perjantai 12. toukokuuta 2017

Raumalaisten omat blogit - tutustumisen arvoinen juttu

Elämä on mielenkiintoinen matka, koskaan ei voi etukäteen tietää mitä tuleman pitää. Kun aikanaan aloitin blogin kirjoittamisen vuonna 2009, aloitin sen taloushallinnon aiheilla. En oikeastaan edes ajatellut kirjoittavani blogia, vaan halusin paikan, jossa kirjoitan ajatuksiani taloushallinnon alalta. Koin että minulla oli annettavaa. Alun perin kirjoitin sillä ajatuksella, että sitä lukevat henkilöt toimivat taloushallinnon alalla. Mutta myöhemmin huomasin myös yrittäjien lukevan sitä. En ollut lukenut varmaan yhtään toisten kirjoittamaa blogia ennen sitä ja luulen että taisin olla aika ensimmäisiä, jos en jopa ensimmäinen taloushallinnon blogia kirjoittava. Tekstejäni on lainattu muiden tilitoimistojen sivuille heidän omina uutisinaan, mutten ole jaksanut siitä meteliä nostaa, tiedänpä sitten itse ketkä on vähemän fiksuja 😉 



Kun olin aikani kirjoitellut, halusin kirjoittaa myös muusta, jolloin syntyi tämä juuri lukemasti blogi vuoden 2014 lopussa. Tässä olenkin sitten käsitellyt asioita ihan laidasta laitaan, joskus aktiivisesti, joskus on vierähtänyt tovi ennen uutta kirjoitusta. Oma elämäni kun ei ole vain näissä blogeissa vaan siinä tapahtuu paljon koko ajan. Olen kumpaakin blogia kirjoittanut sillä ajatuksella, että kirjoitan kun on sopiva väli, enkä ota kirjoittamisesta paineita.

Nyt olen havahtunut muita blogeja lukiessani siihen että voisin kirjoittaa useammin ja lyhyemmin, onhan minulla lyhyitä aiheita vaikka miten paljon ja niistä helposti saan tekstiä ja kuvia aikaiseksi 😊 Mikä minut sitten tähän herätti? Liityin Raumalle perustettuun bloggareiden ryhmään ja tutustuin heidän kirjoituksiinsa. Raumalla on uskomattoman lahjakkaita kirjoittajia, joiden tekstejä on mukava lueskella ja kuvia kiva katsella. Suosittelen tykkäämään sivusta ja seuraamaan heidän kirjoituksiaan.

Tämän upean logon on suunnitelltu Milona Sadekallio





En ole koskaan ollut kovin aktiivinen ryhmäytyjä, ellei asiaan ole liittynyt yhdistävää tekijää, yleensä työhöni liittyvää. Olen toiminut oman ammattini kautta ryhmissä ja tehnyt edunvalvontatyötä, mutta vapaa-ajan ryhmät ovat käytännössä olemattomat. Olen tekemissä oman perheeni lisäksi äitini ja sisareni (perheineen) sekä puolisoni vanhempien ja veljensä perheen kanssa. Heidänkin kanssaan aivan liian vähän. Muutamaa yksittäistä ystävääni lukuun ottamatta muita sosiaalisia ryhmiä minulla ei oikeastaan ole. Missikilpailut ovat toki tuonut elämäämme aivan ihania nuoria naisia joiden kanssa olemme yhtä iloista ”missiperhettä”💓 Näistä nuorista naisista välitämme kuin omista tyttäristämme (jos meillä niitä olisi) 💓  Näistä asioita täällä olenkin monesti kirjoitellut ja kesän lähestyessä tulen taas kirjoittamaan.


Kaunis ja suloinen Helena käy meitä missivanhempiaan silloin tällöin moikkailemassa. Helena on ihan super!

Ihan oma missiperhe meille on syntynyt ihanien Pitsimissien kanssa.
Tämä kuva vuonna 2014, kanssani upeat Milla ja Riikka


Yksi ihana missityttömme Sara on usein pilke silmäkulmassa eikä aika tule pitkäksi hänen kanssaan 😜

Pitsimissikilpailu on tuonut myös muita hyviä ystäviä, tämä kuva Superpikujouluista,
kuvassa kanssani ihanat Kultasepänliike Helkelän naiset 💛

Lahjakas Viivi on ensimmäisiä missityttäriämme. Viivi on monipuolinen lahjakkuus jonka uraa voimme ylpeänä seurata (vaikkei se meidän ansiotamme olekkaan) 💋
Yksi ikimuistoisimpia hetkiä on tähän asti missityttäremme Lotan häät Kristianin kanssa.
Ihan sitä tuli aidosti kyynelehdittyä kuin oma biologinen tytär olisi avioliitoon siunattu 💓

Se missiperheestä tällä kertaa 😊 Kun Rauman bloggarit järjestivät tapaamisen Wanhan Rauman Kaffebaarissa, olin ensin kahden vaiheilla menenkö vaiko enkö. Mietin itsekseni, että töitäkin olisi tehtävänä. Mitä yhteistä minulla olisi heidän kanssaan, kun en ketään tunne. Mistä siellä tulisi puhuttua. Mutta menin koska olen kuitenkin itse järjestänyt niin monenlaista kokousta yms. esimerkiksi yrittäjäyhdistyksen nimissä, että tiedän miten tyhmää on kun jotain järjestää eikä kukaan tule. Niinpä menin ja ajattelin että saanpahan sitten nautiskella ainakin jostain Kaffebaarin ihanista herkuista ihan luvan kanssa 😊

Tämä kuva ei ole meidän tapaamisestamme,
koska ehdin syödä superherkullisen vadelmakakkuni ennen kun muistin ottaa kuvan 😁
Mutta Kaffebaarista tämä kuva on, siellä kun tulee käytyä silloin tällöin teellä ja herkuilla 

Tapaaminen oli kerrassaan viihdyttävä ja aika kului kuin siivillä. Olin todella iloinen, että lähdin mukaan. Meillä juttua riitti ja naurua myös. Oli hauska ilta. Ja kun sovimme säännöllisistä tapaamisista jatkossakin, tiedän että olen paikalla aina kun se vain on mahdollista. Nämä ihmiset kirjoittavat hyvin erilaisista asioista ja oli hauskaa kuunnella jokaisen tarinaa siitä miksi ja miten he lähtivät kirjoittamaan. Miten kokevat kirjoittamisen ja mitä asioita miettivät. Huomasin ilokseni, että viihdyin tässä porukassa. Harrastan itseni tutkiskelua ja analysoin omia tunteitani ja ajatuksiani ja olinkin hämmästynyt, kun jotenkin koin kuluvani tähän porukkaan. 😊

Jos asustelet Raumalla ja kirjoitat blogia etkä ole vielä mukana, tule ihmeessä! Jos taas olet se, joka lukee blogeja, tutustu näiden ihmisten monipuolisiin kirjoituksiin, tästä porusta löytyy varmasti ainakin yksi blogi jokaisen makuun, niin monipuolinen on tarjonta.

Kirjoitan helposti hyvinkin pitkästi, joten nyt lopetan tähän tämän koska päätin jatkossa kirjoittaa lyhyemmin. Toivottavasti nyt löydän sopivasti aikaa kirjoitella useamminkin. 

Pysykää kuulolla ja tutustukaan Rauman omiin bloggareihin!

4 kommenttia:

  1. Olipa kiva tutustua! Samaa sanoin illalla miehelleni, että ihan kuin olisi tuntenut nämä naiset aina! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hienoa että en ollut ainut joka koki tämän fiiliksen :)

      Poista
  2. Olipa mukava kirjoitus. Allekirjoitan saman, että olin todella hämmästynyt siitä omasta "sisäisestä tunteesta" kuulua tähän porukkaan. meillä kaikilla taitaa olla sama "rakkaus" lajiin. Oli kiva tutustua sinuun ja muihin bloggareihin. Meillä oli mukava porukka koolla ja taatusti mukaan mahtuu lisää "lajin harrastajia!... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli todella yllättävä tunne ja on ilo kuulla etten ollut ainut josta tuntui siltä :)

      Poista