torstai 4. huhtikuuta 2019

Kommentti Eduskuntavaaliteemoihin / osa1: Ilmaiset osingot

Kuuntelin radiosta vaaliohjelmaa ja luin samasta aiheesta jonkin uutisen - verottomista osingoista. En voi mitään sille, että taloushallinnosta ja yritysten tai yrittäjien käyttäytymisestä melkoisen paljonkin tietävänä surettaa se väärä informaatio jota syötetään äänestäjille. En tiedä onko kysymys tahallisesta harhaanjohtamiesta vai siitä ettei asiaa itsekään tajuta.



Päätin kirjoittaa muutaman kirjoituksen asioista, ennakkoäänestys on jo alkanut, eikä näillä kirjoituksillani varmasti ole muutenkaan painoarvoa, mutta kirjoitan kuitenkin. Ehkä sitten eivät ainakaan minut tuntevat ihmettele miksi itse äänestän kuten äänestän ja miksi olen nyt poikkeuksellisesti jopa lähtenyt julkiseen vaalityöhön. En äänestä kuten äänestän vain siksi että olen yrittäjä, vaan siksi että ajattelen omilla aivoillani ja osaan oikeasti ajatella. Ymmärrän mihin voi johtaa se tie mihin nyt valitettavasti ollaan ilmeisesti menossa. Se on hyvin surullista, koska tulevan neljän vuoden aikana voidaan tuhota kaikki mitä on nyt tehty ja mennä vielä huonommaksi. 

Kun Yhdysvalloissa käytiin viime kerralla Presidentinvaalit, olin kirjoittanut Facebook -päivityksen jossa sanoin että jos yhdysvaltalaiset tämän herran äänestävät Presidentikseen, voidaan sanoa että he ovat sellaisen ansainneet. Ja he äänestivät. 

Nyt toivon että suomalaiset ymmärtäisivät paremmin mitä äänestävät. Oppositiossa on aina helppoa kerätä irtopisteitä kun voi vaan pitää ääntä eikä ole vastuuta mistään.





Luin juuri SDP:n vaalilupauksia ja he kuten moni muukin puolue (etenkin vasemmalla) lupaa ihan hirmu paljon hyvää monelle, niin paljon että tuntuu käsittämättömältä, miten joku ns. täysjärkinen ihminen voi uskoa sen. Mistä ne rahat tulevat, kai jokainen ymmärtää omasta taloudestaan, että jos tulot eivät riitä menoihin, tarvitaan lainaa. Juuri nyt Suomelle ei ole hyväksi lisätä lainanottoa, se voi johtaa kammottaviin vuosiin tulevaisuudessa. On toki mukavaa, että voi luvata monelle jotain mukavaa ja rahaa riittävästi elämiseen. Jotenkin koen sen äänestäjien aliarvioimiseksi, mutta valitettavasti tähän ansaan menee moni, koska puhutaan asioista, joita tavallinen äänestäjä ei ymmärrä. Ja on inhimillistä ajatella asioita oman tilanteensa kautta. Vaaliohjelmien tulopuolessa on kuitenkin pahoja virheitä.

Olen aina sanonut, että on se yksi kurssi jolle kansanedustajan ja muiden valtiontaloudessa työskentelevien tulisi mennä. Se on hinnoittelun kurssi. Nyt esimerkiksi ajatellaan saatavan huimasti lisää tuloja, kun kiristetään osinkoverotusta. Jossain on kuitenkin raja sille, että se pieni yrittäjä lakkaa nostamasta osinkoa. Tuotteella on aina hinta jolloin se lakkaa käymästä kaupaksi. Silloin verotulo on nolla. Eikä sitä verotonta osinkoa ole ollut moneen vuoteen olemassakaan. Kyllä tietyin edellytyksin osinkoa voi nostaa 7,5%:n verolla. Mutta paino sanalla tietyin.



Ensin pitää yrityksen tehdä tulosta, josta se maksaa veroa 20%, sen jälkeen jäljelle olevasta summasta 8% on sellaista, jonka saa nostaa tuolla 7,5% verolla. Eli ajatellaanpa vaikka että kovasti nyt kadehditaan sitä osinkoa, jos yrittäjä nostaa osinkoa vaikka 20.000 ja maksaa siitä veroa 7,5% niin saadakseen tuon rahan tuolla verolla, hänen on tullut kerätä rahaa omaan pääomaan niin että tuo 20.000 on 8% siitä, eli 250.000 euroa. Ja jotta hän olisi saanut tuonne kerätyksi tuon 250.000 hänen on pitänyt näyttää tulosta 312.500 euroa ja maksaa siitä veroja 62.500. Tällöin netoksi on jäänyt 250.000 josta tuo 8% on 20.000 josta vero 7,5% on 1.500. Eli yrittäjä on maksanut veroa tosiasiassa paljon enemmän kuin 7,5% Kokonaisuudessa on siis veroa maksettu jo 62.500, jotta yrittäjä saa sen 20.000 euroa 7,5%:n verolla. Tässä kohdin joku sanoo, että se on se yritys, kun sen veron maksaa, no niin on, mutta pienillä yrittäjillä yritys on yhtä yrittäjän kanssa. Yrittäjällä on rahaa, jos yrityksellä on ja päinvastoin. Moni näistä pienistä yrittäjistä elää ns. köyhyysraja alapuolella.

