sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Syksyinen ilta ihanassa ilmassa, mukavien ihmisten kanssa - täydellistä rentoutumista


Kulunut kesä on ollut poikkeuksellisen lämmin Suomen olosuhteisiin. Ei toki ainutlaatuinen, mutta ainakin viime vuosiin verrattuna harvinainen. Myös syksy on ainakin toistaiseksi ollut lämmin. Eilen oli todella lämmintä, vielä illalla, kun hämärä oli jo laskeutunut, lämpöä oli vielä 20 asteen tienoilla.

Viinipullon kuvia lukuunottamatta kuvat ovat Hansin kuvaamia, eivät omiani
Voiko näissä maisemissa muuta kuin rentoutua!

Vietimme Hansin kanssa päivän Turussa ja siitä suuntasimmekin ilman ennakkosuunnittelua Lohjalle. Oli hyvä keli ajella ja pian olimmekin ihanteellisessa paikassa, keskellä kauneutta ja rauhaa, samalla hyvien liikenneyhteyksien päässä Lohjan keskustasta. Saimme viettää illan mukavasti rupatellen ja mielenkiintoisista asioista keskustellen samalla nauttien herkullisen illallisen, kiitos Maarit ja Rami vieraanvaraisuudestanne. Paikka tosiaan oli sijainniltaan huippu, lähellä keskustaa, mutta täysin rauhallisessa ympäristössä ja sen lisäksi maisemat olivat kyllä huikeat.






Hyvässä seurassa nautittu maukas ruoka näin upeassa ympäristössä rentouttaa varmasti

En ole ihminen, joka haluaisi itselleen mökin, ihan jo käytännönkin syistä, minulla kun ei olisi aikaa huolehtia siitä. Nautin silti luonnon rauhasta hyvässä seurassa. Viime kevät oli minulle työasioiden vuoksi niin kiireinen, etten muista lähivuosina koskaan olleen vastaavaa. Siihen kiireisen kevään perään saimme nauttia ennätyksellisen lämpimästä kesästä, joka minulle ei valitettavasti ollut nautinto. Fyysisesti kesän lämpö oli minulle liikaa, pulssi sekosi eikä henki kulkenut kunnolla, kuljin vain viilennetyistä tiloista toisiin ja yritin selvitä. Syksy onkin ehdottomasti se vuodenaika, josta pidän. Kun istuimme ulkona terassilla illan hämärtyessä, oli kuin emme Suomessa olisi olleetkaan, lämpö kun säilyi, vaikka hämärä vaihtui jo käytännössä pimeäksi. Tämä lämpö on minulle sopivaa lämpöä.






Vapaallakin toki nautimme Yrittäjänaisten Juhlaviiniä, olemmehan yrittäjiä 💛


Kun syksyn alussa katsoin tulevaa kalenteriani, huomasin, että se on melko täynnä työtehtäviä, jotka edellyttävät erilaisten aineistojen laadintaa ja matkustamista. Päätin että en anna syksyn kiireen viedä fyysisesti voimiani samalla tavoin kuin kevään kiireet uhkasivat viedä. Toki ilmat ovat puolellani, syksy ei lopu kuumaan kesään, vaan ehkä jopa todella kylmään talveen. Olen kuitenkin Jouluihminen enkä halua olla jouluvalmistelujen aikaan väsynyt syksyn työtehtävistä. Siksi päätin, että muistan rentoutua säännöllisin välein ja keskeyttää kiireisenkin syksyn aina jossain väleissä. Jo pienetkin hetken vaikuttavat suuresti jaksamiseen.







Näissä maisemissa...💛💛


Maaritin ja Ramin mökillä vietetty ilta mukavassa seurassa aivan upeassa maisemassa, kaikessa rauhassa maukkaasta illallisesta nauttien toimi kyllä juurikin tällaisena breikkinä, rauhallisena hetkenä kaiken keskellä. Olen myös siinä onnellisessa asemassa, että sain kotimatkankin olla rennosti, Hans on luotettava kuljettaja ja taisinpa kotimatkalla jopa välillä vähän torkahtaakin...
(yli puolet matkasta) 😃



Illan jo hämärtyessä: kilisteltiin vielä tulevaisuudelle


Tämä söpöläinen jäi katsomaan kun lähdimme kotimatkalle


Ensi viikkoni on kiireinen mutta tämä rauhallinen lauantai-ilta oli parasta rentoutusta, joten taas jaksaa loistavasti!

Rentoutunein ajatuksin
Riikka 


1 kommentti:

  1. Best Casino Sites in Nigeria
    Live casino sites are all the rage here in Nigeria thanks to the variety of gambling options available in the online gambling 카지노사이트luckclub world, especially in the Best Online Casino: NairaBet88Best Mobile Casino: NairaBet22Best Casino Bonus: NairaBet Casino

    VastaaPoista