan

Kaunis rusetti käy korusta sen lisäksi että sillä kerättiin rahaa hyvään

Silmäoptikot oli mukana tukemassa Siskorusetti -kampanjaa

Jenni kantoi Siskorusettia myös seuraavan päivän kuvauksissa <3
Pitsikruunu ja Siskorusetti - kauniit yhdessä.


Nyt esillä Rauman Seudun Tules ry
Tämän vuoden kohteemme on yhdistys joka tekee Raumalla erilaista sosiaalista toimintaa, on liikuntaa, harrastusta, vertaistuki- ja harrastusryhmiä. Yhtenä tärkeänä osana avustajapalvelu kotihoidon tukena. Tästä toiminnasta tulemme kertomaan ihmisille, kaikki siitä eivät vielä tiedä. Joku tarvitsee apua, toinen voi tukea toimintaa. Me käymme finalistien kanssa keskiviikkona yhteislaulutilaisuuden aluksi vierailulla Järjestötalolla, tulkaa moikkaamaan ja samalla voitte jäädä laulamaan talolle.


Vuoden 2016 kohteemme, josta myöhemmin enemmän


Pitsimissimme Jenni mukana monessa
Saimme aivan upean Pitsimissin vuodelle 2015 ja haikeina hänestä luovumme. Jenni on saanut olla monessa mukana täällä Raumalla tai Raumaa edustamassa muualla. Kerroin jo aikaisemmin mitä kaikkea Jennin vuoteen Pitsimissinä on kuulunut, mutta jätin pois pari ihanaa kohdetta jotka hän itse halusi tulla Raumalle tekemään. Koska tämä kirjoitus koskee hyväntekeväisyyttä, poimin tähän myös jo edellisessä kirjoituksessani olleita hyväntekeväisyys kohteita niin jokainen saa kuvan kaikesta siitä miten olemme saaneet olla mukana erilaisissa hyvää tekevissä tapahtumissa. 

Kukansidonnan suomenmestaruuskilpailuissa Raumalla yhtenä kilpailutyönä oli ”kimppu Pitsimissille” kaikki nämä ihanat työt Jenni esitteli yleisölle ja ne huutokaupattiin, rahat käytettiin lyhentämättöminä Rauman Pallo-Iirojen juniorityöhön, kiitos Suomen Kukkakauppiasliitolle. 

Kukkakimpun hyväntekeväisyyshuutokauppa


Naisten Pankki järjesti Kulttuuritalo Posellissa otsikolla ”Posellin pikkumustat” muotinäytöksen jossa tarjoiltiin pientä suolaista ja makeaa kuohuvan kera. Jenni oli mukana Cameo Boutiguen mallina. Sali oli lähes täynnä ja oli ilo olla mukana tässä hyvässä tapahtumassa. Naisten Pankki tekee arvokasta työtä.

Jenni hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä

Aktiivinen Pitsimissi
Oheiset tapahtumat olivat hienoja ja oli upea juttu että niiden järjestäjät ottivat yhteyttä meihin ja saimme Upean Jennin mukaan niihin. Jenni kuitenkin oli myös itse aktiivinen ja halusi tehdä vierailuja paikkoihin joissa on esimerkiksi lapsia. Hän halusi jutella ja leikkiä lasten kanssa. Ja niin hän ihan itse järjesti vierailun Kaivopuiston päiväkotiin. Vierailu oli sellainen että se jäi itsellenikin hyvin mieleen. Oli hienoa katsoa miten ammatti-ihmiset opastavat lapsia, miten siellä leikittiin ja laulettiin yhdessä. Miten hienosti ohjattiin oikeaan sovittuun suuntaan lapset jotka vähän villiintyivät kun oli vieraita. Kokemus oli piristävä ja lapset tykkäsivät Jennistä – no kukapa nyt ei hänestä tykkäisi!

Kaivopuiston päiväkoti on nykyaikainen ja toimiva paikka jossa oli ilo vierailla

Lapset olivat kiinnostuneita näkemään kruunun, jota Jenni heille pyynnöstä esitteli

Lapset olivat askarrelleet Jennille kortin <3

Toinen vastaava vierailu toteutettiin vähän myöhemmin kun Jenni osallistui Rauman Freinet koulun ”Koko koulun pajapäivä” –tapahtumaan. Koska Jenni on erittäin lahjakas mm. kuvataiteessa, hän piti lapsille pajaa jossa he saivat piirtää Jennin kanssa. Jenni toki osallistui myös teatteriesitykseen, mahtipuikoilla neulomiseen ja moneen muuhun mukavaan yhdessä lasten kanssa. Freinet koulu on itsellenne tuttu kun oma poikamme on käynyt koko ala-asteensa tässä ihanassa koulussa. Vierailu toi taas mieleen sen miten upea juttu on kun lapset saavat toteuttaa itseään ja oppia samalla ne tärkeät asiat, jotka alakoulussa tulee oppia. Oli hienoa kun pääsimme Hansin kanssa Jennin ”siivellä” taas mukaan tämän koulun leppoisaan tunnelmaan mukaan. 


Koulun pihalla Karvakaverit, tässä pienempi kaveri...

...ja tässä isompi Karvakaveri

Jenni oli mukana koulun pajapäivässä

Kuvataiteen paja oli luonnollisesti Jennille sopiva paja :)

Oppilaat maalasivat upeita kuvia
Jennin oma maisemamaalaus


Koululla oli pajapäivänä myös vähän isommat puikot ja "lankaa"...

Näillä välineillä ei ollutkaan ihan yksinkertaista neuloa :)


Mutta hienosti Jenni neuloi ja sai apulaisenkin

Jennin vuosi loppuu
Jennin Pitsimissivuosi on lopuillaan, ensi viikolla valitaan uusi Pitsimissi. Mutta Jenni ei varmasti unohda Raumaa - eikä Rauma Jenniä. Ensi viikolla Jenni painaa arvokkaan aidon käsinnyplätyn pitsikruunun seuraajansa hiuksille, eikä minulla ole mitään syytä epäilä etteikö meillä olisi upea Pitsimissi myös vuonna 2016, niin hyvältä näyttää tämä kymmenikkö taas kerran. Eivätkä he ole tyhjäpäitä, vaan fiksuja nuoria naisia jotka ovat hyvin aktiivisia omassa elämässään, tehdään töitä, opiskellaan, urheillaan ja harrastetaan vaikka mitä - monia asioita, niin että itse mietin miten ihmeessä heidän aikansa riittää! Joten jos olet Raumalla tule ihmeessä tutustumaan finalisteihin ensi viikon keskiviikkona tai torstaina 27.7.-28.7.2016. Ja Savilanpuistoon on joka ainut tervetullut jännittämän lopputulosta!

Kenen hiuksille Jenni tämän asentaa, se nähdään 28.7.2016


Taas kerran on vain lopuksi sanottava että on mukavaa puhdetta järjestää näitä kisoja ja tutustua mukaviin, upeisiin ja aikaansaaviin nuoriin naisiin. Aina silloin jaksaa uskoa tulevaan, kyllä meidän nuoret osaavat!

Ensi viikkoa jo odottaen

Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti