Ulkomailla Suomessa

Raumalla on Unescon Maailmaperintökohde, upea vanha kaupunginosa, josta käytetään nimeä vanhakaupunki, Vanha Rauma. Se on kaunis puutalokaupunginosa johon kelpaa viedä muualla asuvia tuttuja ja ystäviä. Usein kuulen varsinkin kesällä lausahduksen: "Täällähän on kuin ulkomailla" Itse koin syyskuussa tunteen että olin kuin ulkomailla kun vierailin Vaasassa, tai tunne oikestaan syntyi vasta kotimatkalla, tosin syy oli vähän eri kuin niillä jotka tuota miettivät täällä Raumalla.

Kävin Vaasassa, koska kiersin ympäri Suomea Ajantiedon koulutusreissulla. Kyseessä oli siis työreissu, jossa aina yhdellä paikkakunnalla kerrallaan puhuin koko päivän asioita palkkahallinnosta, pääosin Tulorekisteristä, mutta myös muista asioista.

Olin Vaasassa reissussa Hansin kanssa, hän käytti aikaansa päivällä tutustumiseen esimerkiksi siellä olevaan maailmaperintökohteeseen - hauska yhteensattuma että sellainen löytyikin juuri Vaasasta. Menomatkalla näimme useita tuulimyllyjä, voisi oikeastaan sanoa tuulimyllypuistoja.

Menimme jo edellisenä iltana ja nautimme hotellissa tosi maukkaan kalakeiton iltapalaksi ja aamulla tuli nautittua pitkästä aikaa oikein kunnon aamupala. Eikä tässä vaiheessa vielä tuntunut ettei olisi Suomessa oltu 😊

Kalakeitto oli tosi maukas iltapala

Aamupala oli maukasta, kaurapuuro erityisen hyvää!

Mutta sitten kun lähdettiin takaisin kotia kohti, päätettiin kiertää vähän rannikkoa ja silloin aika pian syntyi fiilis ettei oikein "tiennyt" missä sitä oli. Kun siinä sitten arvailin joitakin kylttejä tunsin taas selkeästi sen miten tuo toinen kotimainen on jäänyt jo koulusta asti reilusti heikommalle oppimiselle. Ja kun sitä ei ole tarvinnut, on sekin vähä unohtunut mitä joskus osasin.

Rannikolla ajettiin, navigaattorikin vaihtoi ruotsiksi...

Kielipää ei niin sanotusti ole koskaan itselläni ollut vahva ja nyt kyllä tuntui ihan vilpittömästi siltä että olin muualla kuin Suomessa. Ajattelin ja Hansille sanoinkin että on se hyvä kun voi valita oman asuinpaikkansa, että itselläni on työtä ja voin tehdä sitä Raumalla, niin että en ole pakotettu muuttamaan vaikkapa tänne Vaasan lähelle. Paikka oli tosi kaunis, mutta kestäisi kauan minulta enää oppia uutta kieltä. Kyllä uutta, vaikka sitä koulussa on luettu, niin en minä siitä kyllä enää mitään muistanut!

Maisemat olivat upeat!

Nämä kaksi olivat vielä helppoja...

Tämän kanssakin olisin pärjännyt, varsinkin kun kielen olisi voinut halutessaan vaihtaa...

"Kommun" on sana jonka jostain muistin kätköistä tiesin...

Tämäkin selvisi, mutta oikeasti ihan heti ei ollut aavistustakaan mitkä yritys oli kyseessä...
Enkä tarkoita tuota Postia 😊

Tätäkin piti vähän mietiskellä

Kyltit olivat ruotsia mutta maisema rauhoittavan tutunoloinen 😊

En siis vakavissani tarkoita, ettenkö tuolla selviäisi, mutta kyllä se minulle vaivaa tuottaisi, yhtään kylttiä kun ei suomeksi ollut. 

Tämä on maamme rikkaus, sitä en kiellä, itselleni se vaan tuli jotenkin yllätyksenä. Toki tiesin alueen yksikielisyydestä, mutta en tullut sitä ajatelleeksi ennen kuin auton ikkunasta katsellessa tajusin suomenkielisten tekstien puuttuvan kaikista kylteistä...

Matkailuterveisin 😊

Riikka

Varusmiessoittokunnan konsertit - suosittelen!

Kun oma työ on hektistä ja se sisältää matkustamista, jäävät usein erilaiset, kivaltakin vaikuttavat elokuvat, teatteriesitykset, konsertit ja muut vastaavat esitykset menemättä.

Usein erilaisten tapahtumien kanssa käy niin että jos saa aikaiseksi osallistua niin paikan päällä on tyytyväinen itseensä että tuli lähdettyä. Tästä lähtemisen laiskuudesta ei voi syyttää kuin itseään. Siksi onkin aina hyvä juttu kun jonnekin tulee lähdetyksi. 

Johtuen mieheni armeijataustasta - kuulostaapa se hauskalta noin sanottuna. Mutta siis johtuen siitä että hän on armeijansa suorittanut Haminassa, kautta aikain ensimmäisessä varusmiessoittokunnassa Suomessa ja työskennellyt seuraavan ikäluokan kanssa kessuna, olemme pyrkineet käymään soittokunnan konserteissa - Hamina Tattoota unohtamatta.

https://www.facebook.com/varusmiessoittokunta

Varusmiessoittokunnan teemoitetut konsertit osoittavat kiistatta joka kerta ikäluokasta toiseen kaksi asiaa, soittokunnassa armeijaansa suorittavat ovat musiikin, lavatekniikan, kuvaamisen ja toimittamisen ym tarvittavan ammattilaisia, niin näyttäviä ja laadukkaita ovat nämä showt. 

Toinen selkeä totuus on se millaista ulospäinkin hehkuva fiilis syntyy kun riittävän samanhenkiset ihmiset saatetaan yhteen ja heitä johdetaan taidolla ja ihmisyydellä, kun ymmärretään luovien ihmisten erityispiirteet ja tehdään johtamisen haasteista vahvuuksia.

Olimme 70 -luvun musiikkia esittävän kiertueen konsertissa Turussa Logomossa. Konsertti oli kiertueen viimeinen, seuraavaksi nämä nuoret lähtivät soittamaan taas perinteistä sotilasmusiikkia ennen kun palvelus olisi ohi. Varmasti se, että kyseessä oli pitkähkön konserttikiertueen viimeinen esitys, loi konsertin encorekappaleisiin oman fiiliksensä, mutta uskon että ne ovat joka paikkakunnalla olleet hyvällä fiiliksellä esitettyjä.

Loppua kohden tunnelma ja fiilis nousi huippuunsa, se oli villiä ja riehakasta, mutta samalla musiikin taso pysyi. Se yhteenkuuluvaisuuden tunne ja hyvä fiilis joka näillä nuorilla oli keskenäisessä kanssakäymisessä lavalla, oli käsinkosketeltavaa ja se aisti katsomoon asti. 

En kadehdi ihmisiä, mutta se nuorten ihmisten fiilis toi mieleeni muutamat hetket omasta nuoruudestani, jolloin ole kokenut kuuluvani juuri siihen missä olen silloin ollut. Olen täysin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, mutta sitä tiettyä fiilistä edesauttaa nuoruus.

Olemme käyneet katsomassa konsertteja elokuvasävelillä, 90 -luvun ja nyt 70-luvun musiikkia. 80 -luku valitettavasti jäi välistä. Aina kokemus on ollut positiivinen. Mitä nämä seuraavat vuosikurssit tulevatkin esittämään, voin jo etukäteen antaa suosituksen, konsertit tulevat olemaan osallistumisen arvoisia.

Sotilasmusiikkia soittavat Tattoot taas ovat vaikuttavia taidonnäytteitä, joissa kuullaan ja nähdään hyviä esityksiä myös muiden maiden soittokunnilta. Musiikin lisäksi näissä nähdään myös taitavia esityksiä aseiden, kuvioiden ja muun mielenkiintoisen parissa. Suosittelen tutustumaan jos sotilasmusiikin tämä puoli on vierasta.

Kuva: Hans Lehtinen

Olen laiska lähtemään, kuten aluksi kerroin. En ole itse ollenkaan musikaalinen ihminen, mutta olen iloinen että Hansin armeija-aika on aikaansaanut myös minulle nämä elämykset ja tunteet, vaikka hänen armeijassa ollessaan emme edes tunteneet toisiamme.

Juuri huomasin ilouutisen: Varusmiessoittokunnan viihdekokoonpano esittää svengaavaa joulumusiikkia eri puolilta maailmaa. Konsertti myös Raumalla!
Liput on jo hankinttu, suosittelen!

Hanki liput tästä


Muistakaa nauttia elämän tarjoamista iloista ja elämyksistä!


Musiikillisin terveisin

Riikka

Syksyinen ilta ihanassa ilmassa, mukavien ihmisten kanssa - täydellistä rentoutumista

Kulunut kesä on ollut poikkeuksellisen lämmin Suomen olosuhteisiin. Ei toki ainutlaatuinen, mutta ainakin viime vuosiin verrattuna harvinainen. Myös syksy on ainakin toistaiseksi ollut lämmin. Eilen oli todella lämmintä, vielä illalla, kun hämärä oli jo laskeutunut, lämpöä oli vielä 20 asteen tienoilla.

Viinipullon kuvia lukuunottamatta kuvat ovat Hansin kuvaamia, eivät omiani

Voiko näissä maisemissa muuta kuin rentoutua!

Vietimme Hansin kanssa päivän Turussa ja siitä suuntasimmekin ilman ennakkosuunnittelua Lohjalle. Oli hyvä keli ajella ja pian olimmekin ihanteellisessa paikassa, keskellä kauneutta ja rauhaa, samalla hyvien liikenneyhteyksien päässä Lohjan keskustasta. Saimme viettää illan mukavasti rupatellen ja mielenkiintoisista asioista keskustellen samalla nauttien herkullisen illallisen, kiitos Maarit ja Rami vieraanvaraisuudestanne. Paikka tosiaan oli sijainniltaan huippu, lähellä keskustaa, mutta täysin rauhallisessa ympäristössä ja sen lisäksi maisemat olivat kyllä huikeat.

Hyvässä seurassa nautittu maukas ruoka näin upeassa ympäristössä rentouttaa varmasti

En ole ihminen, joka haluaisi itselleen mökin, ihan jo käytännönkin syistä, minulla kun ei olisi aikaa huolehtia siitä. Nautin silti luonnon rauhasta hyvässä seurassa. Viime kevät oli minulle työasioiden vuoksi niin kiireinen, etten muista lähivuosina koskaan olleen vastaavaa. Siihen kiireisen kevään perään saimme nauttia ennätyksellisen lämpimästä kesästä, joka minulle ei valitettavasti ollut nautinto. Fyysisesti kesän lämpö oli minulle liikaa, pulssi sekosi eikä henki kulkenut kunnolla, kuljin vain viilennetyistä tiloista toisiin ja yritin selvitä. Syksy onkin ehdottomasti se vuodenaika, josta pidän. Kun istuimme ulkona terassilla illan hämärtyessä, oli kuin emme Suomessa olisi olleetkaan, lämpö kun säilyi, vaikka hämärä vaihtui jo käytännössä pimeäksi. Tämä lämpö on minulle sopivaa lämpöä.

Vapaallakin toki nautimme Yrittäjänaisten Juhlaviiniä, olemmehan yrittäjiä 💛

Kun syksyn alussa katsoin tulevaa kalenteriani, huomasin, että se on melko täynnä työtehtäviä, jotka edellyttävät erilaisten aineistojen laadintaa ja matkustamista. Päätin että en anna syksyn kiireen viedä fyysisesti voimiani samalla tavoin kuin kevään kiireet uhkasivat viedä. Toki ilmat ovat puolellani, syksy ei lopu kuumaan kesään, vaan ehkä jopa todella kylmään talveen. Olen kuitenkin Jouluihminen enkä halua olla jouluvalmistelujen aikaan väsynyt syksyn työtehtävistä. Siksi päätin, että muistan rentoutua säännöllisin välein ja keskeyttää kiireisenkin syksyn aina jossain väleissä. Jo pienetkin hetken vaikuttavat suuresti jaksamiseen.

Näissä maisemissa...💛💛

Maaritin ja Ramin mökillä vietetty ilta mukavassa seurassa aivan upeassa maisemassa, kaikessa rauhassa maukkaasta illallisesta nauttien toimi kyllä juurikin tällaisena breikkinä, rauhallisena hetkenä kaiken keskellä. Olen myös siinä onnellisessa asemassa, että sain kotimatkankin olla rennosti, Hans on luotettava kuljettaja ja taisinpa kotimatkalla jopa välillä vähän torkahtaakin...
(yli puolet matkasta) 😃

Illan jo hämärtyessä: kilisteltiin vielä tulevaisuudelle

Tämä söpöläinen jäi katsomaan kun lähdimme kotimatkalle

Ensi viikkoni on kiireinen mutta tämä rauhallinen lauantai-ilta oli parasta rentoutusta, joten taas jaksaa loistavasti!

Rentoutunein ajatuksin
Riikka 

Mitä voimme päätellä ihmisistä ympärillämme?

On lähes vuosi siitä, kun olen tänne kirjoittanut edellisen kerran. En ole yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut. Kirjoitusajan ovat vieneet tilitoimistotyön ohella blogi, jota kirjoitan työhöni liittyen, muille kirjoitettavat kolumnit, koulutukset, YouTube -videot ja osana työtäni olevat muiden yritysten sosiaalisen median kanaviin tehtävät päivitykset. Niissä kun pitää tuottaa tekstiä, en ole enää jaksanut kirjoittaa tänne. Mutta monesti olen eri aiheista miettinyt, että tästä olisi kiva kirjoittaa. Omien ajatustensa kirjoittaminen vapaana virtana sen enempää miettimättä on vapauttavaa ja rentouttavaa. Yritänkin jatkossa taas löytää aikaa kirjoittaa asioista, joita sillä hetkellä mietin.

Käyn työn vuoksi paljon Helsingissä, tänään oli kesän jälkeen ensimmäinen Helsinkipäivä. Yleensä pyrin ehtimään mahdollisimman aikaiseen bussiin takaisinpäin, koska kun matka kestää nelisen tuntia ja kotiin pääsee aina myöhään. Olin viime kevään tosi kiireinen ja omaan makuuni aivan liian lämmin kesä kävi rajusti voimille. Kun syksyn kalenterikin näyttää taas tosi täydeltä, mikä on tietysti tosi hyvä juttu, niin tiedostan kuitenkin sen, että jossain kohdin kaikkien meneillään olevien projektien kanssa voi tulla kiire. Olenkin päättänyt rauhoittaa tilanteen aina kun mahdollista.

Kun tänään jo vanhaan tapaani katsoin bussiaikatauluja ja mietin mihin ehtisin, jos pitäisin kiirettä päivän lopussa, muistinkin, että ei kiirettä. Juttelin rauhassa tilaisuudessa olleiden ihmisten kanssa, kun pitkästä aikaa nähtiin. Menin Kamppiin Picnic:iin ja ostin salaatin sen sijaan että olisin kiireesti napannut kalalla ja kananmunalla täytetyn reissumiesleivän matkaevääksi. (kuten yleensä)
Niinpä nyt voin bussissa istuskella ja miettiä asioita – ja kirjoittaa tätä.

Kun istuin syömässä salaattiani, joka sivumennen sanottuna oli tosi maukasta, seurasin ympärilläni tapahtuvaa elämää. En yleensä koskaan Kampissa, tai yleensäkään Helsingissä, ollessani kovinkaan paljon seuraa ympäristöäni. Mutta nyt aloin tehdä havaintoja lähes täydessä tilassa.

Lähimpänä minua olevaan pöytään saapuivat heti jälkeeni kaksi nuorta naista, jotka olivat ehkä muualtapäin, tai ainakaan Picnic ei paikkana ollut tuttu, niin vierasta tuntui olevan heille se mistä muut ovat saaneet tarjottimet, mistä saa vettä tai mistä löytyvät ruokailuvälineet. Hyvin he kuitenkin selvisivät tilanteesta ja osasivat nauraa itselleen. Piristävä poikkeus rutinoitujen kävijöiden joukossa, jotenkin niin herttaisen kokemattoman oloisia.

Toisella puolen istuivat isoäiti ja tyttärentytär, ainakin näin ymmärsin keskustelunsa hajanaisista pätkistä. Tyttö näytti puhelimestaan valokuvia, joita oli saanut äidiltään, kuvat olivat hänen vanhemmistaan nuorena. Isoäiti kertoi hauskoja tarinoita kuvien takaa. Tuntui, että heillä oli hyvin lämpimät ja läheiset välit.

Paljon oli nuoria, joko porukoissa iloisen puheensorinan kera, mutta myös heitä, jotka istuivat itsekseen kännykkäänsä selaillen. Lähellä istui myös nainen, joka joi kahviaan hitaasti, yksin tyhjyyteen tuijottaen ja mietin, oliko hän yksinäinen ilman omaa tahtoaan. Oliko hän onneton.

Hänen lähellään istui kaksi noin 60 vuotiasta naista, jotka jakoivat yhden pullon Fantaa ja jutustelivat. He vaikuttivat tyytyväisiltä omaan oloonsa. Lähellä istuivat myös kaksi, ehkä noin nelikymppistä viimeisen päälle tyylikkäästi pukeutunutta naista juoden Lattea tai jotain vastaavaa, he vaikuttivat hyvinkin tyytyväisiltä itseensä, mutta ilmeistä ja käsien liikkeistä päätellen jotain tylsää oli tapahtunut tai sitten he muuten vaan puhuivat aiheesta, josta heillä oli negatiivisia ajatuksia.

Sitten tuli keski-ikäinen mies, joka osti kahvin ja istui sohvapaikalle hörppimään sitä. Hän oli pukeutunut siististi, hänellä oli pieni kassi mukana. Ja kaunis kimppu valkoisia isoja ruusuja sellofaanissa. Hän istui tyynesti hymyillen juodessaan kahviaan ja vilkaisi välillä kelloaan. Uskon että hänellä oli tapaaminen. Harmi etten nähnyt minkälainen oli se ihminen, joka sai tuon kauniin hymyn tämän miehen kasvoille.

Vastapäätä istui nuorehko nainen pienen tyttärensä kanssa. He näyttivät ensin kivalta, tyttö oli söpö. Sitten tytär yritti lähteä vaeltamaan tilassa ja äiti otti hänet takaisin. Ihan fiksusti. Mutta sitten en voinut välttyä kuulemasta miten hän kysyi eikö lapsi jaksa enää istua ja totesi että olisit heti sanonut niin lähdetään. Lapsella oli rattaat, joissa hän saattoi istua penkin sijaan, eikä hän ollut enää ihan pieni. Näin miten äiti hotki äkkiä vähän ruuastaan ja jätti loput. Lapsi ei vaikuttanut sairaalta, siis sillä tavoin sairaalta, että hänellä olisi jokin häiriö. Kuitenkin minulle välittyi tunne, että tämän kaksikon tilanteessa se ei ollut aikuinen, joka määräsi tahdin, vaan tämä kaksi-kolmevuotias, joka selkeästi osasi käyttää asemaansa. Se oli surullista, koska kun lapsi kasvaa myös vaatimukset kasvavat ja äiti saattaa uupua. Toivottavasti tulkitsin väärin.

Kun olin valmis ja lähdössä mieleeni tuli miten helposti me teemme yleensäkin tulkintoja ihmisistä vain hetken näkemisen perusteella, ihmisiä tuntematta. Jos joku olisi siinä tilassa seurannut minua, mitä hän olisi minusta miettinyt, muuten tulkinnut ulkoisen olemukseni ja käytökseni? Ehkä joku katsoi ja mietti. Valitettavasti en saa tietää, miltä näytin siinä istuessani, miten olemustani mahdollisesti joku peilasi omiin elämänkokemuksiinsa.

Elämä ja ihmiset ovat mielenkiintoisia. Kunpa muistaisimme arvostaa ihan jokaista ja ihan joka hetkeä.

Lämpimin syysmiettein

Riikka