Moniko työntekijä suostuisi seuraaviin ehtoihin joita vaikkapa nyt vaikkapa Matille tarjotaan:
Matti saa työpaikan, jossa hän saa työskennellä niin kauan kuin itse haluaa, irtisanomisen pelkoa ei ole. Ainut syy työpaikan loppumiselle voi olla se, että yrityksestä tulee kannattamaton ja se menee konkurssiin. Muuten Matti saa takuun, ettei Mattia irtisanota. Työpaikan saannin ehto on se, että Matti laittaa oman omaisuutensa yrityksen lainojen vakuudeksi ja oikeastaan olisi aika hyvä, jos Matti laittaisi myös henkilökohtaisesti nimensä yrityksen pankkilainan takaajaksi.

Palkka on hyvä, Matti saa palkkaa enemmän kuin alalla keskimäärin, tosin voi käydä niin että uusia tilauksia ei saada tai joku asiakas jättää maksamatta – silloin Matti ei saa kaikkea palkkaa mitä on sovittu, jonakin kuukautena ei Matti ehkä saa ollenkaan palkkaa.

Palkan verotuksesta Matti saa itse päättää, nostaako kaiken heti ja maksaa Suomessa valitettavasti kovin korkean ansiotulojen veron, tai jättääkö osan palkastaan Matille nimettyyn rahastoon. Jos Matti sijoittaa tähän rahastoon, Matilta peritään siitä päältä 20%:n vero. Tämä vero on aina tuo 20% on summa miten iso tai pieni tahansa. Loppu palkasta eli 80% sijoitetaan rahastoon. Tästä rahastosta Matti voi sitten aina nostaa palkkaa kerran vuodessa edullisemmin, kunhan ei nosta kuin vain 8% sinne kertyneistä rahoista. Silloin Matti maksaa niistä veroa vain 7,5%. Tämä toki pätee vain tiettyyn määrään rahaa, mutta jos Matti jaksaa kerätä sitä sitkeästi eikä nosta sitä itselleen, summa kasvaa ja näin hiljalleen Matti pääsee sellaisiin summiin, että kun niistä pidätetään vain 7,5% ennakonpidätys, naapuri kateellisina sanoo Matin saavan verotonta palkkaa. 


Matti tietysti sanoo naapurille, ehkä vähän ärtyneenäkin, että hän on kyllä maksanut siitä 27,5% tai vähän ylikin oikeastaan, kun ei edes saa kaikkea nostettua kerralla pois. Jos hän nostaa enemmän, menee veroa paljon enemmän nostohetkellä kuin 7,5%. Matin mielestä naapuri on niin väärässä kun luulee hänen saavan jotain lähes verotta. Matti ei voi käsittää miten naapuri on niin tietämätön, ettei ymmärrä hänen tehneen lujasti töitä ja antaneen oman omaisuutensa työnantajan lainojen vakuudeksi, jotta on saanut tämän rahaston käyttöönsä. 
Hän ei ole monen vuonna nostanut kuin ihan minimin palkan, jotta rahastoon kertyisi rahaa, josta tuo 8% lasketaan. Käsittämätöntä ettei naapuri ymmärrä, ettei Matti todellakaan saa mitään verotonta palkkaa. 

Mutta silti Matti on sitä mieltä, että yrittäjä saa verottomia tai ainakin melkein verottomia osinkoja… Pitäisiköhän Matin nyt miettiä hetki ja samoin ihan jokaisen näitä "verottomia" osinkoja kahdehtiessaan.




Kun nyt tätä 8% suunnitellaan SDP:n vaaliohjelmassa laskettavan 4%:n voit ehkä ymmärtää mitä se tarkoittaa. Yrittäjät eivät nosta sitä osinkoa. Näin veropohja häviää ja verotuotot pienevät entisestään. Tällä lisääntyvällä verotulolla ei rahoiteta siis yhtään mitään luvattua etuutta kenellekään, huonoimmassa tapauksessa verotulo kun ainakin hetkellisesti jopa putoaa nykyisestä. Se voi nousta jossain kohdin suhteessa samalle tasolle, mutta sellaisia verotulon nousuja ei ole näköpiirissä mitä nyt luvataan. Hinnoittelu kurssi olisi oikeasti hyvä ja suositeltava. Muutoin olemme taas Suomen taloudessa rankan lainanottamisen kurssilla. Ja se ei ole kenellekään suomalaiselle hyvä juttu.

Mutta niihin verovapaisiin osinkoihin: niitähän ei siis ole olemassakaan - ellei satu olemaan ay-liike joka saa verotta kaikki osingot jotka syntyvät tuloksesta joka taas on syntynyt korkealle hinnoitelluista vuokra-asunnoista, joissa asuvat ihmiset, jotka saavat asumistukea... siis ay-liikkeen verottomat osingot tulevat isolta osin verorahoista. 

Reilumeininki. Siinä on sitten ay-pomona kiva arvostella näitä edellä kuvattuja yrittäjien hirmu suuria verottomia osinkoja, joita ei oikeasti edes ole...

Onko siis kysymys siitä ettei SDP:n vaaliohjeman laatija oikeasti ymmärrä ettei yrittäjän ole pakko nostaa osinkoa jos ne alkavat olla niin korkeasti verotettuja - vai harhaanjohdetaanko tässä tahallaan. 


Tässä pätee sama ajatus kuin joskus työasioissani pohdin, en nimittäin ole varma kumpi on pahempi: se että on tyhmä vai se että johtaa tahallaan harhaan (valehtelee)


Vaaliteemoja pohdiskellen

Riikka